James Bond 007: Nightfire

Jonon ohi

Vielä tänäkin päivänä moni pitää vuosien takaista Nintendo 64:llä julkaistua GoldenEye 007:ää räiskintäpelien kiistattomana kuninkaana. Tuon tittelin siltä on monen moni peli yrittänyt varastaa surkuhupaisan huonoin tuloksin. Muun muassa toissavuonna julkaistua Bond-peliä, Agent Under Firea, povailtiin ennen julkaisuaan uudeksi GoldenEyen tappajaksi. Povailuksi se jäikin, sillä kyseinen tuotos oli armoton floppi. Eikä syyttä - niin kontrollit, juoni, grafiikka kuin äänetkin olivat täyttä kuraa alusta loppuun asti. EA onneksi oppi virheistään, ja heidän toinen Bond-pelinsä, NightFire, osoittaakin että kaikki toivo ei ole menetetty.

NightFiren juoni seuraa samaa kaavaa mitä joka ikinen Bond-elokuva ja -pelikin. MI6-yhtiön kultakimpaleen, James Bondin, tehtäväksi annetaan maailman pelastaminen suuruudenhullun Draken ja hänen uskollisten apureidensa aikeilta. Mukana on tietysti myös nopeita autoja, maskuliinisia aseita, kauniiden naisten rakastelua, takinkääntöä puoleen ja toiseen sekä ennalta odotettavaa juonenkerrontaa. Kaikki nämä pykälää elokuvia huonommin toteutettuina.

Näyttävä ja paikoitellen hyvänkuuloinenkin

Pelin ulkoinen asu on kokenut onnistuneen kasvojenkohotuksen sitten Agent Under Firen. Yleisesti ottaen kuva on pehmeämpi ja silmää miellyttävämpi. Hahmoissa on käytetty enemmän polygoneja ja niiden animointi on sulavampaa. Pierce todellakin näyttää Pierceltä, viholliset hyökkäysvalmiudessa olevilta koulutetuilta tappokoneilta ja naiset hemaisevilta viettelittäjäriltä. Yksi vika niissä kuitenkin on, sillä eri hahmomallinnuksia on nimittäin liian vähän. Esimerkkinä mainittakoon toisen radan huikeat juhlat, joihin oli eksynyt ainakin toistakymmentä kappaletta identtisiä kaksosia ja kolmosia. Jospa kyseessä olikin siiamilaisten kaksosten vuosikokous?

Ratasuunnittelu ja grafiikka puhuvat selvästi samaa kieltä, sillä vaikka radat ovat käsittämättömän laajoja, ei ulkoasusta ole tarvinnut karsia mitään. Silloin tällöin eri kohtauspaikat erottelevat latausajat eivät myöskään juuri häiritse, sillä pelin ladatessa voi samalla lukea mitä seuraavassa tehtävässä tulee tehdä. Ratojen aluissa ja lopuissa olevat tarinaa eteenpäin vievät välivideot ovat varsin yksinkertaisesti toteutettuja. Ehkä niillä on ollut tarkoitus saada heikkouskoiset pelaajat luulemaan, että ne ovat kokonaan peligrafiikalla tehtyjä, sillä todellisuudessa ne ovat peligrafiikkaa vain hivenen edustavampia, mutta silti esirenderöityjä.

Äänipuoli edustaa kertakaikkista keskinkertaisuutta. Ääninäyttelystä ei voi kertoa mitään ylistävää. Bondin äänenä ei alkuunkaan ole Pierce Brosnan, vaan joku matalaääninen, jäykät äänihuulet omaava mitäänsanomaton näyttelijä. Bondin tavoin koko ääninäyttelijäkaarti edustaa samaa liukuhihnatavaraa. Suoraan paperilta luettu teksti saakin tarinankerronnan ikävästi takkuilemaan. Onneksi juoni on kuitenkin niin mauton, että siinä ei ole mitään menetettävää. Mutta on äänissä hyvätkin puolensa. Aseiden äänet nimittäin todistavat, että kotiteatteriin kuluttamasi rahat eivät ole menneet täysin hukkaan.

