Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sacred 2

Random 2...

Jos noteerasit Sacred 2 -arvostelun ingressin, "Satunnainen seikkailu", huomaat kenties tekstipätkän muistuttavan paljolti Fable II:n vastaavaa. Yhtäläisyydet eivät lopu siihen. Paavin laatima huippusuosittu kynäily paljasti Fable-universumin sisältävän mittavan fantasiamaailman tutkittavaksi, loputtoman määrän monstereita teilattavaksi ja mukavaa hahmonkehitystä ropeilun tapaan. Taustalla kulkeva tarina nuoren pojan varttumisesta moraalisine valintoineen antoi miekankalskeelle ja muulle mätkeelle toivottua syvyyttä. Samoja ominaisuuksia voi rinnastaa Sacred 2:een, joskin kokonaisuuden niputtavan tekijän tilalla on kaikkivaltias sattumanvaraisuus.

Joku saattoi aloituskappaleen perusteella tuumata, että nythän arvostelija höpisee aivan sekavia. Voihan se niinkin olla, mutta antakaa silti itsellenne -- ja minulle -- mahdollisuus valaista tarkoitusperääni: Sacred 2 on haalinut leikkuulaudalle kaikki laatu-RPG:n perusainekset ja varmemmaksi vakuudeksi tuplannut annosmäärät. Tarjolla on jättimäisen pelialueen, joka saa Far Cry 2:n hiekkalaatikon neliökilometrit tuntumaan pikkukaukalolta. Lisäksi löytyy hahmonkehitystä useammalla tasolla; perusominaisuudet, lukuisat taidot ja vielä taitojen erikoiskyvyt. Erilaisia varusteita kirveistä kauhtanoihin ja kaulanauhoihin jaellaan kuin Too Humanissa ikään. Näyttää hyvältä paperilla, mutta mitä pidemmälle peliin uppoudun sitä vahvemmaksi muotoutuu käsitykseni siitä, että kyseinen julkaisu pitäisi tuntea nimellä Random 2.

Otetaanpa havainnollistamisen avuksi muutama tilanne suoraan Sacredin syövereistä. Laajasta pelimaailmasta ammennetaan seikkailijan tielle jos minkälaista vihollista nelijalkaisista siipiveikkoihin, mutta hirviöt piirtyvät ruudulle niin pikkuruisina, ettei yhtä erota toisesta. No joo, pikkuseikka. Välillä sitten taistelet näitä jättikotkia vastaan, jotka putoavat kuin pulut yhdestä sivalluksesta. Sen jälkeen vastaan tulee rottia, joita saa piestä olan takaa. Hämmentävää. Kokemuspisteitä ei kuitenkaan ropise tästä kovasta rotantappohommasta kuin parisenkymmentä, kun taas kotkanmetsästäjä ansaitsee viisinkertaisen määrän. Nyt siirrytään hämmentävästä käsittämättömän puolelle. Tähän päälle kun lisää lukuisan määrän pikkubugeja, kaatuilua ja epäloogisuuksia (vain moninpelimatsin isäntä voi netota kampanjan saavutukset), täytyy Sacred 2:ta himoitsevan olla henkisesti valmis hyppäämään arvaamattomuuden mereen.

Jyystä jyystä

Löytyypä Rand... siis Sacredista runsaasti hyviäkin ominaisuuksia, sillä tuskin olisin muutoin jaksanut viettää Ancarian virtuaalitodellisuudessa viittäkymmentä tuntia. Varsinaisen tarinalinjan koluamiseen palaa suunnilleen 15-20 tuntia, mutta pikainen läpijuoksu ei sovi kyseisen teoksen kohdalle. Puhdasta tutkimista ja seikkailua virkistävät sivutehtävät, jotka eivät ihan heti lopu kesken. Takakansi mainostaa huikeaa yli neljänsadan kylkiäisen määrää. Itse en omilla pelikerroillani saanut läpäistyä edes sataa sivujuonnetta, vaikka sellaisia löytyikin vähän joka paikasta. Aina on syytä tutkia se seuraava laakso tai yrittää vielä yhtä tehtävää ennen paussia, ja yhtä usein lopputulos on pelikellon tikittäminen pikkutunneille asti. Mainitsiko joku sanan addiktiivisuus?

