Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Heroes of Might and Magic

Pimeyden voimat uhkaavat maata, pirulliset hirviöt vaanivat viattomia ja kuningas makaa sängyllään kuolemaisillaan salamurhaajan myrkkyyn. Paha lohikäärme Malazak odottaa innolla kuninkaan kuolemaa voidakseen muuttaa maailman omaksi henkilökohtaiseksi pahan valtakunnakseen. Vain Sinä voit pelastaa maailman, siispä onkin aika tarttua ohjaimeen ja johtaa armeijasi monien seikkailujen halki kohti kunniakasta voittoa, joka on mahdollinen vasta legendaarisen lohikäärmesauvan löydyttyä. Heroes of Might and Magic-sarja on vanha kuin taivas ja on tällä kertaa kokenut siirtymän PC:ltä PS2:lle. Pois jäivät resurssiensäätelyt, strategiset linnan puolustukset ja omien kylien virittelyt. Toisin sanoen kaikki monimutkainen. Mutta paljon kiinnostavaa on vielä tallella, ja peli on kaikessa yksinkertaisuudessaankin onnistunut säilymään kohtalaisen mukaansa tempaavana kokonaisuutena.

Roolipeli tämä ei ole, vaikka monia ropemäisiä elementtejä onkin mukana, vaan puhdasverinen sotastrategia, jossa ympäri maailmaa ratsastaessa kerätään uusia joukko-osastoja ja aarteita, löylytetään satunnaisesti kuljeskelevia vihollisarmeijoita ja valloitetaan linnoja. Pääajatuksena pelissä on kaapata erilaisia pahiksia, joista jokaisella on pieni pala lohikäärmesauvan sijainnin paljastavasta kartasta. Pahiksia on aina taskuvarkaasta maailmantuhoajaan ja jokainen heistä asuttaa armeijoineen omaa linnaansa. Ja näitä linnoja kuuluisi valloitella jotta kartta mystisen aarteen luokse vähitellen paljastuisi. Aikaa tähän on vain rajoitetusti, sillä kuningas tekee kuolemaa hitaasti mutta varmasti.


Sotamarsalkan sota


Pelin ydin on oman armeijan kasvattaminen ja ylläpito, mikä ei aina ole kovinkaan helppoa. Armeija kootaan erilaisista joukko-osastoista, joista jokainen koostuu yhdestä hirviötyypistä. Erilaisia värvättäviä hirviöitä on parisenkymmentä talonpojasta ritariin ja örkistä lohikäärmeeseen. Armeijan kokoonpano kannattaa valita huolella, kaikki rodut kun eivät tule niin hyvin toimeen keskenään. Jos armeija on liian suuri omille johtamistaidoilleen tai jos olet värvännyt eripuraisen kokoonpanon hirviöitä, ryöstäytyy homma käsistä ja omat joukkosi käyvät sotimaan toisiaan vastaan.


Maailmankartalla ratsastetaan hevosella tai purjehditaan laivalla, ja sankarin ohjaaminen käy kätevästi vasemmasta tatista, kun taas oikealla liikutetaan taisteluiden aikana kuvakulmaa. Kartalla liikuttaessa voi löytää aarrearkkuja, jotka kätkevät sisäänsä kaikenlaisia mukavia bonuksia kuten taikavoimia, mineraaliesiintymiä ja tietty rahaa. Jälkimmäistä ei ole koskaan liikaa, sillä armeijan palkat on maksettava viikottain ja uusia joukko-osastoja täytyy värvätä tämän tästä. Aina vihollislinnan valloitettuaan saa mahdollisuuden jättää sinne osan joukoistaan, jotta linna siirtyisi sinun omistukseesi ja alkaisi tuottamaan rahaa. Toisin kun PC-versiossa, linnojaan ei voi menettää joten niiden puolustuksesta ei tarvitse huolehtia. Kuten ei tarvitse monesta muustakaan asiasta, sillä monista ominaisuuksista on PS2-versiossa luovuttu.


Kartalla hääräilee myös vihollisarmeijoita, joista suurin osa on vihamielisiä joskin jotkut harvat tahtovat liittyä mukaasi. Maailmassa on myös kaupunkeja, joista voi vuokrata veneen, ostaa loitsuja tai lukea pahiksien wanted-ilmoituksia. Siellä täällä on myös hirviöiden pesiä, joista voi värvätä täydennystä omaan armeijaansa. Paikoissa vieraillessa minkäänlaista roolipelaamista ei ilmene, ei edes kuvaavaa tekstinpätkää anneta. Kun astut johonkin paikkaan, saat vain yksinkertaisen menun josta valita montako soturia värväät tai mitä teet.


Kun kohtaat vihollisarmeijan tai päätät yrittää linnanvalloitusta, siirrytään erilliseen vuoropohjaiseen taisteluruutuun jossa molemmat osapuolet siirtelevät joukkojaan päämääränään vihollisen eliminoiminen viimeiseen mieheen, naiseen ja hirviöön. Taistelut vaativat hivenen strategiantajua, muttei kuitenkaan liikaa ja pienellä ajattelulla pääsee jo pitkälle.


Mörkö poikineen


Erilaiset hirviöt omaavat kaikki etuja ja haittoja. Talonpojat esimerkiksi ovat halpaa tykinruokaa, mutta heistä voikin edullisuudestaan johtuen kasata tuhatpäisen massan, jolla jyrää voimakkaimmankin vihollisen. Kääpiöt ovat vahvoja mutta hitaita, lohikäärmeet kaikin puolin ylivoimaisia mutta kalliita, jousimiehet voivat, vaikka kohtalaisen heikkoja ovatkin, ampua pitkän matkan päähän ja ovat täten hyödyllinen lisä armeijalle kuin armeijalle. Monipuolisesti kasattu armeija on avain voittoon.


Taistelut kestävät siinä 10-20 minuuttia ja voivat parhaimmillaan olla hyvinkin jännittäviä, eikä tekoäly tee tyhmyyksiä. Vihollia on hauska höynäyttää ovelan taktisilla liikkeillä ja mukavan lisän tuo myös mahdollisuus auttaa omia joukkojaan heittelemällä mukaan erilaisia loitsuja, joita löytyy aina tappavasta Tulipallosta hirviöitä monistavaan Kloonaukseen. Taikomalla voi teleportata mörköjään edullisiin asemiin tai vaikkapa jähmettää jonkin vihollisen yksikön vuoron ajaksi.


Kontrolleja ei voi muokata, mutta eipä siihen ole tarvettakaan. Jokaisella ohjaimen namiskalla on oma tehtävänsä ja kaikki toimii hyvin huolimatta siitä tosiseikasta, että konsoleille on hankala kääntää strategiapelejä näppäimistön puutteen vuoksi. Kestää kuitenkin jokunen tunti ennen kuin kaikki toiminnot osaa ulkoa. Peli on alussa tylsähkön kankea, mutta muutaman tunnin pelailun jälkeen se paljastaa todelliset kyntensä ja alkaa hiljalleen kietomaan pelaajaa pauloihinsa. On yksinkertaisesti sanottuna hauskaa värvätä uusia, aina vaan parempia joukkoja ja etsiä ympäri neljää mannerta siroteltuja aarteita ja voimakkaita taikaesineitä.

Sokerikuorrutus

Pelin visuaalinen anti on enimmäkseen kaunista. Grafiikka on suurinpiirtein PC:n luokaa, sillä poikkeuksella että vaikka yksityiskohtien määrä onkin lähellä samaa, se on kokonaan kolmiulotteista. Varsinkin hirviöt ovat erittäin elävän näköisiä ja hienoja, eikä sahalaitoja näy koskaan. Ruudunpäivitys pysyy lähes aina täydellisen sulavana vaikka putoaakin parissa suuren luokan taistelussa himpun verran.

Keskiaikaiselta kuulostava musiikki luo urhean sankarillista tunnelmaa, vaikkei koskaan ole varsinaisesti hyvää tai mieleenpainuvaa. Ääniefektit ajavat kyllä asiansa joskin käyvät pitemmän päälle hieman itseään toistaviksi.

Erikoismaininnan ansaitsevat pelit renderoidut videopätkät (molemmat), jotka ovat todella dramaattisia ja kaikin puolin hyvin tehtyjä. Niitä vaan olisi saanut olla paljon enemmän.

Kaiken kaikkiaan Heroes of Might and Magic on toimiva ja mukiinmenevä kokonaisuus, vaikka kaikkine pois jätettyine ominaisuuksineen luokin hieman pikkupelimäistä kuvaa itsestään. Läpi pääseminen kestää korkeintaan parikymmentä tuntia, mutta Dragonbone Staff saattaa hyvinkin kestää useita läpäisykertoja. Peli on loppujen lopuksi aivan kannattava ostos strategiafaneille, joskaan ei mitään suuremmoista eikä missään nimessä yllä PC-versioiden tasolle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi