Pelaamista kämmenkoossa

"Anyone anywhere", kuka
tahansa ja missä tahansa. Näin kuuluu Nokian N-Gagen mainoslause, joka
viittaa taskupelien perusideaan. Nokian uuden pelipuhelimen avulla voi
pelata missä ja kenen kanssa tahansa laitteen nettiyhteyden avulla.
Nokia ei ole kuitenkaan ollut aivan ensimmäisenä taskupelimarkkinoilla
yrittämässä, sillä ensimmäiset elektroniset kannettavat pelilaitteet
ilmestyivät jo 1970- ja 1980-luvun vaihteessa, jolloin pelikulttuuriin
syntyi aivan uusi haara, taskupelit. Uudet elektroniset pelilaitteet
tarjosivat vaihtoehdon pelihallien massiivisiin arkadipeleille, ja
ajatus pelata siellä missä se parhaiten sopii, oli houkutteleva.
Tietenkin myös tekniikan kehittymisellä ylipäänsä on ollut suuri
vaikutus taskupelien syntyyn. Hienoa tässä uudessa keksinnössä oli se,
että esimerkiksi kymmenen minuutin junamatkalla pystyi pelaamaan pari
erää tennistä, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Nämä uudenlaiset
laitteet avasivat uudet markkinat pelialalla ja markkinarako
valmistajien suhteen haluttiin täyttää. Ainakaan yrittäjistä alalla ei
ollut puutetta, mutta kynnyskysymykseksi kuluttajille tuntui
muodostuvan laitteiden hinta.

Odottamattomasta suunnasta
vastattiin kuluttajien tarpeisiin, nimittäin japanilainen Nintendo ja
sen laitesuunnittelija Gunpei Yokoi toivat markkinoille
elektroniikkapelisarjan, Game & Watchin. Tuoreen taskupelisarjan
vahvuuksiin lukeutuivat laitteiden halvat hinnat ja pelien omaperäiset
ideat. Esimerkiksi vuonna 1980 ilmestynyt Ball oli yksinkertainen peli,
jossa ohjattiin jonglööriä peliruudulla.

Ballissa yritetään pitää ilmassa kahta tai kolmea palloa kerrallaan liikuttelemalla jonglöörin käsiä

Ballin kaltaisia omintakeisia pelejä Nintendo laittoi markkinoille
tiheässä tahdissa. Vuoteen 1989 mennessä kuutisenkymmentä erilaista
peliä oli jo julkaistu, ja samana vuonna päätettiin lopettaa Game &
Watch -pelien valmistus Nintendon siirryttyä Game Boyn valmistukseen.
Tällä välin melkein kymmenen vuoden aikana oli kuitenkin ehtinyt
tapahtua paljon. Esimerkiksi peleissä tulivat käyttöön digitaaliset
ristiohjaimet, ja The Legend Of Zeldan kannettavassa versiossa
hahmoilla tapahtui yksinkertaista kokemukseen perustuvaa tasokehitystä.
Lisäksi kyseisellä ajanjaksolla Nintendo oli saavuttanut videopelien
maailmassa markkinajohtajan aseman sekä G & W –pelisarjansa että
NES-pelikonsolinsa ansiosta.

Taskukonsoleiden läpimurto


Vuonna 1989 Nintendo katsoi ajan olevan kypsä edistysaskeleelle, ja
pelimarkkinoille tuotiin kannettava pelikonsoli, Game Boy. Uutta tässä
koneessa oli se, että laitteeseen laitettiin pelimoduuleja. Sen sijaan,
että pelit olisivat ohjelmoitu valmiiksi koneeseen. Game & Watchin
suunnittelija Gunpei Yokoi oli jälleen asialla Game Boyn suunnittelun
kohdalla. Eikä vähiten hänen ansiotaan ollut se, että Nintendon uusi
kannettava laite tuotti hyvin toimivaa mustavalkoista grafiikkaa.
Myöskin 35 tunnin käyttöikä paristokertaa kohden oli erittäin pitkä
verrattuna Lynxiin, Atarin taholta tulleeseen Game Boyn kilpailijaan.


Lynx ei ollut julkaisijansa ansiosta mikään sivuutettava konsoli, sillä
olihan Atari kehittänyt erittäin suosittuja pelikoneita 1970- ja
1980-luvuilla. Lynxin kohdalla Atari toimi vain julkaisijan roolissa,
sillä itse laitteen oli kehittänyt nykypelaajille kovin tuntematon
Epyx. Kyseinen firma yritti kuitenkin ehkä olla liikaakin aikaansa
edellä, sillä Lynxissä oli yksi erittäin iso ongelma. Vaikka laitteessa
oli laajat moninpeliominaisuudet ja värillinen näyttö, niin sillä ei
voinut pelata kuin 4-5 tuntia kuudella alkaliparistolla. Tämän jälkeen
tuli vaihtaa paristot uusiin ja ahkeralle pelaajalle tämä tarkoitti
suuria käyttökuluja. Lynxin ongelmiksi muodostuivat myöskin laitteen
iso koko ja suppea pelivalikoima verrattuna Nintendon kannettavaan.

Lynx on GBA:n ja N-Gagen tapaan vaaka-asennossa pidettävä konsoli

Japanilaisvalmisteisella
Game Boylla oli Lynxiä helpompi tilanne, sillä Nintendolla oli omasta
takaa lukuisia tunnettuja pelisankareita, jotka siirrettiin
kannettavaan muotoon yrityksen kehitysyksikköjen suojissa. Myös pelillä
nimeltä Tetris saatiin myytyä erittäin paljon Game Boyta Nintendon
ostettua Neuvostoliitolta oikeudet kyseiseen peliin. Lähinnä näiden
seikkojen takia Game Boyta ostettiin, mutta Lynxiä ei. Tämä sai
pelifirmat siirtymään Gameboy-pelien kehittämiseen ja Atari veti
laitteet kauppojen hyllyiltä.

Nintendo ei jäänyt kuitenkaan
tapahtuman jälkeen pyörittämään monopoliasemaa, vaan uusi yrittäjä
löytyi jälleen Japanista. Master Systemillään mainetta niittänyt Sega
halusi astua mukaan kilpailuun ja se julkaisi kannettavan konsolin
nimeltä Game Gear. Kyseisestä laitteesta teki erikoisen se, että
koneella pystyi pelaamaan Game Gearin omien pelien lisäksi, myös edellä
mainitun Master Systemin pelejä. Lisäksi ominaisuudet siinä olivat
kaiken kaikkiaan paremmat kuin Game Boyssa. Mutta kuten Lynxillä, myös
Game Gearilla oli ongelmia patterien keston ja suuren koon kanssa.
Laitteella pystyi pelaamaan vain kuusi tuntia kuudella
alkaliparistolla, ja suuren koon vuoksi oli vaikea kuvitella
laittavansa taskukonsolia taskuun.

Game Gear ei menestynyt
markkinoilla huolimatta sen luovasta ideasta istuttaa TV-pelit
taskuversioiksi. Taskupelien historiaa tarkasteltaessa käyttöikä
patterikertaa kohden on tuntunut kuitenkin nousevan kynnyskysymykseksi.
Ehkäpä se oli kuolinisku Segan ensimmäiselle kannettavalle. Toki
hintakysymykselläkin on ollut vaikutusta, sillä Nintendo on pitänyt
hinnat kohtuullisina, ja monet muut valmistajat ovat ajatelleet, että
ihmiset ovat valmiita maksamaan hieman enemmän hyvästä tekniikasta.
Valitettavan monet firmat ovat joutuneet opettelemaan kantapään kautta
kyseisen asian, sillä kannettavia konsoleita on tullut ja mennyt
erittäin tiheään tahtiin.

Game Gearin jälkeen Sega halusi
vielä yrittää kilpailla markkinoilla Nintendoa vastaan ja firma kehitti
laitteen nimeltä Nomad. Vuonna 1996 ilmestynyt laite hyödynsi Game
Gearin tavoin ideaa pelata TV-pelejä kannettavassa muodossa, mutta
tällä kertaa laite pyöritti Segan toisen sukupolven konsolin, Mega
Driven pelejä. Segalla ei mietitty välttämättä tarkkaan, haluavatko
ihmiset pelata puoli vuosikymmentä vanhoja pelejä, sillä Mega Drive
ilmestyi jo vuonna 1989 eli seitsemän vuotta ennen Nomadia. Käyttöikä
nousi Nomadissa kynnyskysymykseksi, kuten monissa muissakin laitteissa.
Laitteella nimittäin pystyi pelaamaan vain kaksi tuntia kuudella
paristolla, eivätkä kuluttajat tuntuneet ottavan hyvin vastaan uutta
kannettavaa konsolia.

