Maatilan eläimiä
Harvest Moon on
todella outo lintu nykypäivän räiskintään keskittyneessä pelitarjonnassa:
pelaaja ottaa Lemmikkilaaksoon saapuvan nuoren jolpin roolin ja ryhtyy
viljelemään maata edesmenneen isänsä maatilalla. Tarkoituksena olisi muuttaa
kiviset pellot kauniiksi viljameriksi, täyttää talli onnellisilla eläimillä
sekä ansaita rutosti rahaa eläkekassaa varten. Toki siinä sivussa tulisi myös
solmia paljon uusia ystävyyssuhteita ja hankkia perhe elätettäväksi. Pelin idea
siis todella eroaa keskivertoammuskelusta.
Farmarisankarin
kolmekymmenvuotinen ura alkaa vaikeasti. Navetassa on vain yksi lehmä,
vilja-aitat kumisevat tyhjyyttään ja talouskin on nätisti nollapisteessä.
Hommat kuitenkin lähtevät rullaamaan nopeasti pelaajan oppiessa pelin
perusteita oikeaoppisesta viljelymaan käytöstä eläinten ruokkimiseen ja
ihmisten kanssa seurusteluun. Täysin vapaasti käytettävissä olevat, 24 minuutin
pituiset pelipäivät kuluvat nopeasti tilalla ja muualla laaksossa touhutessa,
eikä tylsistymiseen jää aikaa.
Farmarielämää
Harvest Moonin
maanviljely on melko yksinkertaista puuhaa. Kun siemenet on hankittu, kylvetty
ja lannoitettu, niitä täytyy vain kastella pari kertaa päivässä. Mehevät ja
makoisat vihannekset syntyvät melkein kuin itsestään. Niin ikään eläimien
hoitaminen on simppeli operaatio, sillä elikot pysyvät sekä tyytyväisinä että
tuottavaisina, kun niitä muistaa ruokkia ja paijata aina välillä. Maatalouden
yksinkertaisuus jättää miellyttävästi paljon tilaa myös muunlaiselle
toiminnalle; farmitöiden tekemiseen kuluu aikaa, mutta niiden jälkeen ehtii vielä
hyvin käydä yhdellä baarissa, poimia kukkia ja vaikkapa käydä joella hakemassa
täydennystä ruokavarastoihin.
Toiseksi tärkein
pelaajan tehtävistä on laakson ihmisiin tutustuminen. Alueella asustaa
toistakymmentä mielenkiintoista persoonaa, kuten esimerkiksi majataloa
pyörittävät vanhukset, kajahtanut tiedemies, urheiluhullujen perhe, ja asuupa
kylän lähistöllä ihan oikea lumimieskin. Jokaisen kanssa ystävystyminen on
suotavaa, sillä Lemmikkilaaksossa ystävät jakavat runsaasti lahjoja toisilleen.
Nuuskamuikkusta muistuttavan Gustafan outo viikate tulee tarpeeseen
viljapellolla, mutta sen saadakseen täytyy kantaa kukkia ja muita tavaroita
hippiherralle päivittäin.
Koska ihana elämä
vaatii ihanan vaimon, nuoren farmarin täytyy onnistua iskemään joku kylän kolmesta morsioehdokkaasta. Tämä
tapahtuu tytöt lahjomalla – kuinkas muutenkaan. Jokainen tytöistä pitää
erilaisista asioista, mutta tie neidon sydämeen aukeaa kuitenkin vaivatta. Niin ujo brunetti Celia, elämänkumppania
innokkaasti etsivä tarjoilijatar Muffy kuin omissa oloissaan viihtyvä punapää
Namikin ilahtuvat kukista, äänilevyistä, näteistä kivistä ja muusta kivasta.
Runsaat lahjat johtavat sydän sydämeltä tytön ihastusmittarin täyttymiseen ja
lopulta tulee aika kosia. Saamatonkin saa toki olla, sillä Harvest Moonissa
myös tyttö voi tehdä aloitteen. Laiska naistenmies tosin menettää monta
suloista välianimaatiota. Naimakauppoja ei sarjan edellisten osien tapaan voi
välttää, vaan ainoa tapa hävitä pelissä on olla hankkimatta perhettä.
Omanlaisensa kokemus
Harvest Moon on
nätti peli. Grafiikka ei räjäytä luultavasti kenenkään tajuntaa, mutta se ajaa
asiansa oikein hyvin. Anime-tyyliset hahmot näyttävät persoonallisilta ja ovat
helposti tunnistettavissa. Tallin asukkaat taas herättävät pelaajan hoitovietin
jo pelkästään sympaattisen ulkonäkönsä avulla. Pelin äänimaailmaakaan ei sovi
moittia. Ääniefektit luovat mukavasti tunnelmaa, vaikka aina samalta kuulostava
kastelukannun lorina alkaakin tökkiä isolla pellolla läträtessä. Linnunlaulua
jäi kuuntelemaan peltotöiden lomassa ihan ilokseen. Musiikkikin, vaikka se on
pidemmän päälle itseääntoistavaa, tukee hyvin pelin yleistä rauhallisuutta. Ja
kun kontrollitkin toimivat pikkuvikoja vaille loistavasti, voi tekniikan sanoa
olevan hyvällä mallilla.
Valitettavasti
Elonkorjuukuuta vaivaa yksi isonpuoleinen ongelma: pelaamaan pakottavan alun
jälkeen arki iskee päälle ja farmityöt muuttuvat samojen rutiinien
toistamiseksi pelipäivästä toiseen. Kyläläisillä on keskimäärin yksi repliikki
vuodenaikaa kohden, joten niiden kanssa kaveeraamiselta putoaa pohja heti, kun
uusi työkalu on ilmestynyt hyllyyn. Kuitenkin Harvest Moonia on hauska pelata
vielä silloinkin, kun maatilanhoito alkaa maistua männyltä - kyseessä on
elämyspeli sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei yksikään hetki missään muussa
pelissä ole saanut arvostelijan sydäntä pamppailemaan samalla tavalla kuin
kolmannen sydämen ilmestyminen Muffyn päiväkirjaan, kosioretkestä nyt
puhumattakaan. Oli aina hienoa päästä viimeinkin korjaamaan kauniin punaista
tomaattisatoa ja kipittää myymään vihanneksia kylän torille aurinkoisena
kesäpäivänä. Niin ikään sateisten, aamuvarhaisten kalastustuokioiden mystinen
hohto ei kadonnut, vaikka fisuja tuli narrattua liki jokaisena aamuna. Ja
sitten vielä ne auringonnousut, voi hyvänen aika sentään. Sarjatulella ammutut
säväykset peittävät onnistuneesti pelin pahimman puutteen alleen.
Harvest Moon: A Wonderful Lifeltä olisi halunnut rokottaa pisteitä
loppujen lopuksi vähäisen tekemisen takia, mutta taas toisaalta peli tarjoaa
vähintäänkin täyden kympin edestä uskomattoman tunnelmallisia ja hienoja
hetkiä. Arvosanaksi muodostui yhdeksikkö, sillä Lemmikkilaakson rauhallista,
elämänmyönteistä ilmapiiriä on omituisen vaikea vastustaa.