Vetävin ominaisuus piilee lopulta yhteistyömoodissa. Kahden tai useamman pelaajan kanssa samoilu palauttaa ajatukset Diablo II:n kulta-aikaan, jolloin monstereita teilattiin verkkopalvelimen välityksellä. Yhtäläisyyksiä voidaan vetää myös World of Warcraftiin, joka on koukuttanut jo miljoonia liittymään nettikavereidensa perustamiin kiltoihin. Sacredin tasapaksu mutta tarpeellinen grindaus (=kokemuspisteiden haaliminen samoja vihollisia kurittamalla) muuttuu mielekkääksi mätkeeksi rennon rupattelun, kevyen taktikoinnin ja tavaravaihtojen lomassa. Liven kultajäsenyyden puutekaan ei lopullisesti torju moninpelihaaveita, sillä Sacred 2 tarjoaa tuen saman koneen kaksinpelille. Jaettu hupi on tuplahupi.

Pidin itseäni onnekkaana, kun kaverini jaksoivat pelin julkaisuhetkillä pitkittää korkkaamista useampaan otteeseen muuttuneiden aikataulujeni takia. Päästessämme viimein uppoutumaan Ancarian syövereihin, koin ensipuraisun aavistuksen väkeväksi. Seikkailu alkoi lyhykäisen alkuintron jälkeen ilman sen kummempaa ohjeistusta, ja lopputuloksena oli reisille mennyt hahmonkehitys kaikilla kolmella. Oikeastaan vasta kolmannella hahmolla sain viriteltyä hahmoni kutakuinkin fiksusti, mutta hauskanpitoa se ei liiemmin verottanut. Jotakin satumaailman vetovoimasta kertonee se, että huolimatta pelihetkien venymisestä melkein aamuyöhön, seuraavana iltana linjoille kirjautuessani noteerasin pelikaverini kurmottavan kakkoshahmollaan jo kaukana Seraphim-saarella saakka. On muuten tosi hyvä grindauspaikka.

...less than 3?

Tekstin alussa painotin voimakkaasti Sacred 2:n heikkouksia, mutta numeerisia faktoja tuijottaessa alkaa valoisa puoli erottua paremmin: Ascaronin poikien käännöstyö on kuluttanut levykelkkaani enemmän kuin Elder Scrolls IV: Oblivion tai Fallout 3. Sacred on siis omalla mittapuullani pystynyt lyömään kehnon PC-porttauksen ennakkokäsityksen murskaksi, ja kuitannut ansaitusti paikkansa hack n' slash -lajityypin ykkösedustajana boxipuolella. Ja mitä arvosanaan tulee, pelille voisi täräyttää huoletta sen neljännenkin tähden, mikäli kaverilistalta löytyy väkeä nettikarkeloita varten.

Ilman mainostamiani lukuisia pikkufiboja ja epäloogisuuksia voisin suositella Sacredia suorilta käsin kaikille. Nykyisellään on kuitenkin huomioitava se, että tietynlaiset pelaajat saattavat tympääntyä bugisuudesta. Täydelliseen ropenautintoon vaaditaan täydellinen uppoutuminen, sillä silloin epäkohdat voi kuitata pelimaailmaan kuuluviksi lainalaisuuksiksi. Mikäli aiot satsata kesän aikana vain yhteen viihdeartikkeliin, eikä Diablo II -tyylinen temuttelu saa niskakarvoja pystyyn, kannattaa ehdottomasti lisätä Sacred 2 valkoiselle listalle.

Galleria: 

Kommentit

Öööhhh... ne vähän sitkaammat viholliset ovat ns. "elite monstereita". Niillä on enemmän health pointseja kuin normaaleilla vihollisilla eivätkä iskut muutenkaan tehoa niihin yhtä hyvin (väistävät myös niitä suuremmalla todennäköisyydellä), mistä johtuu se, että ne kestävät enemmän kuritusta. Eliitti-rotasta saa huomattavasti enemmän exp:a kuin normirotasta, mutta toisen lajin normivihusta voi kyllä saada enemmän pisteitä kuin eliittirotasta. Mitä arvaamatonta tai sattumanvaraista tuossa on, etenkin kun ne eliittimonsut huomaa kiiltelystä?

Mitä tulee bugeihin yms., niin niiden kohtaaminen on tuurista kiinni. Oma peli on jämähtänyt vain kerran 90 pelitunnin aikana ja kerran peliä käynnistäessä. Bugeja on tullut hieman enemmän vastaan, mutta Sacred 2 on tässä mielessä kuin GTA. Pelimaailma on niin laaja ja täynnä tekemistä, löydettäviä salapaikkoja ja yksityiskohtia, että pelin hiomiseen olisi pitänyt käyttää vielä lisävuosi tai kaksi, jotta tämä olisi loppuun asti hiottu tuote. Bugit ovat mielestäni 99%:a ajasta kuitenkin niin pieniä, että ne eivät juurikaan häiritse pelaamista. Ei siinä seikkailun lomassa jaksa pahemmin välittää, vaikka joku yksittäinen vihollinen ei kuole millään tai jos peli heittää ratsun sitä kutsuttaessa jonnekin saavuttamattomaan paikkaan.

Täytyy myös olla melko sokea, jos ei erota vihollisia toisistaan... Vai onko käytössä SD-telkku?

@ Famaz

En puhu eliitti vs tavis -hommasta ollenkaan. Kuten itsekin jo totesit, niistä saa enemmän EXPaa. Vaikeammat vihut -> enemmän pojoja. A-OK. Tätähän _en_ ihmetellyt tekstissäni.
**
Ja AoE-loitsuja (esmes Temple Guardianilla) käyttäessä ruudulla on niin paljon kamaa ettei tiedä yhtään mitä siinä tapahtuu, siinä pitää vaan rämpyttää _randomilla_ ja toivoa että osuisi johonkin.

Käytössä 32 FullHD-LCD , tosin FHD-ominaisuudesta ei tämän kohdalla hyötyä.

"Ja AoE-loitsuja (esmes Temple Guardianilla) käyttäessä ruudulla on niin paljon kamaa ettei tiedä yhtään mitä siinä tapahtuu, siinä pitää vaan rämpyttää _randomilla_ ja toivoa että osuisi johonkin."

Ite oon huomannut, että jos shadow warriorilla pelaa keskittymällä viimeiseen puuhun, mutta samalla haluaa itse osallistua mättöön, niin ei tajua kyllä mitään. Parhaimmillaan on jatkuvasti 4 skeletonia ja mahdollisesti useita henkiinherätettyjä apureita, kymmeniä vihollisia ja minä siellä hakkaamassa porukkaa, niin eihän siinä kieltämättä enää mitään tajua. Pitää vaan x-nappia pohjassa ja pitää katseen hp-mittarissa.

Light-kampanja viimein silverillä läpi levelillä 56, pelikellon pysähtyessä 75 tuntiin.

Seraphimilla mentiin ja tämä oli hyvä valinta tupla miekoilla. Combat Artseista löytyi nopeasti ne suosikit; taisteluihin Soul Hammer sekä Pelting Strikes jakamaan perusiskuja ja sinne taustalle buffina Battle Stance. Muuten Flaring Nova sekä Radiant Pillar olivat hyvä yhdistelmä pehmittämään ympäristö ennen miekkoihin tarttumista. Hallowed Restorationilla taas pääsi harrastamaan varovaista itsensä ja muiden hiilausta. Nämä olivat perustyökalut.

Mitään syvällistä immersiota, siellä olemisen tunnetta, ei tässä päässyt missään vaiheessa syntymään mikä oli todella sääli. Roolipeleissä itselle tämä puoli on tärkeämpää kuin yksityiskohdilla kikkailu. Ratkaisevaa on kuvakulma ja tässä se on lähimmillään takana ylhäältä jyrkässä kulmassa pelaajaan nähden. Tämän takia piirtoetäisyys jää lyhyeksi, näet joitain metrejä eteesi ja joka puskan alla lymyävät rosvojoukot tulevat jatkuvasti kuin tyhjästä eteesi. Katse kannattaakin pitää sieltä lipputangon nupista, mutta samalla menettää ne viimeisimmätkin keinot yrittää olla siellä maastossa mukana.

Normi peluulla trophyista 40% ja kun samalla hahmolle pääsi jatkamaan Gold-tasolle, niin eiköhän niitä vielä ropise muutama lisää.

Kolme tähteä on ihan sopiva arvosana, neljäs tulee mukaan kun yhteistyömuodolla mennään.

Video tuli tehtyä viikonlopun peleistä: http://www.konsolifin.net/media/media/877/Sacred_2_-_Fallen_Angel_PS3/

"Random 2...","Jyystä jyystä" ja "...less than 3?" XD
Ei saatana tuli hajottua kunnolla...
"noteerasin pelikaverini kurmottavan kakkoshahmollaan jo kaukana Seraphim-saarella saakka. On muuten tosi hyvä grindauspaikka."
...tiztisotz

hyvä arvostelu, itse olisin tosin antanut 4 tähteä, mutta ei noita tähtiä turhan tiuhaan kannata tuijottaa. itselläkin meni about kolmanteen hahmoon, ennenkuin sain hahmoni koulutettua sutheellisen hyväksi..
Peli on hyvä ja voin suositella.. Arvostelu on myös hyvä ja suosittelen senkin lukemista.

eeppinen lopetus"lausahdus" vähintään yhtä eeppiselle kommentille:

sacred 2 - i less than u

Jos minun pitäisi arvostella peli sanoisin, että mikäli Diablo 2 oli sinulle 5/5, 100/100, A+ peli
- niinkuin itselleni - suosittelen tätä varauksetta.

Pelkkiä positiivisia yllätyksiä on tullut, ottaen huomioon millaisia arvioita peli on internetissä kerännyt. Suurin niistä ehkä kontrollit, jotka toimivat aivan loistavasti pädillä. Sekä pieniä teknisiä oivalluksia, joita ilman homma ahdistaisi melkoisesti enemmän.

Yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä löytyy niin tajuton määrä, että jos niitä tässä nyt lähtisi selvittämään, niin loppua ei tulisi.
Se on kuitenkin pakko mainita että hahmokehitys on tietyllä tapaa paljon enemmän balanssissa kuin D2:ssa, sillä S2:ssa on passiivi ja aktiivitaidot erikseen, eli käytännössä saat aikaiseksi magihahmon joka pystyy myös osumaan lähitaistelu/ampumishyökkäyksillä.
Ja vielä toisena mainintana sellainen mikä Diablossa saattoi monelle tuntua huonolta suunnittelulta, eli randomointiin liittyen minion-ryhmät. Kun vastaan tulee ryhmä jolle on siunaantunut extra fast, stone skin, lightning enhanced on ensimmäinen ajatus "Oho, kylläpä sattuukin" ja pahimmassa tapauksessa saattaa kuolema koittaa nopeastikin - on myös S2 tässä tapauksessa melko samanlainen (itsellänihän ei ole kuin ehkä jotain 50 tuntia pelissä yhteensä, jaettuna ~10 eri hahmon välille) kun joudut ensimmäistä bossia, Kobold Chieftainia vastaan.

Kyllä Random 2 olisi ollut parempi nimi, kannatan.

"Oho, kylläpä toi generoi helaa".

Moro, jos ostaisin kyseisen pelin, löytyisikö täältä vielä pelaajia ko. peliin?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi