Alan Wake 2_Ahma
Uutinen

Maistuisiko Alan Wake 2 -olut? Tornion Panimo panee pohjoisessa Ahma-kaljaa

Niko Lähteenmäki

KonsoliFINissä keväällä 2020 aloittanut populaarikulttuuri-intoilija ja jokapaikanhöylä. KonsoliFIN Podcastin juontaja ja tuottaja loppuvuodesta 2020 alkaen, podcast-puolen päätoimittaja alkuvuodesta 2026 alkaen. Kirjoittanut myös aikoinaan Pelaajalle verkkouutisia.

Kotimainen Tornion Panimo on tuonut koko kansan saataville Alan Wake 2:sta tuttua mallasjuomaa.

Pelissä Koskelan veljeksiä näyttelevän Peter Franzenin mainostama Ahma Sauna Lager -olut ilmaantui kauppoihin virallisesti viime kuussa. Panimo kuvailee verkkosivuillaan keskioluen vahvuisen huurteisen kumpuavan suomalaisen perinnön ja kulttuurin vaalimisen tuottamasta intohimosta.

Tornion Panimo on käsityöläispanimo, joka on toiminut rakennusvuodestaan 1873 lähtien samoilla sijoilla. Vuonna 2011 panimo sulkeutui väliaikaisesti, mutta viiden vuoden kylmän jakson jälkeen se käynnistettiin uudelleen.

Espoolaisen Remedyn vuosikausia työstämä Alan Wake 2 puolestaan julkaistiin viime vuoden lokakuussa, ja teos on sittemmin niittänyt mainetta sekä kunniaa lukuisissa palkintogaaloissa. Pelin on myös vahvistettu olleen Remedyn kautta aikain nopeiten liikkunut nimike, sillä se oli myynyt helmikuuhun 2024 mennessä kaikki alustat huomioiden noin 1,3 miljoonaa kopiota.

Lisää aiheesta: