Hollantilainen Guerrilla Games osui kultasuoneen vuoden 2017 Horizon Zero Dawnillaan. Omaperäisiin ja hyvin suunniteltuihin maailmanlopun maisemiin sijoittunut seikkailu hurmasi niin tarinallaan kuin mainiosti toteutetuilla pelimekaniikoillaankin. Jatko-osa oli siis itsestäänselvyys, joten on aika suunnata jo toistamiseen kohti horisonttia.
Horizon Forbidden West ei tee aikajanalla järin suurta loikkaa Zero Dawnin tapahtumiin nähden, sillä tarina jatkuu vain muutama kuukausi edellisosan jälkeen. Päättäväiseksi soturiksi kasvanut Aloy joutuu reissaamaan vähemmän kartoitetuille läntisille alueille luontoa riivaavan ja vääjäämättä toiseen maailmanloppuun johtavan taudin alkuperän selvittämiseksi. Tarinan mittakaavaa ei paljon edellisestä osasta enää voi kasvattaa, mutta muun muassa San Franciscon ja Las Vegasin maisemiin sijoittuvassa avoimessa pelimaailmassa on koluttavaa senkin edestä.
Enemmän kaikkea, ehkä liikaakin
Pidettävän ja Ashly Burchin toimesta loistavasti ääninäytellyn protagonistin ohella ensimmäisen pelin sydän ja sielu olivat huikean näyttävä pelimaailma ja sitä kansoittavat koneotukset. Koska Forbidden West on jatko-osa, täytyy aivan kaikkea olla luonnollisestikin tarjolla aiempaa enemmän. Niin viidakoista, lumisista vuoristoista, suoalueista kuin aavikoistakin rakentuva maailmankartta on hieman laahaavan prologin jälkeen vapaasti tutkittavissa ilman keinotekoisia rajoituksia. Aivan kaikkialle ripotellut karttaikonit voivat toki aiheuttaa uutterimmissa nuohoajissa tiettyä Ubisoft-pöhötystautia – allekirjoittanut ainakin pyrkii epätoivoisesti parantumaan suorastaan tuskallisesta ”kaikki on kerättävä” -syndroomasta. Niin vain lopulta kävi, että tarinan läpäisyn jälkeen mittarissa on prosentteja 49, pelituntien asettuessa rahtusen vastaavan lukeman alapuolelle.
Kaiken ei-pakollisen puuhastelun houkuttavuus vaihtelee laidasta laitaan, mutta pääsääntöisesti tekeminen tuntuu kyllin merkitykselliseltä. Hieman turhan usein robottien kurmottamiseen eskaloituvat sivutehtävät tarjoavat päätarinan kylkeen jonkin verran lisäpontta, minkä ohella alkuun tyhjänpäiväiseltä tuntuviin keräilytehtäviin on panostettu mukavalla tavalla. Hyvänä esimerkkinä ensimmäisestäkin pelistä tutut pitkäkaulojen murtaminen ja patojen läpäisy, joiden ympärille on kyhätty huomattavasti aiempaa mielikuvituksellisempia ratkaisumalleja. Mustat laatikot, lennokit, reliikit ja monet muut saa napattua haltuun hieman suoraviivaisemmalla lähestymistavalla, mutta kyllä moisetkin pistävät ajoittain aivonystyröitä liikkeelle. Kaikista reippaimmat voivat mitellä paremmuudesta shakkimaisen Kaato-lautapelin ääressä, kokeilla selvittää erilaisia taisteluhaasteita parissa tai vaikkapa kisailla Road Rashin mieleen tuovissa ratastusskaboissa – tekemisen määrä tuntuu jopa hieman ylimitoitetulta.
Avoimen maailman pelien ikuinen murheenkryyni, tarinan haastava rytmitys, on vahvasti läsnä myös Forbidden Westin yhteydessä. Tällä kertaa suurin ongelma ei kuitenkaan ole päätehtävien väliin jäävä luppoaika ja kokonaisuuteen liittymättömät sekatyöläisen hommat, vaan juonisisällön kallistuminen aivan tarinan kalkkiviivoille. Päällimmäisin tunne lopputekstien rullatessa on valitettavasti väkisin pintaan puskeva hälläväliä-fiilis – tarina rönsyilee pahasti eikä loppu tunnu palkitsevalta.
Robottiruttusia turpaan
Ensimmäisen Horizonin uniikein pelimekaaninen oivallus oli maita ja mantuja kansoittavat robottiyrmyt, joita oli suorastaan hekumallisen nautinnollista riipiä palasiksi jousipyssyä ja muita aseita hyödyntäen. Taistelusta on tehty vielä aiempaakin monipuolisempaa, sillä kurmottamisvälineistöä ja erilaisia nuolia on tarjolla suorastaan hengästyttävä määrä. Ase- ja haarniskarepertuaaria voi lisäksi päivittää ja tuunata erilaisin ehostuksin entistäkin paremmaksi, unohtamatta kykypuihin ripoteltuja erikoistaitoja. Yhteensä pelkästään taistelumekaniikkoihin liittyviä muuttujia on valtava määrä, mikä taas aiheuttaa arvostelijassa välittömän alemmuuden tunteen – miksi minä lahtaan vihollisia mieluummin perinteisellä metsästysjousella kuin kaiken maailman silppurihanskoilla, ansa- ja piikinheittimillä tai jylylingoilla? Tokihan näistä jokainen löytää omat suosikkivehkeensä, mutta sirpaleisesta kokonaisuudesta olisi ehkä voinut hioa jotain kulmia pois ilman sen suurempaa huolta pelinautinnon menettämisestä. Mutta eipä siinä, kyllä robottien skannailu ja lahtaaminen on edelleen suorastaan mielettömän nautinnollista, ainakin kun hommat menevät suunnitellusti ja niin sanotusti putkeen.
Kielletty länsi tarjoaa edellisosan tapaan silmäkarkkia audiovisuaalisella puolella. Valo- ja sääefektit, monipuolinen kasvillisuus, erilaiset biomit ja vedenalaiset maisemat rakentavat poikkeuksellisen eläväisen temmellyskentän puuhastella. Miljöön monipuolisuutta on myös hyödynnetty oikein mallikkaasti matkan edistyessä eri alueiden ihmisheimojen ja eläimistön muuttuessa radikaalisti alueelta toiselle siirryttäessä. Tarjolla on jo standardeiksi muodostuneet ruudunpäivitykseen ja ulkoasuun painottavat grafiikkavaihtoehdot, joista puusilmänä valinta kallistuu automaattisesti ensiksi mainitun puolelle. Suomeksi lokalisoidut tekstit ja valikotkin ovat Sonylle ominaiseen tyyliin käännetty nokkelasti kaiken maailman toraluikeroineen, jyryleukoineen ja jysäystahoineen.
Buginen retki
Aloyn pitkä ja raskas matka oli reilut kolmisen viikkoa ennen julkaisua jaetulla arvostelukoodilla poikkeuksellisen monenkirjavan bugiarmeijan ja useampaan otteeseen tapahtuneiden kaatuilujen siivittämä. Joskus protagonistin liikeanimaatio jäi junnaamaan paikalleen pakottaen uudelleenlataukseen, minkä lisäksi sain Aloyn polskimaan uintianimaatiotaan kuivalla maalla. Vastaan tuli myös vihulaisia, jotka tönöttivät rantavedessä jähmettyneenä vain nuolisadetta nöyrästi odotellen. Elävän maailman illuusiota taas rikkoivat alati katoilevat tekstuurit ja pahimmassa tapauksessa jopa kokonaiset piirtymättä jäävät rakennukset. Tilanne tuntui paranevan ainakin jonkin verran läpipeluun jälkeen linjoille tulleessa päivityksessä, mutta työtä pelin priimakuntoon saattamisessa on vielä taatusti paljon.
Helmikuun 18. päivä julkaistava Horizon Forbidden West on toimiva kokonaisuus, joka on kuitenkin rakennettu hieman liian varman päälle edellisosan hyväksi todetun kivijalan päälle. Vaikka uutukainen onkin hyvä, monessa mielessä jopa mainio peli, niin aivan samalla ”kaikkea lisää” -mentaliteetilla ei enää ainakaan toista jatko-osaa kannata tehdä – nytkään kun ei kohota aivan Zero Dawnin tasolle.
