Pelaajia on hellitty Turok -peleillä jo vuosia. Missään vaiheessa kyse ei ole ollut mestariteoksista, vaan ihan menevästä räiskinnästä. Turok: Evolution antoi kuitenkin odottaa paljon. Jo varhaiset kuvakaappaukset olivat henkeäsalpaavan hienoja, ja pelin markkinointiosasto piti huolen siitä, että julkaisu ei päässyt tulemaan yllättäen. Pelin tiimoilta maksettiin jopa ihmisten sakkoja ja nimensä Turokiksi muuttaneet saivat rutkasti kahisevaa. Pelin julkaisun jälkeen pettymys oli suuri: kaiken jumaloinnin ja yliammutun markkinoinnin takaa paljastui varsin kehno ja kankea toimintapeli.

Metsästäjän viidakkoloma

Sankarina toimii dinosaurusmetsästäjä Tal’Set. Vihollisia ovat pääasiassa vikkelät ja oudonnäköiset dinonkuvatukset, joilla on kynsien ja hampaiden sijaan ihan oikeat aseet. Vihollisista ei ole muutenkaan haettu minkäänlaista realismia. Vastaan pöllähtelee rautaisia ja muillakin tavoilla ”muokattuja” luonnonoikkuja. Suurin osa kentistä koostuu viidakossa juoksentelemisesta, mutta myös lentoliskolla pääsee huristelemaan. Tasapaksusta toteutuksestaan huolimatta kentät ovat laajoja ja kauniita.

Haparoiva ja kankea pelattavuus ärsyttää. Ohjauksen ja tähtäämisen painajaismainen epätarkkuus saa niskavillat pystyyn. Muutaman kentän lentolisko-osuudet on ohjattavuudeltaan toteutettu paremmin, ja ilmojen valtiaana peli maistuukin paljon paremmalta. Tilannetta ei paranna yhtään se, että vihollisten ampumatarkkuus on lähes täydellinen. Nurkan takaa vilistävät viholliset antavat heti paukkua, ja hädissään pelaaja yrittää saada tähtäimen edes vähän sinne päin. Hiotulla ja vakaalla tähtäyssysteemillä peli olisi ollut paljon viihdyttävämpi.

Tappamista ilman haastetta

Sankarin asevarastosta löytyy kalua moneen menoon. Pyssykkää on aina alkeellisimmasta puisesta jousipyssystä superteknisiin teknovehkeisiin. Eniten käyttöä löytyy kuitenkin kiikarilla varustettulle jousipyssylle, johon on valittavissa useita ammustyyppejä. Myrkyllä varustettu nuoli saa vihollisen kouristelemaan ilkeän näköisesti.. Räjähtävien nuolien ansiosta myös useamman vihollisen niittaaminen samaan syssyyn on mahdollista. Isompiin dinoihin räjähtävät nuolet ovat melkeinpä välttämättömyys.

Visuaalisesti peli on upea. Taustat ovat vihreydessään uskomattoman hienoja ja grafiikka piirtyy kauas. Pilvien korkeudessa sijaitsevat vuoret ja niiden takaa piirtyvä auringonlasku tuovat mieleen postikortin. Kaikesta koreudesta huolimatta kentät ovat yksinkertaisia ja mielikuvituksettomia. Taivasta tarkkailemalla voi bongata ilmassa liiteleviä lentoliskoja ja kentistä löytyy myös raskasta kaliiberia edustavia kasvissyöjadinoja. Peli etenee ahtaissa urissa, eikä vaihtoehtoisia kulkureittejä juuri ole. Piristystä kenttiin tuovat puzzlet, jotka eivät kuitenkaan yksinkertaisuutensa takia tuo mitään haastetta.

Viidakossa suhisee

Äänipuoli nousee pelin parhaimmaksi osa-alueeksi. Musiikki on hienon elokuvamaista ja luo hyvän tunnelman. Tunnelmallinen musiikki ja jylhät maisemat ovat hyvä yhdistelmä. Aseiden ääniefektit eivät yllä musiikin tasolle. Jousipyssyn suhahdukset tietenkin ajavat asiansa, mutta ääniin olisi kaivattu lisää jykevyyttä, mikä olisi lisännyt aseiden uskottavuutta roimasti. Tuliaseiden efektit ovat todella laimeita. Ampuminen kuulostaa lähinnä elottomalta kopsahtelulta, eivätkä räjähdyksetkään tarjoa mitään elämää suurempaa.

Viholliset ovat suorasti sanottuna tyhmiä. Dinot juoksentelevat suoraan pelaajaa päin ilman mitään suurempia taktisia liikkeitä. Joskus pelaajan yllätykseksi vihollinen lähteekin karkuun ja pyllähtää lähimmän kiven taakse tulittamaan. Suurimmaksi osaksi viholliset saa ammuttua jo hyvän matkan päästä kiikarilla varustetun jousipyssyn avulla. Pahat dinosaurukset eivät pysty kunnolliseen yhteistyöhön. Vihulaiset loikkivat yksitellen ammuttavaksi eikä tulitukea juuri suoda. Henkihieveriin ammutut dinoparat heittävät aseensa metsään ja rupeavat kädet pystyssä heilumaan paikoillaan.

Peliin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse paneutua yksin. Moninpelimoodeja on useita, joista mitään ei jaksa pelata muutamaa minuuttia kauempaa. Moninpelikentät ovat niin laajoja ja sokkeloisia, että tylsyys iskee ennen toisen pelaajan bongaamista. Muutenkin kentät ovat bugeja täynnä. Sattuipa sellainenkin ilmiö, että kaverin ohjastama dinosaurus jatkoi uimista vielä altaan ulkopuolellakin aina taivaassa olevaan näkymättömään seinään saakka. Se siitä hallitusta pelattavuudesta ja ylitsekuohuvasta peli-ilosta.

Tylsyyksien tylsyys

Vaikka kuinka yrittää pinnistää ja ummistaa silmänsä, paistaa Turokin viimeistelemättömyys silmään rankalla kädellä. Pelattavuuden ongelmat aina tähtäyksestä lähtien pistävät todella vihaksi. Äänipuolelta tulee pientä plussaa, aseiden mitättömistä paukutuksista huolimatta. Kaverin kanssa peli ei anna yhtään sen enempää, sillä yksinpelin ongelmat ovat entisellään, eli tähtäys on lähes mahdotonta. Pienellä lisäviilaamisella olisi saatu ihmeitä aikaan, jolloin yletön hypetys olisi ollut paljon ymmärrettävämpää.