Halo televisiosarja Paramount
Uutinen

Paramount hyllytti Halo-sarjan kahden tuotantokauden jälkeen

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Halo-televisiosarjalle ei ole näillä näkymin tulossa jatkoa – ainakin tilanne on tällä hetkellä hyvin epävarma.

Paramount+ -palvelussa vuonna 2022 aloittanutta Halo-sarjaa työstettiin Iisakinkirkon lailla liki vuosikymmenen ajan. Vastaanotto oli lopulta ristiriitainen, mutta sarja eteni silti toiselle kaudelleen. Nyt Paramount on päättänyt kuitenkin vetää töpselin Master Chiefin seikkailuilta, eikä kolmatta kautta ainakaan kyseisessä palvelussa nähdä.

Sarjaa työstäneet Xbox, Amblin TV ja 343 Industries haluaisivat kuitenkin viedä aloittamansa tarinan päätökseen ja mahdollista uutta kotia etsiskelläänkin nyt muista suoratoistopalveluista. Mitään virallista ei ole kuitenkaan vielä näin sukkelalla aikataululla kuulunut, mutta aika näyttää josko Master Chiefin ja muiden kohtalolle saataisiin vielä jossain vaiheessa selvyys.

Halon ensimmänen kausi ehdittiin arvostella myös KonsoliFINissä. Joonatan Itkosen mietteet voi lukea täältä.

Lisää aiheesta: