Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

NHL 08

Kuin sieniä sateella

Urheilupelejä syntyy kuin sieniä sateella ja jokavuotinen keskustelu kovan julkaisutahdin mielekkyydestä on taas käynnissä. Electronic Arts kunnostautuu jälleen suurjulkaisijana, kun lähes jokaisesta suositusta urheilulajista ilmestyy uudella vuosiluvulla varustettu videopeli. Kuten perinteisiin kuuluu, uusi NHL-peli jatkaa edellisvuoden version aloittamaa hyvää työtä. Jälleen pätee myös se nyrkkisääntö, että aiemman painoksen veteraanien ei välttämättä kannata maksaa täyttä hintaa uudesta tulokkaasta.

NHL 07 esitteli taitotikun, joka oli sarjan ensimmäinen todellinen innovaatio pitkään aikaan. Kahden analogitikun laukaisu- ja harhautusohjaus toimi kuin unelma ja teki pelistä nautittavan, vaikka moodeja oli vähän ja tekoäly pelasi miten sattuu. NHL 08 viilaa peliä suuntaan, joka olisi ollut mahdollinen jo viime vuonna: tietokone pelaa nyt paremmin ja pelimuodot ovat saaneet enemmän lihaa luittensa ympärille.

Askel oikeaan suuntaan

Pelattavuus on yhtä hyvää kuin NHL 07:ssa. Kontrollit toimivat erinomaisesti ja kiekko käyttäytyy aidon tuntuisesti. Luisteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Kentällä ei enää pysty tekemään aivan mitä tahansa, etenkään jos jäällä on neloskenttään kuuluvia tusinapelaajia. Ajoitukseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota niin puolustettaessa kuin hyökättäessä. Ero oikea-aikaisen taklauksen, onnistuneen hyökkäyksen ja täydellisen sähläämisen välillä on hiuksenhieno. Otteluiden tempoa on vähennetty viime vuodesta. Vauhdin saa kyllä entiselleen valikosta, mutta perusasetuksilla uusi verkkaisempi NHL tuntuu realistisemmalta. Vaikutelmaa parantaa se, että turbo on siirretty toiseen analogitattiin. Hitaampi pelaaminen suosii joukkuepeliä yksin yrittämisen sijasta.

NHL 08:n paljon kohuttu tekoäly ei ole aivan niin jumalainen kuin Electronic Arts hehkuttaa, mutta tietokone pelaa silti hyvin molemmilla puolilla. Joukkuetoverit sijoittuvat paremmin, eivätkä korkeimmilla vaikeusasetuksilla tee juurikaan virheitä. Vastustaja taas on päässyt eroon passiivisuudestaan. Tietokone ottaa esimerkiksi pois hyökkäykset, jotka pelaaja tekee aina samalla tavalla. Oppiva tekoäly on potentiaalisesti erinomainen uudistus, mutta sen potentiaalia ei ole vielä osattu käyttää täydellisesti hyväksi.

Yksinpelissä riittää tahkoamista. Mukana ovat kaikki joukkueet NHL:stä, SM-liigasta, Elitserienistä ja AHL:stä. Suomen jäähalleista ei valitettavasti ole mallinnettu kuin Hartwall Areena, mutta ainakin kotimaisten joukkueiden tasoerot ovat kohdallaan. Kattavaan moodivalikoimaan kuuluvat erinomainen harjoitusmoodi, MM-kilpailut, liigat, turnaukset, yksittäiset ottelut ja rangaistuslaukausmittelöt. Kaikkein eniten aikaa vietetään kuitenkin uramoodissa. Sitä onkin parannettu. Palkkaneuvottelut ovat viimeinkin mukana, joten aivan ketä tahansa ei saa omaan joukkueeseensa. Pelimuoto ei vieläkään ole yhtä syvällinen kuin kilpailevassa 2K-sarjassa, mutta askel oikeaan suuntaan on otettu.

Sama positiivinen kehitys jatkuu verkkopelissä. NHL 07:n lagin vaivaamat yksi yhtä vastaan -ottelut ovat historiaa. NHL 08:ssa pääsee viimeinkin kokeilemaan verkkoliigoja, eikä tahmaaminen ole enää ongelma. Myös rangaistuslaukauskilpailut ja maksimmissaan kuuden pelaajan ottelut ovat mahdollisia. NHL 08 sisältää lisäksi mahdollisuuden päivittää pelaajakokoonpanot Xbox Liven kautta.

Bugit ja huono tuomarityöskentely ovat edelleen ongelmina NHL 08:ssa. Kiekko saattaa jäädä jumiin verkkoon siten, että peliä ei vihelletä poikki. Tuomarit ovat muutenkin pihalla, sillä jäähyt jaetaan arpomalla. Välillä törkeistä poikittaisista mailoista ei tule ollenkaan rangaistusta. Toisinaan taas pienestä tönäisystä saa kaksi minuuttia. Outona yksityiskohtana mainittakoon myös se, että päätuomari pudottaa kiekon aloituksessa, vaikka sen pitäisi olla muiden tuomarien tehtävä.

Hyvä jääkiekkopeli

Grafiikan parantaminen on säästetty ensi vuoden versioon. Ruudunpäivitys pysyy tasaisen korkeana, mutta tietyt yksityiskohdat kaipaisivat hiomista. Pelaajat näyttävät etäisesti oikeilta, mutta hahmomallit näyttävät hieman kulmikkailta. Animaatiokaan ei yllä parannellun luistelumallin tasolle. Kaikkein koomisimpia ovat tappelut, jotka nykyisellään tulisi jättää suosiolla pois kokonaan. Peli näyttää samalta kuin NHL 07. Se on kohtalaisen hienon näköinen, mutta ensi vuoden versiolta voidaan jo odottaa uutta grafiikkamoottoria.

Kaikkien urheilupelien pitäisi ottaa NHL 08:n selostuksesta mallia. Gary Thornen ja Bill Clementin tarjoilemat kommentit kuulostavat paljon realistisimmilta kuin esimerkiksi eräässä nimeltä mainitsemattomassa jalkapallopelissä. Miesten jutustelu toistaa harvoin itseään ja reagoi hyvin kenttätapahtumiin. Muut ääniefektit ja musiikki ovat samaa peruslaatua, jota olemme tottuneet odottamaan Electronic Artsilta.

NHL 08 on hyvä jääkiekkopeli. Se korjaa edellisen vuoden pahimmat virheet sisältäen toimivan verkkopelin, paremman uramoodin ja realistisemman tekoälyn. Parannettavaa jää vielä, joten siinä suhteessa NHL 08 ei riko urheilupelien perussääntöä. Ensi vuonna tiedossa lienee hieman hiotumpi jääkiekkopaketti. Nettiliigat pitävät vauhdissa siihen asti.

Galleria: 

Kommentit

Itselläni on PS2:n ja PS3:n. PS2:lle kun ostin 07:n kaiken hypetyksen jälkeen, petyin todella pahasti, kun peli oli 100 kertaa parempi Xboxilla ja PS2:n versio oli NHL 06 uudella syöttöjutskalla. Myin koko pelin kun oli niin surkea.

Nyt kun PS3:lle tuli NHL 08, odotukseni olivat korkealla. Olisiko peli nyt hyvä myös Sonyn konsoleilla? Ostin pelin, ja heti alussa peli vakuutti minut. Tämä on ehdottomasti aidointa kiekkoa tällä hetkellä!

Miinuksena EA:n nettipelit, jotka toimii vain silloin tällöin. Itse olisin silti antanut arvosanaksi 9 ½, ehkä sen takia, että PS2:n 07:n PS3:n 08:n välillä on niin huima ero. Xbox 360:n 07:aa kun en ole pelannut.

Oikeutettu numero,ei missään nimessä enemmän arvoinen.Hyvä konsolifin!2k8:sia odotellessa.

Miksi X0:n ja ps3:n versioilla on eri arvostelija? olisihan sama arvostelija voinut kokeilla molempia versioita.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi