Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sonic Adventure 2: Battle

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Dreamcastin julkaisun yhteydessä Segan sisäinen ryhmä Sonic Team ja sen johtaja Yuji Naka loivat tasohyppelypelin nimeltä Sonic Adventure, joka tarjoili suhteellisen normaalia loikkimista Segan omalla tavaramerkkihahmolla Sonicilla höystettynä. Pelin erityinen myyntivaltti oli sen päätähuimaava nopeus, joka sai kuitenkin osakseen myös melkoista kritiikkiä holtittomasti heittelevien kamerakulmien ansiosta. Myös itse päähahmon Sonicin lisäksi pelattavana olleet hahmot, Tails, Knuckles, Cat ja Amy, eivät yleisesti miellyttäneet kriitikkoja tai suurta yleisöä. Monet kuitenkin, allekirjoittanut mukaanlukien, pitivät kaikesta huolimatta silloisesta uutuudesta ja peli saavuttikin myös suhteellisen hyviä myyntilukuja. Tästä syystä Sega tekikin varsin nopeassa tahdissa markkinoille jatko-osan, joka julkaistiin edellisen version tavoin nykyään edesmenneelle Dreamcastille. Yhtiön lopetetettua konsolivalmistuksensa se päätti tehdä jotain, mikä vain muutama vuosi takaperin olisi ollut kerrassaan ennenkuulumatonta: Sonic Team nimittäin aikoi tuoda tavaramerkkinsä kilpailevalle konsolille.

Näin syntyi Sonic Adventure 2: Battle, joka on siis suora käännös vuonna 2000 ilmestyneestä Dreamcast -versiosta pienillä kosmeettisilla uudistuksilla höystettynä. Heti alkuun on kuitenkin mainittava, että DC -version omistajien ei missään nimessä kannata tämän Cube -edition suuntaan katsella. Kosmeettisesti hiotun grafiikan ja lievästi parannellun moninpelin lisäksi ainoa todellinen uudistus on kohuttua GameCube/GBA -linkkikaapelia hyväkseen käyttävä Chao Garden -moodi, jossa saa harrastaa oman söpön Chao -otuksen kasvattamista. Lisäksi GBA -peli Sonic Advancen omistajat voivat siirtää GC -pelissä kasvatetun otuksensa suoraan taskukonsolin ruudulle ja jatkaa kasvatusta pienellä näytöllä. Idea on hyvin mielenkiintoinen, mutta hyvin harva voi kokeilla sitä käytännössä. Itseltänikin GBA -koulutus jäi toistaiseksi kokematta Sonic Advancen ja itse linkkikaapelin puuttumisen takia, mutta muualta luetut ennakko-arviot ovat olleet lupaavia. Chao Garden on loppujen lopuksi kuitenkin vain hyvin pieni lisä normaalin pääpelin rinnalla, mutta mielenkiintoinen erikoisuus joka tapauksessa.

Suoraan asiaan



Jatko-osassa itse tasoja on uudistettu hieman originaaliin Sonic Adventureen nähden. Kenttien välillä olleet Hub -alueet (joissa matkustettiin kentästä toiseen) on nyt kokonaan heitetty roskakoriin ja seikkailu etenee alusta loppuun huomattavasti suoraviivaisemmin kuin edeltäjässä. Läpäistyihin tasoihin voi palata myöhemmin valikoissa komeilevan Stage Select -vaihtoehdon avulla, joten tämän asian suhteen ei ole sen suurempia ongelmia. Pelattavia hahmoja on tällä kertaa kuusi kappaletta ja mukavana uudistuksena SA2:ssa voi tällä kertaa pelata myös "vihollisten" puolella. Kolme mukana olevaa sankarihahmoa ovat Sonic, Tails ja Knuckles. Vastustajina häärivät Shadow, Dr. Robotnik ja Rouge the Bat. Näiden kaikkien hahmojen lisäksi seikkailuissa vilahtaa myös väliaikaisesti ykkösosasta tuttu Amy. Valitun hahmon kentät vaihtelevat myös mielenkiintoisesti teemaltaan: Sonicin ja Shadowin kentät ovat tuttua tasohyppelyä päätähuimaavan vauhdin saattelemana, Knuckles ja Rouge the Bat keskittyvät omissa tasoissaan kolmen master emerald -timantin osan löytämiseen ja Dr. Robotnik sekä Tails hauskuuttavat pelaajaa eräänlaisilla suoraviivaisilla räiskintätasoilla, joissa kyse on periaatteessa vain nappuloiden silmittömästä hakkauksesta. Kaikkiaan mukana on yli 30 erilaista rataa, joten pelattavaa riittää vallan mainiosti. Tätä korostaa myös se, että jokaisessa kentässä on viisi erilaista tehtävää, jotka vaihtelevat pelkästä tason läpäisystä esimerkiksi 100 rinkulan keräämiseen tai piilotetun Chaon löytämiseen. Jokaisesta onnistuneesta tehtävästä saa palkinnoksi timantin, joita koko seikkailusta löytyy massiiviset 180 kappaletta. Tekemistä siis riittää moneksi kymmeneksi tunniksi, mutta tekijät eivät ole lopettaneet tähän, sillä mukana on myös yllättävän hyvä moninpelimoodi. Multiplayerina voi harrastaa joko Chao -otusten hilpeää kisailua, yksinpelin hahmojen välistä deathmatch -tyyppistä taistelua tai sitten eräänlaista kilpajuoksua, jossa katsotaan kumpi pelaajista pääsee ensin valitun yksinpelitason loppuun. Normaalia seikkailua pelaamalla saa lisää moninpelimuotoja käyttöön, joten tekeminen ei ainakaan ihan heti lopu kesken pelasitpa sitten yksin tai kaverin kanssa.

