Kymmenisen vuotta Vanillaware-nimellä tunnettu japanilainen firma on aina kulkenut omia polkujaan. Esimerkiksi Wiin mainiosta Muramasa: The Demon Bladesta vastanneen kehittäjän tunnetuin piirre lienee kaksiulotteisen grafiikan ja pelimekaniikan suosiminen. Sen lisäksi yhtiön tekeleitä yhdistää enemmän tai vähemmän kevyet roolipelielementit, jotka ovat vahvasti läsnä myös syksyllä julkaistussa Dragon's Crownissa. Uutukainen onkin varsin mielenkiintoinen tuttavuus retroilusta ja rintavista naisista innostuville pelaajille: meininki on nimittäin niin muodokasta, että Russ Meyerkin kalpenee haudassaan.
Alussa oli amatsoni
Petollisen kauniissa Hydelandin kuningaskunnassa kuplii pinnan alla. Mystinen maagikkojen liittoutuma sotkee hallituksen valta-asetelmia ja jahtaa samalla legendaarista Lohikäärmeen kruunua. Moiseen mahtiesineeseen kohdistuvat käyttöaikeet eivät tietenkään ole erityisen puhtoiset, joten kuusi erilaista seikkailijaa kutsutaan hätiin. Tästä alkaa suuria vaaroja sekä hillittömiä kurveja pursuava matka kohti mainetta ja mammonaa. Dramaattisia käänteitä ei juuri säästellä, ja sama koskee runsasta ylinäyttelyä. Japanilaiseen tapaan kaikki ei tietenkään ole sitä miltä näyttää, tai sitten juurikin sitä itseään. Kaikesta mahtailusta huolimatta juoni on lopulta varsin olematon, eikä sitä ole edes esitetty erityisen kiinnostavasti.
Hahmokatras rakentuu kuudesta seikkailijasta, joiden sekaan mahtuu muun muassa amatsonia, haltiaa kuin velhoa. Jokainen sankari poikkeaa toisistaan ulkonäön lisäksi ominaisuuksiltaan. Siinä missä kääpiö on kahta asetta heiluttava mörssäri, hentoinen noita hallitsee mustan magian. Kunhan suosikkinsa on valinnut, lisävahvistukset löytyvät luolastojen lattioilta luukasoina. Maalliset jäänteet on kiikutettava pelin keskiössä toimivaan kaupunkiin henkiin herättämistä varten. Mukana häärää myös Ranni-niminen varas, joka käskystä avaa vastaan tulevat arkut sekä ovet.
Kolkkojen käytävien kovat koluajat
Suurin osa ajasta kolutaan jos jonkinlaisia luolastoja, joissa etsitään aarteita sekä mätetään turpaan monimuotoisia pahuuden kätyreitä. Päällisin puolin yksinkertainen pelimekaniikka paljastaa todelliset karvansa ennen pitkää, kun pelkkä silmitön napinhakkaus ei enää riitäkään. Taistelusysteemi on yllättävän monipuolinen erilaisine iskuineen ja erikoisliikkeineen. Jo pelkkä pelihahmon valinta vaikuttaa kokemukseen merkittävästi: jousella varustetun haltian on järkevää välttää lähikontaktia siinä missä taistelijalla käydään suoraan iholle. Suhteellisen kireäksi nouseva vaikeustaso kannustaa selkeästi moninpeliin, sillä ihmiskaverista on tiukoissa paikoissa enemmän apua kuin hetkittäin hitaalla käyvästä tekoälystä. Yksinkin selviää, kunhan on valmis kehittämään hahmoa ja kiristelemään hampaita.
Dragon's Crown viihdyttäisi varmasti aikansa jo pelkkänä tappelupelinä, mutta lisäksi toiminnan syvyyttä on tehostettu roolipelielementeillä. Uudet tasot nostavat hahmojen perusominaisuuksia. Sen lisäksi kehittyminen kartuttaa pisteitä, joita jaetaan sekä kaikille avoimiin, että yksilöllisiin kykyihin. Suurin osa taidoista suuntautuu pääasiassa taisteluun, mutta myös sankarinsa kestävyyttä voi kehittää. Jos tässä ei vielä ole tarpeeksi, pursuavat luolastot erilaisia esineitä ja aseita, jotka saa valjastaa omaan käyttöönsä tai vaihtaa kaupungissa valuutaksi.
Hahmojen kehityspuoleen on panostettu siinäkin suhteessa, että peli suorastaan kannustaa kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja kaikkine mahdollisine kyky-yhdistelmineen. Yhteen tallennuspaikkaan mahtuu huimat 20 hahmoa, joiden välillä voi vaihtaa kaupungin tavernassa. Ominaisuus on tervetullut, sillä koluttavia luolastoja on vain yhdeksän. Kentät onneksi poikkeavat toisistaan, ja kerran aukaistuna niihin voi palata uudestaan suorittamaan sivutehtäviä tai muuten vain seikkailemaan lisäaarteiden toivossa. Muhkeana bonuksena kertaalleen koluttuun tasoon ilmestyy toinenkin kulkureitti.
Muskeleita ja maitorauhasia
Dragon's Crownin visuaalinen anti on kerrassaan ainutlaatuista. Sukupuoliroolien mustavalkoisuus on niin idioottimaisen ylilyövää, että siitä loukkaantuminen olisi suorastaan typerää. Miehet muistuttavat lähinnä muskelimassasta muovattuja mutantteja, kun taas naisten ryntäät aiheuttaisivat tosielämässä vain selkäkipuja ja tasapainohäiriöitä. Hieman kulmikas hahmoanimaatio vain tehostaa typerryttävää kokonaisuutta. Maisemat puolestaan ovat maalauksellisen kauniita, eikä väreissä ole pihistelty. Monipuolisista vihollisista etenkin kookkaat pomovastukset vakuuttavat jylhällä olemuksellaan. Äänipuoli ei ole läheskään yhtä mieleenpainuvaa kuin upea kuvasuunnittelu, mutta ajaa asiansa naurettavan vakavasti toteutettua ääninäyttelyä myöten.
Puolet kokemuksen hauskuudesta koostuu samalla konsolilla tai verkon välityksellä toimivasta moninpelistä. Valitettavasti nettiominaisuudet on ensin ansaittava muutaman tunnin pelaamisella. Yhteistyö helpottaa tarinatilan tahkoamista jo senkin vuoksi, että Dragon's Crownin viholliset ovat ylöspäin skaalautuvaa sorttia. Tämän johdosta kertaalleen suoritetut kentät tarjoavat haastetta myös jatkossa. Pelaajien keskinäisille kahakoille on oma areenansa, jossa maksimissaan neljä taistelijaa pääsee mittelemään voimiaan. Tappelut eivät ole pelkkää ylimääräistä hupia, sillä osallistumisesta ansaitsee valuuttaa varusteita varten. Homma toimii kaikin puolin, ja hyvässä seurassa peli on mitä mainiointa viihdettä.
Vanillawaren tuotokset ovat pelimaailman piristäviä outouksia, jotka valitettavan usein jäävät länsimaissa massamarkkinoiden ulkopuolelle. Dragon's Crown ei muodosta poikkeusta, sillä se on erinomainen toimintarope kaikkine kummallisuuksineen. Kyseessä voi olla jopa firman paras kyhäelmä, vaikka särmättömään täydellisyyteen ei aivan ylletäkään. Yksin tahkottuna vaikeus verottaa pisteitä seikkailun loppupäässä, eikä tietyltä yksitoikkoisuuden tunteelta voi täysin välttyä. Kimppakiva muuttaa nämäkin valituksen aiheet voitoksi, joten turha tässä kai on sen suuremmin valittaa. Dragon's Crown on rautaa!
