Perinteisiä erikoiskokeita ei ajeta

Codemastersin DiRT roikuttaa uskollisesti rallilegenda Colin McRaen nimeä puskurissaan, vaikka pelisarja keskittyy simulaation sijasta viihdearvoihin. Adrenaliini virtaa, kura lentää ja ympäristö kukoistaa, kun pelaaja kaahaa kymmenillä eri autoluokilla kymmenissä eri kisamuodoissa. Ralli sanan varsinaisessa merkityksessä on jätetty sivuosaan, sillä perinteisiä erikoiskokeita ei ajeta. Tästä huolimatta Colin McRae DiRT 2 tarjoaa bensanjanoiselle vauhtifriikille kaikkea, mitä moottoriurheilupeliltä vaaditaan. Ja vielä vähän enemmän.

DiRT 2 kiskaistaan käyntiin rähjäisestä asuntovaunusta käsin, joka on periaatteessa päävalikon kulissi. Näistä vaatimattomista oloista lähdetään valloittamaan maailmaa, ja se alkaa luonnollisesti kaaran valinnalla. Kun sopiva löytyy, viritetään vain kisasäädöt kohdalleen ja lähdetään radalle. Ajorataa pitäisi riittää kulutettavaksi, sillä pelaajan eteen on pinottu yli sata eri kisatapahtumaa. Erilaisista autoluokista ja kisavariaatioista huolimatta saa yksinpeliä tahkota kyllästymiseen asti ennen kuin kaikki pokaalit on keräilty. Kisojen suuri määrä aiheuttaa myös sen, että ralliradat saa kurvailla melkoisen vapaassa järjestyksessä.

Pelimuodoista löytyy niin ikään valinnanvaraa. Free Ride päästää kilpailijan nimensä mukaisesti rellestämään raitille ilman kummempia haasteita, Time Trialsissa ajetaan aikaa vastaan ja Rally Cross kattaa asetuksiltaan vapaasti muokkailtavan yksittäisen kisan. Erikoisempaa menoa tarjoavat henkilökohtaiset Throwdown-haasteet sekä hektinen Last Man Standing, jossa joukon hännillä pöristelevät kuskit putoavat kierros kierrokselta. Maisemat vaihtuvat Japanin metropoleista Malesian vehreään viidakkoon ja aina Etelä-Euroopan ylängöille asti. Mitä enemmän kisaat, sitä useampiin tapahtumiin pääset osallistumaan. Välillä pääsee mukaan X Games -tapahtumiin ja muihin pidempiin kiertueisiin.

Arcadekaahottelua saatiin, aamen

Autourheilun saralla liikuttaessa pelattavuus on merkittävä osa kokonaisuutta. DiRT 2 siirtyy vielä kauemmas realismin rajamailta kuin edeltäjänsä. Se näkyy hurjissa sivuluisuissa, ylitehokkaissa jarruissa ja todella ilmavassa ohjaustuntumassa. Mitään ajoasetuksien säätöä ei ole, joten arcadekaahottelua saatiin, aamen. Tätä ei silti suorilta käsin voi lukea puutteeksi, sillä DiRT on täysin häpeilemätön viihdekruisailu alusta loppuun. Haastetta voi lisätä kytkemällä vauriomallinnuksen kosmeettisesta suorituskykyyn vaikuttavaksi, jolloin törmäily tulee kalliiksi. Kisakumppanien vaikeustasoa voi myös säätää: mitä vaikeampi taso sitä enemmän pätäkkää nasahtaa tiliin.

Codemastersin on julkaissut ensimmäisen DiRTin jälkeen erään toisenkin autopelin,GRIDin. Näillä on muutakin yhteistä kuin isolla kirjoitettu nelikirjaiminen nimi, ja Codemastersilla on fiksusti hyödynnetty GRIDin parhaita puolia. Mahdollisuus kelata aikaa taaksepäin hetkeen ennen fataalia ajovirhettä on luonnollisesti napattu mukaan, mikä pelastaa useasti turhauttavilta uudelleenaloituksita. Myös joukkuekisat on kopsattu mukaan, mutta tallikaverin kanssa ajaminen ei iskenyt GRID-aikaan. Tilanteen korjaamiseksi DiRT 2:een on ympätty oikeita kuskeja, kuten Ken Block ja Katie Justice, joiden kanssa ensin kaveerataan ja sitten ajetaan tiimikisoja. Nimikkohahmoista ei kuitenkaan saa paljoakaan irti, sillä nämä ovat vain autoja muiden joukossa, eivätkä satunnaiset ”hähää, ohitin sut” jutustelut auta. Mutta sain sentään hyvät naurut, kun peli ilmoitti minun ystävystyneen Mohammed Ben Suleymanin kanssa, vaikka olin juuri viime kisassa kiilannut tämän pöpelikköön.

Avatar-hahmo roikkumaan

Visuaalisuuden saralla DiRT 2 on lajinsa eliittiä niin taidetyylinsä kuin peligrafiikkansa puolesta. Ajoympäristöt ovat monipuolisia, runsaita ja kauniita, varsinkin teräväpiirtotelevisiolla tuijoteltuna. Valaistusefektit erottavat öiset katuradat selvästi auringonvalossa kylpevästä hiekka-aavikosta. Vahinkomallinnus on jäänyt hitusen alkeellisemmalle tasolle, sillä autot eivät romutu kunnolla kovassakaan tällissä. Kuskin näkövinkkelistä ajettaessa kaikki toimii kuitenkin loistavasti. Vesiputtiin syöksyessä tuulilasin roiskeet edustavat parasta veden mallinnusta vähään aikaan, ja muitakin yksityiskohtia löytyy. Tuoreempana ideana ohjaamoa voi myös koristella, ja perinteisten karvanoppien sijaan voi peruutuspeiliin ripustaa oman Avatar-hahmon roikkumaan – ei kuitenkaan kaulasta vaan jalasta.

Verkkopeli jää tässä kyydissä kakkoseksi, paljolti uusien ideoiden puutteen takia. Rallycross-tyyppinen kimppakisa on nähty niin useasti aiemminkin, eikä perinteisestä rallittamisesta irtoa tarpeeksi hupia; kukapa jaksaisi odotella muiden ajovuorojen päättymistä, jotta aikavertailu voitaisiin suorittaa.  Aulasysteemi sekä oman kisan säätömahdollisuudet ovat kyllä pätevät, mutta nettipeli ei istu DiRT henkeen. Jos silti haluaa kokeilla taitojaan Livessä, niin seuraa ainakin löytyy vuorokaudenajasta riippumatta. Pohjimmiltaan DiRT 2 on yksinpeli, ja sellaisenaan se tarjoaa viihdyttävää hurjastelua arcadehengessä.