Tekemistä siis löytyy, mutta tasoissa on kieltämättä paikoittain myös valittamista. Etenkin timantinetsimis- ja räiskintäkentät ovat nimittäin paikoitellen niin puuduttavia kokemuksia, että niitä ei muutamaa minuuttia kauempaa jaksa kokeilla. Tekijöillä ei selvästi ole löytynyt tarpeeksi innovaatiota näinkin pikavauhdilla koottuun projektiin, joten selvä ideoiden puute on havaittavissa osassa tasoista. Lohduttava ajatus on kuitenkin se, että ainakin Sonicin ja Shadowin aidot tasohyppelykentät ovat sitä tuttua Sonic -laatua. Lisää valittamisen aihetta on kuitenkin jo tiedossa myös edellisosaa vaivanneiden kamerakulmaongelmien muodossa. Sonic ei selvästikään ole täysin onnistunut kotiutumaan 3D-maailmaan, sillä muutama ärsyttävä äkkikuolema tulee myös SA2:ssa koettua kameran loikkiessa holtittomasti hahmon ympäri. Ehkäpä seuraavaan versioon kamera saadaan edes hieman paremmin hoidettua, mutta sama vanha ongelma nostaa yhä päätään.

Teknistä velhoilua?


Visuaalisesti kentät ovat aika lailla edellisen osan sekä Dreamcast -edition kaltaisia, eikä merkittäviä uudistuksia ole havaittavissa. Maastot vilistävät edelleen silmien ohitse paikka paikoin päätähuimaavalla nopeudella, hahmot näyttävät suhteellisen näteiltä, animointi on hallussa muunkin graafisen ilmeen ollessa ihan hyvää tasoa. Silloin tällöin eteen heitetään myös originaalista Sonic Adventuresta tuttuja välianimaatiopätkiä, jotka on toteutettu pelin omalla grafiikkamoottorilla. Niiden avulla kuljetetaan hätäistä taustajuonta, jossa Dr. Robotnik jälleen yrittää valloittaa maailmaa. Edellisen osan ystäville tuskin tulee yllätyksenä, että näiden välipätkien ääninäyttely on edelleen kerrassaan ala-arvoista. Joka tapauksessa mitenkään huipputasoon ei teknisesti kuitenkaan ylletä, mutta tämä johtuu luultavasti tekijöiden pikaisesta käännöstyöstä.

Äänimaailmasta on syytä kertoilla hieman seuraavaksi, koska se on toteutukseltaan kieltämättä Sonic Adventure 2:n heikoin osa-alue. Edellämainitun ääninäyttelyn lisäksi lisää haukkuja ansaitsee kauhea taustalla pauhaava rokki, jonka sopivuudesta tasoihin voi olla montaa mieltä. Edellisen osan musiikin ystävät pitävät varmasti myös tämän version tarjonnasta, mutta ainakaan minua audiovisuaalinen toteutus ei miellyttänyt lainkaan. Pieniä lisäpisteitä tulee kuitenkin päävalikon eräänlaisesta jukebox -moodista, jossa kaikkia pelin musiikkeja voi soittaa haluamassaan järjestyksessä.

Jos se ei ole rikki...

Kaiken tämän jälkeen Sonicin ensiesiintyminen Segan ulkopuolelta tulleilla "kotikonsoleilla" on kokonaisuutena varsin kaksijakoinen kokemus. Onneksi hyvät puolet kuitenkin pääsevät loppujen lopuksi voitolle ja Sonic Adventure 2: Battlea voidaankin helposti suositulla niille tasohyppelystä pitäville pelaajille, jotka syystä tai toisesta eivät Dreamcast -versioon ole tutustuneet. Originaalia Sonic Adventurea vihanneille ei kuitenkaan jatko-osa tarjoa mitään uutta kokemusta, koska loppujen lopuksi hyvin vähän on muuttunut vuosien varrella. Ehkä seuraava Sonicin rynnistys videopeleihin tarjoaa jo jotain todella uutta ja mullistavaa, mutta sitä odotellessa kakkososa toimii oivana tasohyppelyvälipalana kaikille lajityypin ystäville.

Galleria: 

Kommentit

Paras Sonic peli mitä olen ikinä pelannut nykyään nämä pelit ovat olleet hyvin huonoja

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi