Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Viva Piñata: Trouble in Paradise

Maineikas Rare on joutunut viimeisten parin vuoden aikana julkaistujen peliensä seurauksena varsinaiseksi sylkykupiksi. On jopa sanottu, että sen pelit eivät kuulu enää nykyaikaan. Vuoden 2006 uutuuksiin kuulunut Viva Piñata oli median rakastama, mutta pelaajien hyljeksimä rakentelupeli, jonka suurin ongelma tuntui olevan Xbox 360:n käyttäjäkunnassa. Väkisinkin mieleen tuli jo tuolloin ajatus, että millä tahansa muulla alustalla peli olisi saanut vahvemman vastaanoton.

Viva Piñatan rooli on kuitenkin ollut Xbox 360:n genrevalikoiman kasvattamisessa suuri, vaikka peli ei onnistunutkaan muuttamaan konsolin imagoa ”sotakoneena”. Suomenkin TV:ssä pyörineen animaatiosarjan, yhden turhan bilepelikokoelman ja pikaisen Nintendo DS -visiitin jälkeen sarja palaa nyt juurilleen. Mukaan on tarttunut myös muutama uusi temppu.

Lunta tupaan

Viva Piñata: Trouble in Paradise on jatko-osa hyvässä ja pahassa. Ensimmäinen osa oli leppoisaa sekä sangen vapaamuotoista hiekkalaatikkoleikkiä, missä pelaaja tutustutettiin rauhassa eri hahmoihin ja eläinlajeihin. Trouble in Paradise puolestaan on näiden hahmojen ympärille rakennetulla tarinalla väritettyä puutarhan rakentelua, joka on heti alusta saakka paljon selvemmin tavoitepohjaista toimintaa. Enää pelaaja ei rauhassa käännä koko kivikkoista maa-aluettaan ja odottele ensimmäisten matojen ilmaantumista paikalle. Tällä kertaa pelaajaa ollaan koko ajan vetämässä hihasta, eikä tekeminen lopu kesken.

Perusperiaatteet ovat toki samoja kuin ensimmäisessä osassa. Ystävällismieliset piñatat tulevat ensin ihmettelemään puutarhan menoa ja jäävät asumaan mikäli kaikki asumisedellytykset ovat kunnossa. Siinä missä yhdelle riittää pari kukkaa, toinen haluaa lisäksi ison lammen ja kolmas vielä vähän välipalaa tarjolle.

Mukana on kaikki tutut rodut, mutta uusiakin on ilmestynyt joukkoon runsaasti, kiitos uudistuksista suurimman. Perinteisen nurmikentän rinnalle on lisätty kaksi uutta ympäristömuotoa eli polttavan kuuma aavikko sekä suomalaisille tutut arktiset olosuhteet. Käytännössä nämä toimivat niin, että pelaaja käy erillisillä alueilla saalistamassa alueiden asukkeja ja tuo niitä puutarhaansa, jossa voi nyt hyödyntää myös lunta sekä hiekkaa pohjamateriaaleina. Jos yksi puutarha tuntui jo aiemmin käyvän ahtaaksi, niin uudistusten myötä joutuu väkisinkin tekemään valintoja sen suhteen, mitä vierailijoita mailleen päästää.

Luonnollisesti myös kasveja sekä kaikkea muuta ostettavaa on lisätty runsaasti edelliseen osaan verrattuna. Onpa mukana jopa kokonainen lelujuna, jolle voi rakentaa radan kiertämään puutarhan seassa. Kaikkea tätä ostetaan kylän kaupasta suklaakolikoilla, jotka ajavat pelissä rahan virkaa. Kylästä löytyy myös muita palveluita lääkäristä ja postista alkaen. Nikkaroija puolestaan muuttaa esineitä toisenlaisiksi ja metsästäjä etsii pelaajalle hukkuneita otuksia. Maitobaarista voi palkata apureita monenlaisiin arkitehtäviin, jolloin pelaaja voi keskittyä rauhassa puutarhan suunnitteluun ja laajentamiseen.

Uutena jäsenenä kyläyhteisöön on ilmestynyt Langston-sammakko, joka toimii saaren juhlatoimitusvastaavana. Häneltä pelaaja saa halutessaan toimitusmääräyksiä, jotka aiemmin ilmaantuivat sattumanvaraisesti hoidettavaksi. Tehtävät eivät kuitenkaan ole kovin monipuolisia, mutta ohjaavat pelaajan toimintaa silti mukavasti eteenpäin. Lisäksi tehtäviä voi hoitaa silloin kun ne itselle parhaiten sopii. Itse lähetysrituaalia on muutettu sen verran, että enää ei riitä pelkkien haluttujen piñatoiden omistaminen. Nyt juhliin lähettämisen edellytyksenä on karkkimittarin täyttäminen, mikä tapahtuu yksinkertaisesti syöttämällä kaikkea mahdollista otukselleen.

Bilehileiden perässä

Uudistuksia on myös muualla kuin pelkässä tavaramäärässä. Rakkausminipelin säännöt ovat menneet hieman uusiksi, ja nyt haaste myös oikeasti kasvaa taso kerrallaan lähestyttäessä master romancer -titteliä. Periaatteessa kyse on edelleen samasta sokkelosta kuin aiemminkin, mutta nyt matkan varrelta pitää poimia mukaan tarvittava määrä sydämiä. Myös uusia vaaroja on ripoteltu matkan varrelle. Vaikka uusi minipeli tarjoaa enemmän haastetta, myös palkinnot on hyvät sillä harvinaisten erikois-piñatoiden saamisesta on tehty hieman helpompaa ja ennustettavampaa. Yksi kokonaan uusi osa-alue on pienet partypelit, joihin pelaaja voi omistamallaan piñatallaan osallistua. Valitetavasti minipelit vain sattuvat olemaan tylsiä, eivätkä tunnu tarjoavan peliin mitään oikeasti mielenkiintoista sisältöä.

Mielenkiintoisempaa sen sijaan on se, että nyt Viva Piñataa pääsee pelaamaan oikeasti moninpelinä sekä paikallisesti yhdellä konsolilla että verkon yli. Moninpelissä jopa neljä pelaajaa pääsee yhdessä rakentamaan samaa puutarhaa, mikä mahdollistaa myös muiden pelaajien luomien ympäristöjen ihmettelyn. Verkkopelin tarjoamista huvittavista hetkistä huolimatta Viva Piñata toimii edelleen paremmin rauhassa pelattuna yksinpelinä.

Vaikka kuvissa peli näyttää melko samalta kuin edeltäjänsä, pelin yleisessä visuaalisessa ilmeessä on otettu takapakkia. Leppoisa tunnelma on poissa, kun latausruuduista ja valikoista alkaen pelistä on tehty paljon robottimaisemman näköinen. Onneksi itse pelin puolella muutokset on positiivisia. Kamerakulmia on lisätty, kaikki näyttää läheltä katsottuna hivenen tarkemmalta ja peli pyörii edelleen tasaisen sulavasti. Äänimaailma toimii edelleen, vaikka hahmojen puheet on osittain kopioitu suoraan aiemmasta osasta, mikä onnistuu ärsyttämään pidemmän päälle melkoisesti.

Kontrollit toimivat yhtä mainiosti kuin aiemminkin, ja uusien pikavalintojen ansiosta toimintojen toteuttaminen on aikaisempaa vaivattomampaa. Ohjauksen opettelukynnyksen vuoksi pelin ei tälläkään kerralla uskoisi jäävän hyllyyn.

Kameralle käyttöä

Live Vision -kameran olemassaolon monet ovat varmaan tässä vaiheessa jo unohtaneet, mutta Trouble in Paradise tuo kerrankin hyötykäyttöä lisälaitteelle. Pelin verkkosivuilla on ”ladattavissa” peliin lukematon määrä pelaajien tekemiä hahmoja, joiden viivakoodin kameralla skannaamalla hahmo siirtyy peliin mukaan. Myös omat piñatansa saa yhtä helposti verkkoon jakoon. Ilmaiseksi otuksia ei tätäkään kautta saa, vaan jokaisesta pitää pulittaa sievoinen summa suklaakolikoita.

Kaikki uudistukset yhteen huomioituna Viva Piñata: Trouble in Paradise on kunniakas jatko-osa. Sen parissa viihtynee koko perhe ja verkkopuolesta löytyy lisää syytä antaa pelille mahdollisuus. Kyseessä on kuitenkin erittäin tuttu ja turvallinen valinta aiempaa osaa testanneille, mutta myös muiden kannattaa tutustua piñatoihin rohkeasti. Jostain selittämättömästä syystä olisi hauska nähdä myös pirteämpien pelien menestyvän jatkuvan synkistelyn seassa. Joten jos Gears of War 2 alkaa jo kyllästyttää, niin piñatoista löytää väriä syksyn keskelle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi