Kuten teoksen nimestä voi päätellä, musiikilla on myös iso rooli kasvutarinassa.
Basket Case – Green Day (1994)
Nuoret ovat pilalla. Se on fakta. Ajankohdasta riippuen, syynä on saatanallisia vaikutteita tarjoavat rokkarit, kauhuelokuvat taikka videopelit. Joskus kaikki yhdessä. 90-luvulla elimme kuitenkin jonkinlaista vapauden kulta-aikaa, hetkeä ennen internetiä, jolloin vanhemmilla ei ollut tapaa seurata missä seikkailimme tai soitella perään. Oli vain luotettava, että kaikki on kunnossa. Katsoimme salaa VHS-nauhalta Commandoa, huudatimme C-kasetilta Self Esteemia. Poljimme mummomankeleilla lähi-Siwaan ostamaan limsaa. JVG:n sanoin:
"Ei ollu electronii ne anto mulle käteist.
Pöllittii jätskit lähikiskalt takin hihaa,
Ja juostii metsien kaut iha täböl himaa."
Hölmöilimme ja pöllöilimme, mutta samalla opimme ja kasvoimme. Iän myötä mukaan astuivat festarit, uudet ystävät ja ihastukset sekä ajokortin tuoma vapaus. Mixtape kertoo juurikin siitä ajasta ja tunteesta, kun kaikki on mahdollista ja tulevaisuus on tyhjä kanvas: ystävistä, seikkailuista, kapinoinnista ja kasvamisesta.
Buddy Holly – Weezer (1994)
Australialaisen Beethoven & Dinosaur -studion The Artful Escape onnistui monessa mielessä, vaikka sen psykedeelinen ote jätti ajoittain kylmäksi. Mixtapen tunnistaa tekijöidensä näköiseksi peliksi, mutta tällä kertaa siirrytään kahdesta ulottuvuudesta kolmeen. Tyylikäs stop motion -animaatiota jäljittelevä taidetyyli ja täydellisesti tapahtumiin valikoitu ääniraita rytmittävät taianomaista iltaa sympaattisten, taitavasti käsikirjoitettujen hahmojen parissa. Elämää suuremmat tapahtumat ystävysten kesken muokkaavat loppuelämän ensimmäisiä askelia aikuisena.
Mixtape taltioi videopelimuotoon yhden illan ja monia muistoja Stacy Rockfordin, Van Slaterin ja Cassandra Morinon elämästä. Pelaajan ohjaama Stacy on suuntaamassa seuraavana päivänä Pohjois-Kalifornista New Yorkiin seuraamaan unelmiaan, mutta sitä ennen vietetään yksi viimeinen kotibileilta ja muutoksen tuomat tunnekuohut. Ensin on kuitenkin löydettävä juomat ja karistettava kannoilta Cassin alati kyttäävä poliisi-isä. Ollaan vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan.
Smells Like Teen Spirit – Nirvana (1991)
Noin kolmituntinen tarina etenee muistoista ja siirtymistä toisiin. Välillä heitellään vessapaperirullia rehtorin talon päälle, skeittaillaan läpi tuppukylän ja muistellaan kannabiksen katkuisia videovuokraamokäyntejä Stacyn tarkasti suunnitteleman soittolistan soidessa taustalla. Neljättä seinää rikotaan veikeästi biisiesittelyissä, ja muutenkin Mixtape onnistuu tarinankerronnassa ihailtavan hyvin, kiitos monimuotoisen hahmokaartin sekä erinomaisen ääninäyttelyn. Pääpalkinto menee kuitenkin soittolistalle, joka koostuu niin Smashing Pumpkingsista Iggy Popiin kuin Portisheadista The Cureen. Kaikki kohtaukset on suunniteltu musiikin ehdoilla.
Pelaaminen on suhteellisen suoraviivaista, ja se jää välillä jopa taka-alalle keskustelujen ja tapahtumien rullatessa eteenpäin. Tarina on rytmitetty niin onnistuneesti, ettei passiivinen lähestymistapa haittaa, sillä niinä hetkinä kun pelataan, tarjolla on mielikuvituksellisia, hauskoja kohtauksia. Tietyissä viipyilevissä hetkissä voi fiilistellä vapaasti, kun taas vastakohdaksi tarjoillaan epäluotettavan kertojan näkemyksiä eeppisistä tapahtumista. Kaikki on elämää suurempaa.
Champagne Supernova – Oasis (1995)
Lyhyestä kestosta huolimatta Mixtape herättää paljon nostalgisia tunteita ja kaipuuta yksinkertaisempiin aikoihin. Se onnistuu yhdistelemään musiikin ja tarinankerronan hauskaksi, sydämelliseksi kertomukseksi kolmikon viimeisestä illasta yhdessä. Epävarmuudet ja alati lähentyvä ero tuodaan hienosti ilmi, kun Stacy, Van ja Cass yrittävät viettää tähänastisen elämänsä tärkeintä iltaa.
Mixtape on kaikin puolin hieno teos, niin audiovisuaalisesti kuin tarinallisesti. Realistinen mutta taianomainen. Hauska mutta melankolinen. Lyhyt, merkityksellinen tarina ystävyydestä ja elämästä.