Värillinen aika


Ehkäpä osasyyllinen Nomadin menestyksettömyyteen oli juuri syntymässä
ollut Pokémon-ilmiö. Vuonna 1996 Japanista liikkeelle lähtenyt
taskuhirviöiden keräämisvimma on vaikuttanut etenkin varhaisnuoriin
ympäri maailmaa. Tuskin kukaan voi kieltää, että juuri Pokémon-pelit
ovat olleet merkityksellisimpiä taskupelien historiassa, sillä
yksistään Euroopassa kyseisen nimikkeen alla on myyty 25 miljoonaa
kopiota peleistä. Jokainen Nintendon taskukonsoli on tähän mennessä
saanut oman Pokémon-pelinsä mukaan lukien vuodelta 1999 peräisin oleva
Game Boy Color.

Vasta yhdeksän vuotta ensimmäisen
värinäytöllisen kannettavan konsolin ilmestymisen jälkeen Nintendo
katsoi ajan olevan kypsä ensimmäisen värillisiä pelejä pyörittävän
laitteen valmistamiseen. Silloin japanilainen pelifirma sai ratkaistua
ongelmat liittyen värillisen grafiikan vaatimaan suureen patterien
kulutukseen. Hyvin ongelmat saatiinkin ratkaistua, sillä Game Boy
Colorilla pystyi pelaamaan 13 tuntia kahdella paristolla. Muodoltaan
uusi Nintendon laite muistutti vuoden takaista Game Boy Pocketia, joka
oli kompaktimpi versio "Pelipojan" alkuperäisestä mallista. Monien
mielestä Color-malli ei kuitenkaan tuonut tarpeeksi uutta
taskukonsoleihin, sillä se muistutti edelleen vanhaa Game Boyta.
Oikeastaan uutta Colorissa oli vain se, että värit olivat tulleet
peleihin mukaan. Muita muutoksia lyhyellä tarkastelulla oli vaikeampi
huomata.

Nintendon kolme ensimmäistä taskupelikonsolia olivat ulkonäöltään hyvin samanlaisia

Nintendo
sai olla taskupelimarkkinoilla ilman vakavasti otettavia kilpailijoita
parisen vuotta Segan poistumisen jälkeen. Taskupelit olivat kuitenkin
jo viime vuosikymmenen lopussa, niin suuri juttu, ettei Nintendo saanut
pitää monopoliasemaansa kovinkaan kauaa. Vuosina 1998-2000 japanilaiset
SNK ja Bandai toivat markkinoille omat taskukoneensa NeoGeon ja
Wonderswanin. Molempien laitteiden alkuperäisversiot tuottivat
mustavalkoista grafiikkaa, mutta kummallekin koneelle julkaistiin väriä
tuottavat jatko-osat. Nämä koneet eivät saaneet kovin merkittävää
jalansijaa Euroopassa, mutta merkittäviä niistä teki se, että laitteet
hyödynsivät muita koneita. Wonderswanilla pystyi ohjelmoimaan
Wonderbug–robotille erilaisia toimintoja ja liikkeitä, ja NeoGeoa
pystyi käyttämään Dreamcastin ohjaimena.

Kohti nykypäivää


Vuonna 2001 Nintendo päätti julkaista odotetun jatko-osan jo 12 vuotta
vanhalle Gameboy-sarjalle. Uusi "Pelipoika" sai itselleen lisänimikkeen
Advance, joka tarkoittaa kehittymistä. Kehittynyt laite olikin
nimittäin uusi Game Boy pystyi tuottamaan PSonen tasoista 32-bittistä
grafiikkaa. Vaikkei laite vielä tuonutkaan kolmiulotteisuutta
taskupelien maailmaan, se oli merkittävä konsoli 2d-pelien saralla.
Teknisesti laite oli edelläkävijä, sillä se pystyi näyttämään ruudulla
yhtä aikaa 511 eri väriä, ja paletista niitä löytyi kokonaisuudessaan
32 768. Kone hyödynsi myös jo aiemmin SNK:n keksimää ideaa käyttää
laitetta kotikonsolin ohjaimena. Nintendo antoi vain tähän oman
lisämausteensa ja GBA:lle pystyi lataamaan lisämateriaalia peleistä.
Esimerkiksi GameCubelta tutussa Animal Crossingissa pelaaja pystyi
pelaamaan Game Boyllaan 1980-luvun alun Donkey Kongia.


Merkittävää GBA:lla on ollut juuri se, että sille on tuotu paljon
aiemmilta konsoleilta tuttuja peliklassikoita. Valmistajille tällaiset
pelit ovat halpoja tehdä, sillä tarvitaan vain pieni tiimi, joka
kääntää vanhan pelin uusiin kansiin. On hienoa, että tällaisia
klassikoita tuodaan uusien pelaajien saataville, mutta peleistä otettu
täyden pelin hinta on kuitenkin lievää liioittelua. Esimerkiksi Super
Nintendolle julkaistiin 1990-luvun alussa kokoelma, jolta löytyi Super
Mariot 1-3 ja The Lost Levels lisäosa. Tästäkin huolimatta Nintendo on
julkaissut GBA:lle lukuisia vanhoja Super Mario käännöksiä, joista
jokaisesta on veloitettu täysi pelin hinta. Onneksi vanhojen
klassikoiden lisäksi koneella on nähty myös aivan uusia hienoja pelejä,
kuten Metroid Fusion ja Advance Wars. Vertailtaessa näitä vanhoja
klassikoita uusiin tulokkaisiin voidaan huomata jonkinlaisia eroja,
joita peleihin on syntynyt kymmenen vuoden aikana. Nykyään peleistä
löytyy esimerkiksi enemmän minipelejä, kuten The Legend Of Zeldan Game
Boy versiossa. Lisäksi pelien vaikeustaso on laskenut ikävän matalalle
tasolle, sillä pelaajan turhautumista halutaan välttää.


Vaikka Game Boy Advance oli teknisesti erittäin hyvä taskukonsoli,
siitä löytyi joitakin ongelmia liittyen laitteen ulkoisiin
ominaisuuksiin. GBA:ssa ei nimittäin ollut taustavaloa, ja ilman
suojakoteloa laitteen näyttö saattoi kärsiä naarmuuntumisesta. Myöskin
Advance-versio käytti aiempien taskukoneiden tapaan pattereita, kun
kuluttajat olisivat toivoneet, että laitteesta löytyisi akku. Nintendo
päätti vuonna 2003 ottaa oppia kuluttajien toiveista ja julkaisi
laitteen nimeltä GameBoy Advance SP. Uudessa laitteessa oli valaistu
näyttö, ergonomisempi ristiohjain, akku ja mahdollisuus taittaa konsoli
kiinni, niin että näyttö oli suojassa. GBA SP:llä Nintendo yritti
vedota nuoriin ihmisiin, sillä uusi pelikoneen malli näytti kieltämättä
tyylikkäämmältä kuin vanha Game Boy Advance.

Taskukonsoleiden rinnalla


On syytä muistaa, että konsolipohjaisten taskupelien rinnalla ovat
kulkeneet hyvin pitkään myös erilaiset muutkin kannettavat laitteet,
kuten vuodelta 1996 peräisin oleva taskulemmikki, Tamagotchi. Ehkä
kuitenkin merkittävimmässä asemassa ovat olleet kännykkäpelit, joita on
tullut miltei aina uusien puhelimien mukana. Onkin veikkailtu, että
Nokian matopeli, Snake, olisi maailman myydyin peli. Veikkaus ei ole
ollenkaan huono, sillä pelistä on nähty eri versioita miltei kaikilla
Nokian kännyköillä. Kännykkäpelit olivat tähän vuoteen asti vielä
teknisesti aika paljon jäljessä verrattuna taskukonsoleihin, mutta
Nokian julkaiseman kolmiulotteista grafiikkaa tuottavan N-Gagen myötä
erot ovat pienentymässä kahden eri laitetyypin välillä. Tällainen
fuusio ei ole mikään ihme, sillä miksei samalla laitteella voisi hoitaa
sekä pelaamista että puhumista? Tähän asti ongelmana on ollut se, ettei
kahdella erillisellä alalla ole ollut sellaista firmaa, joka uskaltaisi
lähteä yrittämään toiselle alalle. Ei ole kuitenkaan yllätys, että
juuri kännykkäbisneksen markkinajohtaja Nokia lähti pelikilpailuun
mukaan, sillä vuodesta 2001 Nintendo on hallinnut taskupelimarkkinoita.


Tänä vuonna pelaaminen kännyköillä on alkanut olla yhä kovempi
juttu, sillä java-pelejä tukevat puhelimet ovat hintaluokassaan
laskeutuneet tasolle, jolla tavoitetaan tavallinen kuluttaja.
Kännyköiden peleistä näkyy kuitenkin selkeästi, ettei Nokia ole kovin
kokenut alalla. Esimerkiksi suositun 3510i mallin peleissä voi painaa
vain yhtä nappia kerrallaan. Useamman napin painallus johtaa siihen,
ettei puhelin tunnista kaikkia painalluksia. Tämä taas ajaa pelien
kehittäjät pahaan jamaan, sillä pelien täytyy olla yksinkertaisia,
jotta ne toimisivat tavallisten kuluttajien puhelimissa.

Ensimmäinen Tomb Raider kääntyi Nokian pelipuhelimelle varsin mallikkaasti

Kyseisen
asian suhteen paremmin on suunniteltu Nokian N-Gage, sillä se ottaa
vastaan useamman napin painalluksen yhtä aikaa. Laitteella on kuitenkin
lukuisia omia ongelmia. Esimerkiksi useista kännykkämalleista tuttu
pystysuuntainen näyttö on ikävästi periytynyt myös N-Gageen. Asiaa on
selitelty sillä, että Nokia halusi tehdä 60-sarjan puhelimen, mutta
selitys on aika heppoinen. Nykyään laajakuvanäytöt ovat yleistymässä,
ja kaksi vuotta aikaisemmin ilmestyneessä GBA:ssa oli jo sellainen.
16:9-näytöt tarjoavat laajemmat näkymät sivuille, ja nykyisin
sivusuuntainen liike on peleissä tärkeässä osassa toisin kuin vanhoissa
arkadipeleissä, joissa näytöt olivat yleensä pystysuuntaisia. N-Gageen
liittyy myös Nokiasta riippumattomia ongelmia. Tähän mennessä uudelle
laitteelle on nimittäin käännetty vain vanhoja pelejä, joissa ei
välttämättä ole ollut mitään klassikon aineksia. Esimerkiksi
Pandemonium oli aikanaan keskivertotasoloikka, joka käännettiin miltei
suoraan Nokian N-Gagelle PSonelta.

Pelikonsoli vai jokin muu?


Taskupelien tulevaisuus näyttää kokonaisuudessaan hyvin valoisalta.
Alalle on alkanut ilmaantua tervettä kilpailua Nokian uuden
aluevaltauksen myötä ja laitteilla pystyy nykyään tekemään muutakin
kuin pelaamaan. N-Gage on täysverinen puhelin, mp3-soitin, radio ja
pelikonsoli, kun taas Game Boy Advance on pelkkä pelikonsoli.
Tulevaisuudessa näemmekin, miten kannettavien pelikonsoleiden
lisäominaisuuksiin suhtaudutaan. Pitäisikö siis N-Gagea ajatella
ensisijaisesti pelikonsolina vai puhelimena? Tai esimerkiksi pitäisikö
Sonyn tulevaa multimedialaitetta, PlayStation Portablea, käsitellä
monitoimilaitteena vai pelikoneena? Uudella Sonyn kannettavallahan
pitäisi pystyä katsomaan elokuvia, kuuntelemaan musiikkia ja pelaamaan
tietenkin pelejä.

Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että
koneiden peliominaisuudet ovat niin tärkeitä, että kuluttajat haluavat
panostaa ostoksissaan pelillisiin ominaisuuksiin. Tosin pelikonsoli
multimedialaitteena on niin tuore idea, että uusi ala on vasta lapsen
kengissä. Nintendon on kuitenkin syytä muistaa, kuinka GameCube
otettiin markkinoilla vastaan, kun japanilaisfirman konsoli ei
pyörittänytkään PlayStationin ja Xboxin tapaan DVD-elokuvia. Ehkä
Nintendon kannattaisi panostaa tällä kertaa muuhunkin kuin pelaamiseen.
Vain aika voi näyttää, kuinka kilpailussa tulee todella käymään, mutta
mikäli PlayStationin menestyksestä voi mitään päätellä, tulee Nintendon
yksinvaltius päättymään PSP:n ilmestymisen myötä.