Genren tyyliin

Ohjaus tottelee pelaajan komentoja tarkasti ja jämäkästi. Aluksi ne saattavat vaikuttaa hieman jäykähköiltä, mutta paranevat sitä mukaa mitä enemmän pelaa. Valitettavaa kuitenkin on, että myös James Bond 007: NightFire kuuluu siihen räiskintäpelien valtaosaan, jossa pelintekijät ovat tehneet valmiit kontrollivaihtoehdot. Vasenkätisten suosimaa vaihtoehtoa ei luonnollisesti ole mahtunut mukaan. Onneksi olen kohtalotovereideni tapaan hyvin sopeutuvainen ja vanha GoldenEyestä tuttu kontrollityyppi oli helppo omaksua uudelleen. Sen jälkeen kaikki toimikin kuin venäläinen vessa.

Tarinamoodi koostuu kahdestatoista erittäin laajasta radasta. Radan päätyttyä pelaajalle annetaan joko pronssi-, hopea-, kulta- tai platina-arvosana. Arvosanat avaavat moninpeliin uusia ulottuvuuksia eri pelausmoodeista aina uusiin hahmoihin. Huonolla tuurilla voi jäädä ilman palkintoakin. Jos jokaisesta radasta aikoo saada platina-arvosanan, täytyy aikaa varata pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi hiihtolomaksi. Jos kuitenkin niin sanotusti vain "juoksee" radat läpi helpoimmalla vaikeusasteella sen enempää arvosanoista ja lisäpalkinnoista välittämättä, on peli läpäisty parissa päivässä.

Vaikka pelin tarinamoodi on nykypelien mittapuulla yllättävänkin toimiva, piilee muiden räiskintäpelien tapaan myös NightFiren suurin hauskuus sen moninpelissä. Eri moodeja on kiitettävä määrä ja niistä pääsee nauttimaan vaikka kaverit olisivatkin tipotiessään, sillä peli antaa mahdollisuuden lisätä otteluihin parhaimmillaan neljä bottia. Ei liene kuitenkaan yllätys, että hupi on suurimmillaan elävän vastustajan kanssa, joten multitapin ostaminen on edessä viimeistään nyt. Pelistä kuitenkin puuttuu iLink-mahdollisuus, mitä voi pitää yhtenä sen suurimmista puutteista.

Eräällä tavalla NightFire kuitenkin poikkeaa lajitovereistaan huomattavasti. Räiskintäratojen lisäksi mukaan on nimittäin upotettu muun muassa Aston Martin Vanquish -urheiluautolla ajettavia ratoja sekä tarkka-ampumisratoja. Tarkka-ampumisradoissa mennään milloin moottorikelkan, milloin lentokoneen selässä ja ammutaan ympärillä olevia, sinne tänne sujahtelevia vihollisia. Autoradoissa mennään niin teillä kuin vedessäkin ja ne olivat niin antoisia, että niitä olisi kaivannut enemmänkin. Nyt niitä on vain kaksi.

Hopeaan tyytyminen

Vaikka NightFiresta on turha kaavailla mitään GoldenEyen kaltaista legendaa, on se silti varsin tervetullut uuden sukupolven konsoleiden pelivalikoimiin. GoldenEye kun käy tekniikaltaan jo pikkuhiljaa vanhenemaan. Vaikka peliä ei yksin kovin kauaa masentumatta jaksakaan, on kyseessä silti takuuvarmaa moninpelitavaraa. Kavereiden kanssa pelattuna aika vierähtää hämmästyttävän mukavasti. Kliseisellä juonella tai surkealla ääninäyttelyllä ei siis ole mitään tekemistä sen faktan kanssa, että James Bond 007: NightFire on viihdettä parhaimmillaan moninpelauksen muodossa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi