Korkealaatuisista ensimmäisen persoonan räiskintäpeleistä ei ollut vuoden 2007 loppupuolelle pulaa. BioShockin, Halo 3:n, Half-Life 2: The Orange Boxin vanavedessä juuri ennen massiivihitti Call of Duty 4:sta ilmestyi Vivendin ja Saber Interactiven Timeshift. Alun perin Atarin työstölistalla makaillut scifiräiskintä kärsi lukuisista kehitysongelmista ja viivästyksistä ennen lopullista julkaisuaan. Uudelleenmuokatun Timeshiftin sisällöllinen anti on onnistuttu kasaamaan yllättävän ehyeksi paketiksi, mutta kovin on ohkaisella langalla sen omaperäiset ideat mukaan kiinnitetty.

Aikahyppy tuntemattomaan

Lähitulevaisuus. Joukko tiedemiehiä. Aikamatkustus. Ihmiskunnan suurin tieteellinen läpimurto on pitkällisen kehitystyön jälkeen saavutettu. Tuloksena syntyy kaksi aikamatkustamisen mahdollistavaa hyppypukua: alkeellinen prototyyppimalli Alpha sekä sotilaalliseen testikäyttöön suunniteltu Beta. Projektin päävastaava tekee uudenkarhealla Alpha-puvulla onnistuneen hypyn menneisyyteen, mutta jotain on vialla. Ennen kuin kukaan ennättää reagoida yhtäkkiä uhmakkaaksi yltyneen päätutkijan visioihin, tämä tekee toisen hypyn menneisyyteen. Tällä kertaa tuhoisin seurauksin.

Mielensä pahemman kerran nyrjäyttänyt Dr. Aiden Krone räjäyttää tutkimuslabran työntekijöineen juuri ennen toista siirtymistään ajassa taaksepäin. Vuodeksi on valittu 1939 aikaan ennen toisen maailmansodan alkua. Kronen perään ennättää hypätä toinenkin henkilö, joka päätyy pykälän hifimmällä Beta-puvulla menneisyyteen, jonka nykyisyyttä hallitseekin diktaattorina Dr. Krone itse. Pian mielipuolisen hallitsijan nurkkaan pissii koko rahalla väärä kaveri, kun neuroverkostoa piukeana pullisteleva pukumiespelaaja aloittaa lekuriarmeijan väkivaltaisen ruoduttamisen.

Uudelleenkirjoitetun sotahistorian opiskelu aloitetaan rankkasateen piiskaamalta kujalta suoraan rajun aikahypyn disorientoimana. Vinksahtanut Krone puhuttelee kansaa tyrannimaisen itsevaltiaan muodossa taustalla näkyvän jättimäisen näyttötaulun kautta ja pelaaja miettii ensi kerran, onko tämä skenaario nähty joskus aiemminkin?

Vastarintakarvat pystyssä

Timeshiftin tarina ei mielenkiintoisesta lähtöasetelmastaan huolimatta onnistu nousemaan pelin edetessä pintapuolista kohinaa syvällisemmäksi scifistelyksi, mutta se tarjoaa kelvollisen kehyksen persposkia rytyyttävälle aikamatkustusräimeelle nimettömän sankarihahmon leipoessa eteentulevia ongelmalapsia biopukunsa voimalla. Kuvallista kerrontaa kuorrutetaan tyylikkäillä, joskin paikoin töksähtävillä välivideoilla hetkistä ennen Kronen flippaamista järjellisen rajan tuolle puolen sekä skriptatuilla näytöksillä, jotka heijastavat vielä pelin alkupuolella uskottavasti sodan uhkakuvaa. Vastarintajoukkojen riveissä orastavasti alkanut vallankumoushanke ajautuu kuitenkin myöhemmin hapuilevaksi toimintapuzzleiluksi, jossa vipujen kääntely ja nappien painaminen nousevat itseään suuremmaksi osaksi uusrunneltua historiakakkua.

Vihollista tarjoillaan lähes poikkeuksetta räiskintäpelikaavan perusnuotiston mukaan. Kronen natsikloonattu jalkaväkiarmeija toimii etenemisen jarrupalana rynnäköimällä joko suoraan päälle, kyykkien kehnosti suojiin tai nakellen kranaatteja pelaajan syliin. Lisukkeena ahdistellaan satunnaistankeilla ja lentöhärveleillä, mutta todellisena pelotteena toimivat massiiviset mech-koneet, joiden rymistely paikalle minigunit ulvoen aiheuttaa taattua kakkahalvausta. Harmillisesti mechit eivät ole orgaaninen osa pelimaailmaa, vaan muiden vihulaisten tapaan tarkasti ruutuun sijoiteltuja shakkinappuloita pelaajan bioentrattua hiustuppoa harmaantamaan. Myös sotimisen skaala jää harvoja joukkoneuvotteluja lukuun ottamatta nipuksi geneerisiä minirähinöitä, joista puuttuu immersion tuntu ja poterokyykkimisen kauhut.

Timeshift olisi perinteisillä ruoka-aineksilla mitattuna vetelämpi noppasoppa, ellei mukana olisi pelinimen mukainen lisämauste. Vasemmalla olkanapilla pikana tai XYB-namiskojen kera kohdennetusti aktivoitava aikasiirto rykäisee käyntiin biopuvun hiukkaskiihdyttimen, joka venyttää aikajatkumon hidastukseen, pysähdykseen tai jopa taaksepäin. Jo ennestään irtoraajoilla ja veripakkelilla mässäilevä K18-tason verikekkeröinti saa entistä makaaberimpaa muotoa hidastetuissa kuolonkorinoissaan, mutta aikasiirrolla on rooli myös ongelmatilanteiden ratkomisessa. Osa pulmista istuu peliin hyvin, mutta liian moni painottuu toinen toistaan absurdimpiin tasoloikintapulmiin vesi-, tuli- ja sähkövaarojen välttämisen ohella. Väkinäinen pulmasuma näkyy etenkin loppupuolella, jossa aikaviisaria hinkataan jo tosissaan peli-ilon kustannuksella.

Havokkia haavoihin

Visuaalisesti Timeshift on ilo silmälle. Raskaan sateen puoliksi vellottamat sotatoimialueet, utuisesta horisonttinäkymästä paljastuvien pilvenpiirtäjien ilmiliekit sekä savusumuisella taivaalla partioivat gyrokopterit ja zeppelin-alukset onnistuvat maalailemaan kuvaa sekasortoisesta diktatuurimaailmasta, jossa pelkoa ja epätoivoa kylvetään vastarintajoukkojen sydämiin. Urbaanimaisemien vastapainoksi tuupataan lineaarista mönkijähurjastelua lumisilla vuoristotaipaleilla, rymistelyä avometsäalueilla sekä raiteilla etenevää lentotaistelua pilvitasolla. Graafinen korkealentoisuus vesittyy jonkin verran rajattujen kulkureittien, putkimaisen kenttäsuunnittelun sekä sisätiloissa monotonisen teollisuusarkkitehtuurin vuoksi, mutta yleisilme säilyy silti varsin tasokkaana. 

Vihollisjoukkojen animointi on ruudunpäivityksen ohella erittäin jouhevaa ja räsynukke-efektit Havok-fysiikkamoottorin ansiosta lennokkaan ylivedettyjä. Luodit repivät seinää reilulla kädellä kasaan ja sarjatuli pöllyttää näyttävästi puisia materiaaleja säpäleiden kera. Puolituhoutuvaa irtosilppua isompaan massatuhoon ei päästä, mutta illuusiota totisesta toiminnasta saadaan kohtuuhyvin pelaajan suuntaan heijastettua. Asevalikoima ei ole järin suuri ja vastapuolikin käyttää tylsästi samoja tuikuttimia. Näistä moni muistuttaa myös epäilyttävästi Bungie-tuotoksen vastaavaa niin malliltaan kuin toteutukseltaan. Vai miltä kuulostaa itsekiinnittyvä sinikranaatti heittovanoineen, tai sankarimme biopuku, joka osaa regeneroida suojapanssarinsa pienen ajan päästä? Nämä vain jäävuoren huippuina hienovaraisen plagionnin saralla.

Soundiosastolla kukkoillaan täyteläisen ambienssitilan luomisessa sekä aktiivisessa surround-kentässä, joka loistaa isommissa koitoksissa. Vihollisten henkkarikyselyt ja napinat identiteetistä ovat kertahupia, mutta hidastuksien kera pelaajan hämmästyttävien superliikkeiden äimistelyt jaksavat viihdyttää hetken pidempään. Lähes kaikista tuliaseista puuttuu sen sijaan äijätoimintaa uhkuva ärhäkkyys ja eeppisempää munakkuutta jää kaipaamaan myös taustamusiikkeihin. Timeshiftin moninpeleissä puolestaan sirotellaan lajityypin peruskauraa tiimitapoista lipunryöstöihin, eikä toiminta sinänsä toimivine kenttineen erotu ikiaikaisen Quake 3: Arenan vastaavasta kuin kronokranaateilla, joiden muodostaman kuplan sisällä aikaa voi muuttaa muiden pelaajien päänmenoksi. Toimivaa, mutta kovin nähtyä areenameuhkaamista.

Lainapapereilla läpi

Timeshift on poikkeuksellinen tapaus kahdestakin syystä. Hyvin harvoin ongelmista kärsinyt peli selviää testipenkistä puhtain paperein. Ja yhtä harvoin näkee räiskintäpeliä, joka lainaa muita FPS-nimikkeitä yhtä härskisti kuin teiniviiksi lähimarketin makeishyllyä. Timeshift tekee kirkkain silmin molemmat.
Saberin ansiosta peli näyttää hyvälle, toimintaa on kohtuullisesti ja kontrollit ovat jämäkät. Lennosta ruudulle ilmestyvän info-ikkunan, kartta-indikaattorin sekä välivideoiden kautta pelaaja on aina jyvällä seuraavasta toimestaan, vaikka tehtävät säännöllisesti pulahtavatkin debiiliyden alkulähteeseen.

Timeshift hukkuu lopulta hyvän alun jälkeen persoonattomaksi tusina-ammuskeluksi ilman oivallisen hittikonseptinsa hyödyntämistä. Mihin jäi pelaajan säikyttely Beta-puvun toimintaongelmilla, itse aikahyppyparadoksilla leikittely tai tieteistarinan syvemmät kerrokset? Ja oi missä se itseään fiksumpi pelimaailma, joka kerrankin haastaisi pelaajan ajattelemaan aikamatkustamisen kaksiteräisyyttä? Aikakikkailu F.E.A.R.:n jalanjäljissä toimii kivana efektinä, mutta vapautta sen improvisoidulle käytölle jää pidemmillä pelikerroilla kaipaamaan. Teknisesti Timeshift pysyy helpostikin uusien kilpaveljiensä rinnalla, mutta kuoren alla raksuttava aikakoneisto käy harmittavan monen isoviisarin verran nykyajastaan jäljessä.