Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Xbox Onella menestyksekäs julkaisu

Uuden sukupolven Xbox julkaistiin perjantaina 22. päivä marraskuuta Amerikassa, Australiassa sekä suuressa osassa Eurooppaa. Nyt Microsoft ilmoittaa julkaisun sujuneen konsoleiden myynnin suhteen kiitettävästi.

Microsoftin mukaan jälleenmyyjät ovat maailmanlaajuisesti saaneet kaupaksi yli miljoona Xbox One -pelikonsolia. Tuloksellaan Microsoft sivuaa viikkoa aiemmin julkaistun Sonyn PlayStation 4:n asettamia ennätyksiä konsoleiden ensimmäisen vuorokauden myynnin suhteen. PlayStation 4 tosin saavutti samat myyntilukemat ainoastaan Pohjois-Amerikan myynneillään, kun Euroopan julkaisu on vielä edessä. Julkaisussa Xbox Onensa saaneet ovat hyvässä asemassa, sillä paraikaa konsoli on myyty loppuun useimmilta jälleenmyyjiltä.

Täysin ilman ongelmia julkaisu ei sujunut Microsoftinkaan puolella. Pieni mutta äänekäs määrä kuluttajia on saanut konsolinsa rikkinäisellä Blu-ray -asemalla varustettuna. Microsoft vakuuttaa asiakkaiden saavan uudet konsolit pikaisella aikataululla.

Xbox One julkaistaan Suomessa ensi vuoden alkupuolella.

Galleria: 

Kommentit

Niin, Xbox One saavutti tuloksen maailmanlaajuisella myynnillä kun PS4 teki sen jo pelkästään Pohjois-Amerikassa.

Ja? Mitä sitten? who gives a fuck....

Yllättäen nisu taas täällä ylistämässä pleikkarin "saavutuksia"....

Paitsi, että Sonyn PS4:n on myyty kyllä miljoonan ja yli, mutta asiakkailla niitä ei miljoonaa vielä ole. MS:n asiakkaita on nyt yli miljoona eli pelaajille asti menneitä konsoleita.

Nisupullan pitää tulla flameamaan aina vääriin paikkoihin.

Itse asiassa tässä uutisessa kyllä sanotaan, että kuluttajien koteihin olisi PS4 päätynyt yli miljoona kappaletta tuona yhtenä päivänä: http://www.konsolifin.net/playstation/uutiset/9290/

Suora lainaus:
*Ensimmäisten 24 tunnin aikana uusi tehokonsoli päätyi yli miljoonan ostajan kotiin USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa. Tämä rikkoo kaikki aiemmat pelikonsolien myyntiennätykset niin Sonyn kuin muidenkin valmistajien osalta.*

Edit. Ja sitten vielä tuo Nisun antama lähde siihen perään.

Kyllä tuollaisen "pienen" yksityiskohdan kuin 13 maata vs. Pohjois-Amerikka olisi voinut uutisessa mainita, kun muuten sivutaan PS4:n tulosta ihan tekstissä asti.

Toisekseen, kysymys on toimitetuista konsoleista asiakkaille asti. Mikäli Weldomite omaa paremmat tiedot, niin lähdettä vaan esille. Omani löytyy täältä: http://www.ign.com/articles/2013/11/17/playstation-4-sales-pass-1-millio...

Uutisessa puhutaan ensimmäisen vuorokauden myynneistä. Ja se menee juurikin noin kuten sanottua. Olkaamme tyytyväisiä, että välillä kuolleeksi ennustettu konsolibisnes elää ja voi hyvin. On kaikille pelkästään hyväksi, että niitä masiinoita myydään.

Objektiivinen uutisoiniti on myös hyvästä! ;)

> Ja se menee juurikin noin kuten sanottua.

Muualla muistetaan mainita kyllä miltä alueilta on tulokset kerätty. Tässä se vain "unohtui" uutisen kirjoittajalta.

Esimerkki löytyy läheltä: http://www.pelaajalehti.com/uutiset/miljoona-xbox-one-konsolia-kaupaksi-...

Uutinen päivitetty. Aselepo?

Eikös se ole 13 vs 3? Vai lasketko pohjois-amerikan yheksi maaksi?

Ja korjataan sen verran, että todellakin olin väärässä. Sony möi asiakkailleen miljoona konsolia omien sanojensa mukaan.

Rauhan Nobel Jaakkimolle :)

Hjuu, mitä sillä on väliä paljonko on myynnyt Xone / Ps4, joka tapauksessa hyviä konsoleita molemmat. Xonen jätkille suosittelen siirtymista Livegamerssin sivuille, siellä ei modet mielivaltaisesti poista uutisia jos ne ei miellytä moderaattoreita ;). Ei tartte ihmetellä miksi konsolifin on nykyään Ps4Fin.

Toivottavasti Hesen kerrosateriat ei enää myy, niin voisin koko loppuelämäni syödä pelkkiä BigMaceja. BigMacit on parhaita, en tykkää muista.

P33RO lol, kohta tulee Burger King, se on niin paljon parempi. Käy sääliksi kaikkia niitä, jotka syö isoja mäkkejä.

Itse ainakin tuota ihmettelin kun niin "huonosti" otettu xbone vastaan. Sekä käsittääkseni PS4 on myynnissä kanadassa ja pohjois umeriikassa. Eli kyllä se pistää miettimään. Toivon että kilpailu säilyisi, ettei xbonea Eloppi mene sitten myymään pois :D

Olisi mielenkiintoista nähdä Pohjois-Amerikan luvut myös boksin osalta niin olisi vertailukelpoisia. Weldo: Sony vakuuttaa että luvut ovat kuluttajille myydyt kappaleet, ei kauppoihin toimitetut.

Hienoa joka tapauksessa että molemmat avasivat vahvasti ja todistivat että pelaajat haluavat kunnon pelejä eikä pelkkää mobiilin light-versioita.

Aika tulikuumaa keskustelua tästäkin tuli :D
Huvittavaa seurata aina näitä ns sukupolven vaihdoksia, aina samaa jaarittelua puoleen jos toiseen

Voi ristus mitä saivartelua jälleen kerran kommenteissa.

Vaadin kaikkien kommenttien poistamista!

(No en vaadi. Chillatkaa nyt vähän ja nauttikaa siitä, että uusi sukupolvi on vihdoinkin täällä*, ja kumpikin laite on aloittanut väkevästi.)

* Maailmassa, ei ehkä Suomessa

Suomi se saa vielä odotella näitäkin *snif*

Pakko palata näihin lukujen vertailuihin, että ei voida suoraa kyllä verrata noita Pohjois-Amerikankaan myyntejä. Sillä oma vahva veikkaus on, että konsolit on myyty aikalailla loppuun. Microsoftin 13:sta markkina-alueen julkaisu vrt. Sonyn 3:een on hankala, koska konsoleita on ollut rajoitettu erä. Olisikin kiinnostavaa kuulla, että jäikö tavaraa hyllyihin? Mikäli kummankin konsolin erät on myyty loppuun, on vertailu lukujen kesken hankalaa, koska XB1 olisi voinut myydä Ameriikassa ihan yhtä paljon kuin PS4, sitä ei vain ollut saatavilla tarpeeksi. Tämä johtuen siitä, että sitä rajattua ensimmäistä erää piti saada kymmenelle markkina-alueelle enemmän kuin kilpailija.

Hienoa, uutinen saavutti Liekki-achievementin kommenttien määrässä.

Tarkoitat siis Liekki-trophya?

Viimeinen kommentti kruunasi tämän uutisen :D Kiitos tästä! Jos voisin likettää, likettäisin oitis.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi