Strategiapelit ovat konsolisteille harvinaista herkkua. PC-puolen ohjainlaitteet soveltuvat paljon vaivattomammin joukkojen liikutteluun lintuperspektiivistä, mistä syystä markkina-ala on kapeahko. Vuonna 2012 julkaistu XCOM: Enemy Unknown oli poikkeus, joka vahvisti säännön. Civilization Revolutionilla kunnostautunut kehitystiimi Firaxis löysi tasapainon virtaviivaisen taktikoinnin ja syvällisemmän strategioinnin välillä. Marraskuussa julkaistu Enemy Within ei ole jatko-osa vaan tuhti lisäpaketti vankkojen perustusten päälle.
Silmä käteen ja pää vaihtoon
Emopeliin julkaistujen lisäpakettien ohella Enemy Within mahdollistaa sotilaiden kehittämisen supersoltuiksi. Etenemisteitä on kaksi. Ensimmäinen vaihtoehto on perehtyä geenimanipulaation saloihin. Alien-ruumiita labrassa tutkimalla avautuu kehityspolkuja, joilla voi parantaa rivimiesten ominaisuuksia. Esimerkiksi alaraajat douppaamalla voi loikkia katutasolta rakennusten katoille kuin Thin Man konsanaan. Nopealla aivopesulla taas saa suojaa kärpässilmien telepaattisilta kyvyiltä. Mutaatioprosessi kestää kuitenkin kolme vuorokautta per kyky, minä aikana taistelija pötköttää lasitankissa, eikä siis voi osallistua toimintaan.
Tohtori Vahlenin varoituksista huolimatta molekyylibiologia ei kanna riskiä. Kokeeksi pumppasin yhden tiimiläisen täyteen ufogeenejä, mutta sivuvaikutuksista ei ollut tietoakaan. Ei mustia jättisilmiä, ei kolmatta jalkaa, ei mitään. Mutaatiokylvyn jälkeen hahmon käsivarsiin ilmestyneet Matrix-tyyliset pistokereiät olivat ainoa ulkoinen muutos. Lopulta koko geenitouhuilu on vain pelin teemaan sopivasti naamioitu ominaisuuslukemien kohotus. Plussat osumatarkkuuteen ja kuntopisteisiin ovat toki tervetulleita, mutta ei niillä vielä kuuhun mennä.
Nuo xcomiat miehet kävelevissä koneissaan
Ihmisen ja koneen symbioosi on kahdesta kehityspolusta se kiinnostavampi. Hybriditaistelijan pää on istutettu ihmisen muotoon rakennetun robotin vartaloon. Robomiehellä voi juoksennella ja räiskiä itsenäisesti kuin kuka tahansa perusjantteri, mutta varsinainen tavoite on istuttaa heppu kävelevän taistelurobotin ohjaimiin. Kävelijän aseistus on tuima: liekinheitin, minigun, kranaatinheitin, miinansirotin ja paineilmanyrkki, joka on yllättävän käyttökelpoinen. On syytä huomauttaa, että kaikkea ei voi tietenkään pultata yhteen masiinaan kerralla, ja isotkin aseet täytyy välillä ladata. Jättirobotin kehittäminen on myös melko kallista lystiä. Kuten ilman kuskia operoiva telaketjumalli SHIV, sekään ei voi kyykätä suojaan esineiden taakse. Tasapainotus on kohdallaan.
XCOMin taistelu hoidetaan vuoropohjaisesti. Genrelle yleiset toimintapisteet on karsittu pois ripeämmän temmon vuoksi. Kukin yksikkö voi toimia vuorollaan kahdesti, mikä useimmiten tarkoittaa liikkumista ja aseen tai varusteen käyttöä. Peruskonsepti on selkeä, mutta syvyyttä löytyy pelihahmojen ja oman taktisen ajattelun kehittyessä. Vertikaalisen ulottuvuuden puolesta kohentunut karttasuunnittelu mahdollistaa monipuolisemman taktikoinnin. Korkeamman tuliaseman etu on merkittävä, erityisesti tarkk'ampujalle. Emopelissä turvallisin taktiikka oli edetä mahdollisimman hitaasti ja houkutella vihulaiset rynnimään pelaajan väijytyksiin. Uusi Meld-resurssi laittaa vauhtia töppösiin. Kenttiin ripotellut kanisterit nimittäin tuhoutuvat itsestään, ellei pömpeliä turvaa tai tehtävää suorita tietyssä ajassa. Meld-pönikän missaaminen ei merkkaa maailmanloppua, koska perinteiset krediitit ovat avainasemassa. Resurssikato kuitenkin tukkii edellä esitellyt kehityspolut ikävästi.
Taktinen väärä
Nettipelissä jauhetaan tuttuja 1v1-matseja. Ennen taistelua ostetaan joukkueellinen solttuja, tykkejä tai pari alienia. Uudet hahmot, varusteet sekä ihmisten ja muukalaisten koko arsenaali on käytettävissä verkossa. Valinnan varaa on hurjasti. Jo pelkästään tiimin kasaamiseen voi humahtaa puolisen tuntia. Onneksi valmiin iskuryhmän voi tallentaa tulevia pelejä varten. Hivenen harmittavasti solttujen visuaalinen kustomointi rajoittuu yksinpeliin, joten verkkoareenalla rivimiehet ovat klooneja toisistaan harmaanruskeine panssareineen. Nettikoodi on suora toisinto viime vuoden versiosta, joten pientä takkuilua on luvassa, aivan kuin emopelissä: Toisinaan hahmoa ei voi liikuttaa, joskus vuoroa ei saa siirrettyä vastustajalle ennen kuin aikalaskuri on tikittänyt nollaan. Pelimoottorin tuomat ongelmat ovat niin ikään läsnä. Tuhoutumattomien seinien – välillä lattian – läpi räiskitään matsissa kuin matsissa. Tietysti toisin kuin satunnaisten nettibugien kohdalla, pelimoottorin rajoitteet ovat samat molemmille osapuolille. Ihmisvastustajan lanaaminen on Ironman-tason läpäisynkin jälkeen hurjan palkitsevaa.
Enemy Within on XCOMin kruunaamaton game of the year -versio. Emoversio Enemy Unknown menestyi kriitikkojen suurennuslasin alla ja näkyi myös KonsoliFinin toimituksen vuoden 2012 poiminnoissa. Vähemmän mediaseksikkäästä genrestään huolimatta Enemy Unknown myös myi sievoisesti, ainakin suhteessa vaatimattomaan kehitysbudjettiinsa. Vuoden peli -painos, epävirallinen tai ei, on oikeutettu. Sisällöllisesti se tuo riittävän määrän lisäpotkua pelattavuuteen, jotta tutun kampanjan dlc-tehtävineen jaksaa taktikoida läpi vielä uudelleen. Jos taas XCOM livahti viime syksynä tutkan ali, on Enemy Within mitä loistavin valinta kaikkien strategiafanien joulupakettiin.
