Haudanryöstäjän renessanssi

Lara Croft, mallimaailman vastine Indiana Jonesille, on säilyttänyt kurvikkaat ulkomuotonsa vuodesta toiseen. Näin on käynyt huolimatta siitä, että neitonen on joutunut jos jonkinmoisiin vaikeuksiin seikkailijanuransa varrella. Samaa tasaisen laadun argumenttia ei valitettavasti voi käyttää Tomb Raider -pelisarjasta, joka on huonontunut ensimmäisestä pelistä lähtien. Haudanryöstäjän todellinen pohjakosketus tuli muutaman vuoden takaisessa Angel of Darknessissa, joka oli täydellinen mahalasku. Monet ehtivät jo povata Lara Croftin vaipumista unholaan, mutta povipommissa piisaa nähtävästi vielä potkua. Tomb Raider: Legend kuljettaa pelin takaisin sen seikkailullisille juurille.

Juonessa ei tälläkään kertaa ole järkeä, mutta se vie pelaajan eksoottisiin paikkoihin ympäri maailmaa. Lara yrittää tulla sinuiksi menneisyytensä kanssa ja selvitellä äitinsä kuolemaa. Isommat voimat ovat kuitenkin kuvioissa ja lopulta päästään etsimään Kuningas Arthurin legendaarista miekkaa sekä tappamaan siinä sivussa muutaman tusinaa roistoa. Eteneminen on melko suoraviivaista, mutta tapahtumapaikoista löytyy onneksi riittävästi vaihtelua. Samat työnneltävät laatikot ovat kumma kyllä eksyneet jokaiselle mantereelle, mutta jos moiset epäloogisuudet unohdetaan, tasot ovat onnistuneita. Ne ovat riittävän laajoja ja tapahtumarikkaita pitääkseen mielenkiinnon korkealla. Tallennuspisteetkin on ripoteltu juuri sopivasti ennen petollisia äkkikuolemakohtia, joten edellisestä julkaisusta tuttuja harmaita hiuksia ei enää pääse ilmaantumaan.

Lara Croft itse on edelleen melkoinen tuhattaituri, ja välillä tuleekin hymähdellen seurattua neitosen kuolemaa halveksuvia loikkia rotkojen poikki. Peli myös auttaa sen verran, että hahmo nappaa kiinni kielekkeen reunasta ilman ylimääräisiä painalluksia. Tämä tekee hyppyosuuksista turhan helppoja, sillä pahimmatkin paikat pääsee ylittämään vaivatta. Onneksi edes animaatio on huippuluokkaa. Laraa on entistä mukavampi katsella kuolemanvaaran uhatessa.

Kameraa kesyttämässä

Edellisten Tomb Raider -pelien murheenkryyni, kamera, on nyt saatu kohtalaiseen kuosiin. Silloin tällöin eteen tulee kuitenkin kohtia, joissa kolmannen persoonan perspektiiviin jumittunut kamera jää kiinni jonkin näkymättömän kielekkeen taakse. Äkkikuolemia tulee harvakseltaan, mutta ne kaikki johtuvat oikeastaan odottamattomista kuvakulmaongelmista. Muuten pelattavuus on mainiota ja kontrollit toimivat testiversiossa ongelmitta muutamaa hirveää moottoripyöräkenttää lukuun ottamatta.

Vaikka kokonaisuus tuntuukin olevan tasapainossa, peli on liian helppo ansioituneille Tomb Raider -veteraaneille. Hyppyosuudet ja ammuskelu hoidetaan automaattisesti, mikä tekee samalta näyttävien vihollisten ja satunnaisten eläimien hoitelemisesta helppoa. Aseita löytyy muutamia erilaisia, mutta vastustajat tuntuvat kuolevan identtisesti käytettävästä tykistä huolimatta. Mukana on myös Max Paynesta tuttu lähitaisteluissa käytettävä hidastusefekti, joka on kuitenkin täysin hyödytön, koska lähikärhämää tulee harvemmin harrastettua.

Metroid Primesta taas on viety skanneri, joka kertoo itsestään selviä yksityiskohtia maastosta ja tavaroista. Silent Hillistä lainattu rintalamppu toimittaa valolähteen virkaa. Mukana on myös näppärällä zoomitoiminnolla varustetut hintavat kiikarit sekä jos jonkinmoista koukkua näyttävien akrobaattitemppujen suorittamiseen. Suurin osa tavaroista toimii tosin vain käsikirjoitetuissa tapahtumissa. Tämä on pettymys, sillä suurin osa mukana raahatuista vemputtimista on näin yhtä tyhjän kanssa.

Onnistunut paluu juurille

Peli näyttää Xbox 360:llä kauniilta ja selvästi hienommalta kuin muut konsoliversiot. Yksityiskohtia löytyy runsaasti ja etenkin valaisuefektien käyttö ansaitsee kiitosta. Joissain arvosteluissa mainittuja ruudunpäivitysongelmia ei ainakaan tässä kappaleessa ollut, vaan ainoat kauneusvirheet tulivat kameran jumittumisesta joidenkin esteiden taakse. Lara on edelleen upean näköinen ja kuuloinen. Tekniseltä osastolta ei löydy juurikaan valitettavaa, mikä on helpotus ottaen huomioon Angel of Darknessia vaivanneet lukuisat pikkubugit ja vaikeudet.

Tomb Raider: Legend on onnistunut paluu sarjan juurille. Seikkailun läpäisee kuitenkin ensimmäisellä pelikerralla alle kymmenessä tunnissa, eikä uusintapeluuarvoa juurikaan ole. Siitä huolimatta nuo vähäiset tunnit ovat parasta, mitä tämä pelisarja on tarjonnut pitkään aikaan. Vaihtelua ja vaikeutta voisi tietysti olla enemmänkin, mutta kaikkea ei nähtävästi voi saada. Ainakin Laran tulevia pelillisiä edesottamuksia tulee nyt seurattua aivan uudella mielenkiinnolla.