Juan Manuel Fangio

Gran Turismo Mobile viuhahti alun perin PSP:n ensiesittelyn yhteydessä vuonna 2004. Sittemmin pikku-Turismosta tuli Duke Nukem Foreveriin rinnastunut ikuisuusprojekti, jonka kuulumisia pongahti esiin aina silloin tällöin. Lopulta nimeksi tuli lyhyesti vain Gran Turismo, sillä kyse ei kuulemma ole mistään katusportista; tämän pitäisi olla täysiverinen kisakone.

Kazunori Yamauchin alkuperäisen hittipelin nimen perivä pikkuversio yrittää nyt paikata Sonyn lempilapsen puuttumisen pelaajien taskuista. Ajoitus ei varmasti voisi olla parempi, sillä PSPgo lymyää aivan kulman takana. Vuonna 1997 alkaneen Gran Turismo-pelisarjan valossa taskumalli pärjää paperilla mainiosti: yli 800 autoa, 35 rataa etuperin ja runkotekniikka jostain Gran Turismo 4:n ja 5 Prologuen välimaastosta.

Michael Schumacher

Vapaissa harjoituksissa Gran Turismo osoittaakin heti olevansa mestarien sukua. Peli näyttää upealta ja pyörii tasaisella 60 ruudun sekuntivauhdilla. Tekoäly ja ulkoasu muistuttavat Gran Turismo 4:stä, samoin ajomallinnus. Peli suosittelee myös UMD-version asentamista muistikortille, jolloin tilaa lohkeaa noin giga. Latausajat pysyvätkin sangen ripeinä kautta linjan.

Kisaaminen sujuu maksimissaan kolmea autoa vastaan, kokoonpanon vaihdellessa paikallisten kavereitten (ad hoc) ja tekoälyn välillä. Autoja voi myös jakaa ja kaupata kavereiden pelaillessa. Muuten itseään voi viihdyttää ajamalla kelloa vastaan tai driftaamalla muodin mukaisesti.

Ajokorttitestit on muutettu vapaaehtoisiksi haasteiksi, joissa voi hioa taitojaan ja tienata suuria summia krediittejä autojen hankkimiseksi. Tekemisiään voi myös tarkastella uusintana ja ladata haamun itseään kirittämään. Pelistä löytyy siis kaikki eväät kierrosaikojen hiomiseen työmatkalla.

Nelson Piquet

Aika-ajojen ja kilpailun myötä Gran Turismo alkaa kuitenkin menettää otettaan. Pikkumallin lyhennetty akseliväli näkyy ensimmäisenä keveässä ohjauksessa. PSP:n analogitatti ei oikein pärjää tehtävässä, joten useimmat varmasti ajavat ristiohjaimen turvin. Puuttuvaa herkkyyttä tulee korvattua näpyttämisellä, mutta siitä huolimatta ohjaus tuntuu olevan mallia on/off. Pahimpia ajovirheitä voi toki paikata ajonvakautuksella. Yleisesti ottaen reissu-GT on kuitenkin selkeästi isoveljiään vaikeampi hallittava.

Kutistaessa myös äänet ovat kärsineet. Taustamusiikiksi on valittu kitararockin sijaan pääasiassa elektronisempaa materiaalia, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Halutessaan taustalle voi laittaa soimaan myös oman soittolistan. Suurempi synti on se, että nyt kaikki autot kuulostavat samalta. Edes superautojen äänissä ei ole niihin kuuluvaa jumalanpelkoa aiheuttavaa mörinää. Valintaa perusteltaneen PSP:n kaiuttimilla ja pelin puristamisella pieneen tilaan, mutta joka tapauksessa oleellinen osa elämystä on menetetty.

Lisää ärsytystä aiheuttaa se, että vaikka latausajat ovat lyhyitä, niitä on paljon. Valikosta toiseen liikkuminen aiheuttaa lähes poikkeuksetta välkkyvän GT-logon ihailua sekuntien ajan. Ja valikoita Gran Turismossa riittää.

…junior

Mustan lipun Gran Turismo saa kuitenkin pelisarjan perinteisiltä vahvoilta alueilta: uramoodista ja autokaupasta.

Uramoodia ei pelissä ole missään muodossa. Jäljelle jäävät vain yksittäiset mielivaltaiset kisat, joihin kone arpoo osapuilleen samasta autoluokasta kilpakumppaneita. Vaikeustasoa voi halutessaan nostaa ratakohtaisesti voittamalla alempia luokituksia, mutta sekin tuntuu laihalta lohdulta Sunday Cupin menettämiseen. Perusteluksi varmasti tarjotaan bussimatkojen lyhyyttä, mutta se ei ollut minkäänlainen este erilaisille turnauksille vaikkapa Wipeout Puressa. Nyt ainoat saavutettavat asiat pelissä ovat krediitit ja autovalikoima, sillä edes kierrosaikoja ei voi vertailla netissä.

Vielä hirveämmin GT PSP ajaa ulos autokauppojen kohdalla. Peli arpoo jokaista pelipäivää kohti neljä eri valmistajaa, joiden kaupat ovat auki. Sanotaan, että päivän merkit ovat vaikkapa Ferrari, Honda, Nissan ja Peugeot. Haluaisitko ostaa Mazda RX-7:n? Mene tappamaan aikaa kilpailuihin tai haasteisiin ja toivo, että seuraavalla kerralla Mazdalla on ovet auki. Lisäksi arvotaan myös automerkkien sisäistä valikoimaa, joten esimerkiksi Nissanilla ei ole GT-R tarjolla edes joka kerta.

Kauppasysteemin kanssa kikkaileminen antaa katkeran maun suuren autovalikoiman hehkuttamiselle. Myöskään viritysosia ei ole saatavilla, joskin kaaroille voi sentään tehdä perussäätöjä entiseen malliin. Peli yrittää hiukan paikata tilannetta sillä, että voitoista ja haasteista jaetaan hetkittäin naurettavan paljon rahaa, joten haluamansa auton voi yleensä hankkia sen osuessa kohdalle. Nyt lopputuloksena tallissa on laaja valikoima autoja, joita voi joskus haluta ajaa. Onneksi kerätyt menopelit saa näillä näkymin siirrettyä Gran Turismo 5:een, mutta… oliko vanhassa autokaupassa jotain vialla?

David Coulthard

Turismon PSP-version pitkät synnytystuskat näkyvät pelissä lähinnä arpina. Loppuun asti hiottujen konseptien sijasta sarjaa on yritetty uudistaa sotkemalla se, mikä teki Gran Turismosta synonyymin laadukkaalle autopelille. Kierrosaikojen viilaamisesta tai driftaamisesta pitäville Gran Turismo saattaa tarjota hetkeksi vaihtoehdon bussin ikkunasta tuijottamiselle. Muuten perusasiat ovat kohdillaan, mutta peli kärsii tekemisen puutteesta. Ongelmat ovat aivan muualla kuin missä niiden pelättiin olevan PSP:lle siirryttäessä.

Tällaisenaan Gran Turismo on keskinkertaisten Formula-kuskien tyyliin vain muutama hyvä kisa, paljon huonoja ja kasa tekniikkaa valittelevia selityksiä.