Veitsi on poissa, mutta reikä jäi. Aukko täytyy siis paikata ennen kuin tulee game over. Peli-iloni on edelleen kateissa, mutta neljän päivän jälkeen pystyin jo tarttumaan ohjaimeen. Toivoa siis on.

Edellisen kirjoitukseni yhteydessä syntynyt keskustelu antaa miettimisen aihetta. Miksi pelaamista pidetään edelleen alemman kastin harrastuksena verrattuna vaikkapa lukemiseen, elokuviin taikka melkein mihin tahansa muuhun? Yksi teoria voisi olla peliharrastuksen nuori ikä. Teatteri, musiikki, elokuvat, lukeminen, jääkiekko, pitsinnypläys ja kuviokellunta ovat kaikki olleet maisemissa huomattavasti pidempään kuin videopelaaminen. Varmasti vedessä timanttimuodostelmassa kellunutta porukkaakin on aluksi katsottu hyvin epäileväisesti.

Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä houkuttimet videopelaamiseen ovat samoja kuin mihin tahansa muuhunkin harrastukseen. Yhdessä tekeminen, elämykset, paineiden purkaminen, uusien asioiden kokeminen, ajanvietto, hauskuus, oppiminen, rentoutuminen sekä arkihuolien unohtaminen nousevat selkeästi esiin pelaamisen syitä kysyttäessä.

Kotonamme käydyn keskustelun perusteella suurimmaksi ongelmaksi muodostuu pelaamiseen käytetty aika. Tarkemmin ilmaistuna siihen käytetty aika suhteessa muuhun ajankäyttöön. Vielä suomennettuna: Puolisot kaipaavat huomiota ja kokevat jäävänsä ulkopuoliseksi. Ajankäyttö on kuitenkin vain osa totuutta, sillä taustalla on edelleen se ajatus, että pelaaminen ei ole ”hyödyllistä".

Harvassa ovat ne parit, joilla on samat kiinnostuksen kohteet. Varsinkin yhdessä pelaavat pariskunnat tuntuvat olevan jonkinlainen myytti. Muutamia satunnaispelaajia sekä eri alustoilla viihtyviä tapauksia tiedän, minkä lisäksi olen nähnyt joitain videoita, joilla pariskunta viihtyy yhdessä Arkin ja Minecraftin tyylisten pelien parissa.

Ajankäyttö

Pelaan keskimäärin 10-15 tuntia viikossa. Joskus reilusti yli tuon, mutta toisinaan menee monta päivää ilman. Tuntimäärä on mielestäni vielä kohtuullinen. Tämä seikka vahvistuu verrattaessa johonkin muuhun harrastukseen.

Soitan rumpuja bändissä ja harjoittelemme kerran viikossa noin kolme tuntia kerrallaan. Siihen päälle lasketaan itsenäinen harjoittelu ja kokonaisaika nousee 5-8 tunnin paikkeille. Ajatellaan, että lähtisimme keikkailemaan. Yhteisiä harjoituksia lisättäisiin kuuteen tuntiin viikossa ja viikonloppuna ajaisimme parin tunnin päähän keikalle. Ajoaika + roudaus + keikka = 6 tuntia. Viikkotunnit asettunevat 15-20 välille.

Käytetty aika voi olla siis samoissa määrissä ja yhtä paljon pois yhteisestä ajasta. Silti harrastusten välillä on mystinen ero, joka tekee toisesta hyväksyttävämpää kuin toisesta. Vaimo lähtisi 90% varmuudella mukaan katsomaan keikkaa, vaikka musiikkilaji ei olisi hänen suosikkiaan. Onhan se hienoa, kun oma mies soittaa lavalla. Samalla varmuudella voin kertoa, että hän ei istuisi viereeni tunniksi katsomaan, kun pelaan Halo-turnauksen voitosta.

Ymmärrys

Ilmiö on tavallaan ymmärrettävä. Musiikkia pidetään yleishyödyllisenä harrastuksena. Siinä luodaan uutta ja ollaan vuorovaikutuksessa toisten soittajien sekä yleisön kanssa. Ympärivuorokautinen harjoittelukin hyväksytään, koska se lasketaan kehittäväksi toiminnaksi.

Maailma on kuitenkin muuttunut. Nykypäivän peleistä on tullut uskomattomia luomisvälineitä ja elinkeino kasvavalle joukolle. Katsotaan vaikka kestosuosikki Minecraftia, jossa pelaajalle annetaan jotakuinkin vapaat kädet. Netti on täynnä mitä ihmeellisempiä sen parissa tehtyjä luomuksia. Pikaisella Googletuksella löytyy kokonaisia kaupunkeja, Tylypahkan kopioita, Eiffelin torni, jättimäinen Super Mario, Star Wars -aluksia, sukuelimiä ja paljon muuta. Parasta asiassa on, että ihmiset jakavat luomuksiaan muiden iloksi ja näin pelaajakin voi olla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Tienaavatpa jotkut elantonsa jakamillaan pelivideoilla.

Ymmärrys on tässäkin asiassa tärkeää. Jokaisella on ne omat juttunsa, jotka tuottavat hyvää oloa. Toisen mielenkiinnon kohteita ei kannata teilata ennen kuin on itse kokeillut tai edes yrittänyt ymmärtää. Meillä on kokeiltu asioita puolin ja toisin. Yhteisiäkin harrastuksia on, mutta kummallakin on ne omat juttunsa, joihin toisella ei ole kovinkaan suurta kiinnostusta. Silti asiasta voi kysellä ja puhua. Viimeisimpänä kerroin, mistä Arkissa on kyse ja nyt ymmärrys on ehkä pykälän verran korkeampi. Joka tapauksessa pelit jatkuvat ja se kadonnut peli-ilokin jo kuikuilee nurkan takana.

Tämä riittää aiheesta pelit ja parisuhteet. Seuraavassa blogissa jotain aivan muuta.

Rekisteröitymättömät lukijat voivat kommentoida Facebook-sivuillamme.

Kommentit

"Yhdessä pelaavat pariskunnat tuntuvat olevan jonkinlainen myytti." Ei ole, on meitä :)  Jos peli ei tarjoa moninpeliä, voi myös joitakin pelata vuorotellen (hiukan kyllä pelistä riippuen) mm. Heavy rain, Tom Raider, Until Dawn. Ja katsoohan sitä tarinan etenemistä joskus vierestäkin, esimerkiksi Game of Thronesia viimeisimpänä. Itse pelaan myös yksin kaiken tyyppistä Halosta, falloutiin ja civilizationiin. Kummallista kyllä edelleen naispelaajat ovat vähemmistönä ja voi, mitä sinä menetättekään kanssasisaret ;)   Kuitenkin, oli sitten puolison harrastus mikä tahansa, ei mielestäni toisen iloa kannata turhaan pilata. Toki kohtuus kaikessa, mutta muuten, kuka tykkää pitsin nypläyksestä, kuka lukemisesta. Jonkun mielestä ooppera on mannaa korville, toinen nauttii tukkahevistä ja kolmas pelaamisesta, ilonsa kullakin.

Tämä oli jännä huomata, että räiskinnät uppoavat naisiin. Tuolla Facebookin puolella oli kaksikin paria, jotka pelaavat yhdessa Black Opsia. Hieno homma:)

Kyllähän yhdessä pelaavia on. Meillä pääpeleinä toimii PC-puolella Heroes of the Storm ja konsolilla molemmat pelaa Dragon Age -sarjaa sekä Assassin's Creedia. Vaimolla homma lähti siitä, että hän halusi kokeilla joskus vuonna 2007 vähäsen WoWia ja ymmärsi tuolloin ettei se olekaan mikään keskenkasvuisten areena. Tämän lisäksi toki molemmilla on ne omat harrastukset, mutta pelaaminen on meillä ainakin jossain määrin sosiaalinen ilmiö kummallakin, joskin pelityyli on vahvasti erilainen molemmilla, minkä vuoksi mm. Dragon Agessa pelataan täysin eri tavalla.

Myönnetäköön tosin, että meidän vessan kaapin ylähyllyllä löytyy Illidan, makkarin seinällä on Frostmourne, lapsen pehmoleluina toimii Blizzardin pehmoja, koriste-esineinä on Assassin's Creedin assassiineja ym. eli sikäli ei olla ehkä se kaikista "tavallisin" pariskunta. 

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi