Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

The Crew 2:n avoin maailma aukenee virtuaalisuhareille kesäkuussa

Ubisoftin odotettu avoimen maailman kaahailu The Crew 2 julkaistaan kesäkuun 29. päivä.

The Crew 2 vapauttaa virtuaalisuharit koluamaan entistäkin laajemmaksi mainostettua avointa karttaansa joko maalla, merellä tai ilmassa. Menopelivalikoima nimittäin kattaa autojen lisäksi moottoripyörät, veneet sekä lentokoneet. Mukana on tekemistä niin yksinäisille susille kuin verkosta haastetta halajavillekin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Astetta realistisempaa palloilua tarjoava Tennis World Tour päivättiin toukokuulle

Breakpoint Studiosin työstämä Tennis World Tour on päivätty toukokuun 22. päivälle, kertoivat kehittäjät Twitterissä.

Top Spin -klassikkojen parissa pakertaneiden kehittäjien Tennis World Tour pyrkii tarjoamaan pitkästä aikaa astetta realistisemman tenniskokemuksen. Tarjolla on muun muassa perusotteluiden lisäksi laajaksi ja syvälliseksi hehkutettu uramoodi lukuisine etenemismahdollisuuksineen.

Varsin lupaavan oloisen Tennis World Tourin pariin päästään PC:llä, Switchillä, PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sonyn odotettu PlayStation 4 -yksinoikeus Days Gone lipsahti ensi vuoteen

Kuluvalle vuodelle uumoiltu Days Gone nähdään kauppojen hyllyillä vasta jossain vaiheessa vuotta 2019.

Vuoden 2016 E3-messuilla esitellystä Days Gonesta ei tiedetä vielä suuremmin yksityiskohtia. Jonkinmoista selviytymistä, räiskintää ja valtavia zombimassoja lienee ainakin trailereiden perusteella tarjolla enemmän kuin kylliksi. Sony ei ole toistaiseksi kertonut tarkempaa syytä reilunlaiselle viivästykselle, mutta lisätietoja kuultaneen kunhan aika on kypsä.

Jaakko Herranen
Uutinen

South Parkin räävitön lapsikööri seikkailee pian myös Nintendo Switchin pelikirjastossa

Ubisoft on tuomassa kiitellyn South Park: The Fractured But Whole -rooliseikkailunsa Nintendo Switchin valikoimiin.

Supersankarileikkien kimurantteihin kuvioihin sukeltava South Park: The Fractured But Whole julkaistiin useiden viivästysten jälkeen männä lokakuussa niin PC:lle, PlayStation 4:lle kuin Xbox Onellekin. Peli sai pääosin kiittävää palautetta, mitä nyt kakkahuumorin hulppea määrä närkästytti pientä osaa pelaajakunnasta.

Jaakko Herranen