Keijunhäntä kainalossa
Tytöille tarkoitetut piirrossarjat ovat vallanneet oman osansa ohjelmapaikoista, joita ennen kansoittivat enimmäkseen mutanttininjakilpikonnat, marsilaiset moottoripyörähiiret ja kaikenkarvaiset supersankarit. Tyttösarjat ulottavat vaaleanpunaiset oheistuotelonkeronsa viimein sarjakuvien lisäksi myös peleihin.
Koulutie on kamppailua
Winx Club alkaa aurinkoisesta päivästä puistossa, joka on kumman täynnä opastekylttejä hyppimisestä, puhumisesta ja puiden ravistelusta. Nuoren Bloom-tytön ihku lemmikkipupu joutuu hävyksiin, ja etsinnän tuoksinassa käy ilmi yhtä ja toista. Sankaritar huomaa olevansa keiju pelastettuaan lajikumppaninsa pahan peikon kynsistä. Hän saa tietää maagisesta ulottuvuudesta, jossa keijutytöt käyvät koulua. Joten eikun opiskelemaan.
Täytyy ihailla peliversion tekijöitä siitä, kuinka huolellisesti 8-13 vuotiaille tytöille suunnattuun lisenssikeijuiluun on jaksettu panostaa. Kaikki teinitytön elämän osa-alueet on otettu mukaan pelillisiksi elementeiksi. Mukaan mahtuu uusia ystävyyksiä, sankarikoulun poikia ja shoppailua. Koulua käydään yllättävän vähän. Mutta toki opiskelu onkin hankalaa, kun ilkeät noitakoululaiset punovat kieroja juonia, lähettävät perään mörököllejä ja yrittävät varastaa kaikki söpöimmät pojat.
Koulukavereiden kanssa touhutaan niitä tavallisia tasoloikkailuja: juoksennellan, kapuillaan, keräillään ja tapellaan. Varsin merkilliseltä tuntuu, että keijunoviisin karttuvat maagiset kyvyt käsittävät lähinnä erilaisia tuholoitsuja, joilla voi laittaa pahikset syömään valopalloja. Seikkailujen lomassa metsästetään tulikärpäsiä, jotka opettavat Bloomille uusia taikoja samaan tahtiin, kun viholliset muuttuvat pelottavammiksi. Sankarittaren keräilyharrastuksen muihin kohteisiin kuuluvat vaaleanpunaiset jalokivet, joilla kartutetaan garderoobia, ja keijutähdet, joilla käydään katselemassa kuvagalleriaa. Tähtien hankintaan liittyy myös erilaisia minipelejä, joihin saa koulualueella ottaa osaa omaan tahtiin.
Tekniikka tökkii taikamaassa
Pelaaminen on parhaimmillaan oikein mukavaa. Maisemat vaihtuvat luokkaretkien ja omatoimisten seikkailujen myötä. Aina välillä palataan koululle rauhoittumaan, pohtimaan tilannetta, hoitamaan ihmissuhteita ja tietysti ostamaan uusia vaatteita. Tuntuu rentouttavalta, että pelottavien pomohirviöiden jälkeen pääsee hetkeksi vetämään henkeä koulun mörkövapaille käytäville. Tauoillakin riittää pelattavaa, kunnes itse on valmis siirtymään seuraavaan kenttään.
Vaikka taikamaassa on ajoittain hauskakin temmeltää, hidastavat matkaa pitkähköt lataustauot. Myös ajoittaiset kameraongelmat käyvät ennen pitkää kismittämään. Ei tunnu kivalta, kun hyvin sujunut reissu katkeaa helppoon hyppyyn, jota on liian vaikea tähdätä, tai tappeluun, jossa kamera ei suostu näyttämään vihollista. Etenkin, kun tallennuspisteet ovat yllättävän kaukana toisistaan.
Pelin ulkoasu ei ehkä miellytä kaikkien silmää, mutta se jäljittelee TV-sarjaa melkolailla ansiokkaasti. Kolmiulotteisuus kuitenkin muuttaa tyylitellyt piirroshahmot hieman kömpelöiksi. Välianimaatiot on napattu suoraan sarjasta, joten silloin tällöin hahmot kokevat keskellä kenttää mystisen, hetkellisen asunvaihdoksen. Äänet eivät ole huippuluokkaa, mutta eivät aiheuta myöskään epämukavuutta, ellei liian pitkäksi aikaa jätä ruutuun valikkoa yksitoikkoisine musiikkeineen.
Keijutytön koulupuku kummastuttaa
Omituisinta Winx Clubissa on sen ristiriitaisuus. Nuorille tytöille suunnatuksi peliksi Winxistä löytyy esimerkiksi muutamia asuja, joiden kuvittelisi enemmän miellyttävän miespelaajan silmää. Jos olisin ala-asteikäisen tytön äiti, en haluaisi lapseni saavan vaikutteita sankarittaren koulutyttöasusta, verkkosukista tai nahkaminihameesta. Myös jotkut taidegallerian kuvista, ja jopa itse pelin tapahtumista, esittävät hahmoja hämmentävän vihjailevasti. Ongelma ei kuitenkaan ole silmiinpistävä, eivätkä asut tai kuvat millään tavoin hyökkääviä. Kenties olen vain liian vanha, enkä voi ymmärtää uuden sukupolven nuorisoa yhtä hyvin, kuin kuluttajatietoiset pelisuunnittelijat.
Mutta jos kysymys on nykyaikaisuudesta, miksi sitten maagisessa Magixin valtakunnassa eletään niin kovin perinteisten roolien rajoittamana? Hyvät tytöt menevät keijukouluun, pahat tytöt noitakouluun ja pojista tulee poikkeuksetta sankareita. Bloomin ystävät osoittavat onneksi mielenkiintoa erilaisia asioita kohtaan: eräs on innostunut tietokoneista, toinen luonnonsuojelusta ja kolmas soittaa jopa kitaraa. Päähenkilön bestis vaikuttaa kuitenkin pinnalliselta blondilta, joka käyttäytyy niinkuin ne ilkeät tytöt ameriikkalaisissa teinileffoissa.
Lopuksi pieni varoitus. Ainakaan heinäkuussa ei pleikkaversiolle löytynyt läpipeluuohjetta netistä. Itse sain apua eräältä suomalaisen fanifoorumin pikkukeijulta, jolta löytyi PC-versio. Terveiset ja kiitokset sinne! Winx Clubilla on vankat kannattajansa, joille peli aukeaa varmasti aivan toisella tavalla, kuin tylsälle arvostelijatädille.
