007 First Light – seitsemän huomiota tästä kenties parhaasta James Bond -pelistä ikinä
Petri Katajan blogi
Nimittäin nimikettä, joka potentiaalisesti sysäisi vuoden 1997 GoldenEye 007:n pois parhaan James Bond -pelin ykköspallilta.
Nyt sellainen on saatu, kiitos 007 First Lightin.
"Hittipelien" tekijöiltä
007 First Light on etenkin mainioista Hitman-peleistä tutun tanskalaisen IO Interactiven käsialaa. Olen suuri Hitman-nimikkeiden ystävä, joten onkin mukava huomata, että IO:n tekijät ovat onnistuneet ottamaan osia tuota sarjasta ja yhdistämään siihen aimo annoksen Bondia. Uutukainen on elokuvamainen kokemus, jossa on hyvässä tasapainossa rauhallisia hetkiä sekä menevää räimettä.
Eli siis, miksi First Light toimii mielestäni niin hyvin? Ohessa on seitsemän asiaa, jotka määrittelivät pelikokemuksen itselleni.
1. Itse James Bond
Pidin pelin esittämästä James Bond -hahmosta. Monen eri näyttelijän esittämä agentti on tällä kertaa sarkastisen humoristinen, sanavalmis ja tarpeen vaatiessa sulava. Ilmeikäs myös! Erityistä peukkua näyttäisin 007:n äänenä toimivalle Patrick Gibsonille, joka hoitaa roolinsa todella mallikkaasti. Miestä kuuntelisi roolissa mieluusti lisää jatkossakin. Pienellä googlailulla selviää muuten myös se, että pelin Bond on lainannut myös naamataulunsa Gibsonilta.
IO Interactive vie pelaajat nuoren James Bondin kenkiin, aivan tämän uran alkuajoille. Matkan lähtökuopissa sankarimme ei ole edes MI6-organisaation leivissä, vaan liikkeelle lähdetään ilmavoimien riveistä. Tämä on mielestäni oiva päätös, vaikka en yleensä tämän sortin "esiosista" välitäkään. Tuleepahan agenttihyyppä pelaajalle todella tutuksi, kun matkaan päästään heti ensihetkistä lähtien.
Alkupuolen tarinakappaleet toki sisältävät treenileiriä muiden 00-kokelaiden kanssa, minkä kovin suuri fani en ollut, mutta samalla ohjainta pitävä henkilö oppii, miten tätä peliä on tarkoitus pelailla. Onneksi tästä se homma vasta käynnistyy.
Itse muuten pidän niinkin pienestä yksityiskohdasta kuin arvesta hahmon pärstävärkissä. Bondilla kun oli Ian Flemingin kirjoissa tuo samainen naarmu naamataululla. Kerrankin tämä asia on hanskattu.
2. Elokuvamainen tarina
First Lightin tarina ei ole mikään yksinkertainen matka pisteestä A pisteeseen B pyssyt laulaen. Menossa on käänteitä, ja ne vievät agenttimme ympäri maapalloa. Sen enempää en halua noita kohteita paljastella, mutta jo ensimmäisen tehtävän Islanti antaa osviittaa siitä, että luvassa on menoa ja meininkiä.
Filmimäisyyttä täydentävät toimintakohtaukset, joissa paukkuu ja räjähtelee. Erityisesti omaan mieleeni jäi yksi pako, jossa juostiin minkä kintuista päästiin samalla vihulaisia ja heidän lähettyvillään olevia räjähteitä posautellen. Olisi pitänyt ottaa tästä kohtauksesta videoklippi talteen.
3. Monen sortin menoa
Tuotos ei ole pelkkää yhdenlaista tekemistä. Bond sekä hiippailee, pääsee rymistelemään pyssyjen kera, ajamaan kulkuneuvoilla että käyttämään hoksottimiaan.
Erityisesti itse nautin ammuskelusta, sillä yksikään kuolemaan päättynyt toimintakohtaus ei harmittanut hitusen vertaa. Kohtauksia oli hauska päästä yrittämään uudelleen, sillä nopea räime oli hauskaa kuin mikäkin. Pyssyjä on useampaa sorttia, niitä piti noukkia vähän väliä lanatuilta vihollisilta luotien loppuessa, ja pienenä mutta tyydyttävänä asiana "loppuun käytettyjä" tussareita voi viskoa vihollisten naamaan. Aikamoista hupia. Diggasinpa myös siitä, miltä PlayStation 5:n ohjaimen "haptinen palaute" tuntui räiskiessä.
Nyrkkitappelut olivat alkuun hieman vaikeita hanskata, mutta loppuvaiheessa yhteenotto noin kymmenen vihulaisen kanssa sujui kuin vettä vaan. Jotain on siis selkeästi tehty oikein tälläkin saralla.
Kaahaaminen on kovin helppoa puuhaa, mutta ai että se onkin sitten viihdyttävää. Etenkin omien oikoteiden kautta kurvaileminen nosti suupieliä ylöspäin.
Tiettyä pelimäisyyttä toki on havaittavissa, kuten olla pitäneekin. Viholliset seisahtuvat räjähtävien tynnyrien viereen ja sopivia hämäyskeinoja on aina sopivasti ulottuvilla, kun joltain hahmolta pitäisi varastaa avaimia takataskusta.
4. Vaihtoehtoisia tapoja edetä
Uudelleenpeluuarvoa on huomattavissa parissakin eri asiassa. Pelimaailmasta on nimittäin löydettävissä kerättävää esineistöä, joista isossa osassa viitataan tavalla tai toisella 007-elokuviin. Jos ne kaikki haluaa etsiä, pitää kenttiä oikeasti tutkia eteenpäin syöksymisen sijasta.
Sen ohella useammat ei-taistelukohtaukset on varustettu useammalla tavalla päästä maaliin. Jos tarkoituksena on vaikkapa päästä alueelle X, niin tähän urotekoon on usein tarjolla pari vaihtoehtoista keinoa. Hankkiako käyttöön lehdistökortti, jota näyttää vartijoille, vai kiivetäkö räystäitä pitkin ikkunasta sisään?
Pientä variaatiota saa myös Q-osaston eri apuvälineistä, joita voi ottaa tehtäviin muutamia erilaisia.
5. Pienet nurinat
Entä mitä muutamaa asiaa voisi sitten seuraavassa osassa, jollainen toivottavasti on joskus tuloillaan, lähteä hiomaan? Ehkä ihan paria pientä yksityiskohtaa.
Ensimmäinen niistä on toista olennaisempi. Voisin näet ehkä haluta mahdollisuuden tallentaa pelitilanteen missä kohti vain. Olisi esimerkiksi hauska kokeilla erilaisia lähestymistapoja eri tilanteisiin sitoutumatta heti niistä mihinkään.
Toki ymmärrän, että tunnelma on tyystin erilainen ilman manuaalista tallennusta. Jos mokaat vaikkapa potentiaalisesti vaarallisessa tilanteessa, on hiljaisen hiippailun sijasta edessä yhteenotto joko nyrkein tai pyssyin. Pysyypähän pelaaja varpaisillaan. Eli molempi parempi. Ehkä selkeämmät välietapit voisivat olla paikallaan, niin tietää mihin kohtaan pelitilanteessa palaa, mikäli haluaa lopetella pelisession ja palata siihen seuraavana päivänä.
Toinen pieni natina on kamera nyrkkitappeluiden yhteydessä. Hieman liian usein kamera näytti seinää tai takaraivoa, kun yksi tai useampi ilkimys halusi päästä tukkanuottasille.
6. Liian pitkä on liian pitkä
Tämä on ehkä henkilökohtainen ongelma, mutta pidempi ei ole aina parempi videopelien kohdalla. Mielestäni 007 First Light on hieman liian venynyt kokemus. Olisin mieluusti napsinut kestosta pois parit tunnit sekä lyhentänyt muutamia tehtäviä hituset jos toisetkin. Vaikkapa niitä lukittuja ovia yhdessä kohtaa olisi saanut olla vähän vähemmän.
Kestoahan tällä seikkailulla nimittäin on, vähintään se 15 tuntia, huomattavasti enemmänkin, jos etenee hitaasti ja/tai tutkii pelimaailmaa hieman enemmän.
Olen itse viime aikoina nauttinut lyhyemmistä epistoloista enemmän. Antakaa minulle tiivis viisituntinen seikkailu ja olen innostuksesta soikeana.
7. Mitenkäs se Lenny?
Kolmas hyvin pieni nenän nyrpistely liittyy Lenny Kravitzin esittämään Bawma-hahmoon. Tämä piraattikuningas jää niin sivurooliin, että pahaa tekee. Miksi ottaa näin iso nimi mukaan, mutta jättää asia ikään kuin puolitiehen? Lennyn ääninäyttely myös jättää toivomisen varaan. Tunnetta saisi olla enemmän, minkä lisäksi tämä merirosvokuningas kuulostaa kasvaneen Yhdysvalloissa.
Ikään kuin tässä olisi nyt jäänyt jotain tyystin vaiheeseen. Kyllä näinkin isolle nimelle olisi voinut antaa enemmän tekemistä tarinassa.
Ai mitä, Lennyn esittämä hahmo nähdään pelin tulevassa sisällössä? Ai, okei. Ehkä IO Interactivella on takataskussaan vielä jotain.
Uusi kuningas
Kaikki nämä edellä mainitut asiat yhteen summaamalla kokonaisuus jää niin paljon positiivisen puolelle, että omissa kirjoissani kyseessä taitaa olla paras James Bond -peli, mitä tähän mennessä on julkaistu.
Siitäkin huolimatta, että pidin aikoinaan huomattavan paljon juurikin siitä Nintendo 64:lle julkaistusta GoldenEye 007:sta, jossa oli päräyttävää musiikkia ja mitä mainioin moninpeli, noin muun muassa. Ei sillä, että näitä kahta tuotosta voisi edes suoraan verrata toisiinsa, sillä ne ovat hitusen eri genreä ja ne ovat kumpikin aikansa tuotteita.
Mutta jos jokin nimike olisi nappaamassa itselleen parhaan Bond-pelin kruunua, niin kyllä se olisi 007 First Light.
Lisää aiheesta:
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.