Uutinen

EA kiusoittelee Mirror's Edge 2:lla

E3-messut lähestyvät vääjäämättä eri julkaisijoiden kiihdyttäessä hypejunansa vauhtia äärimmilleen. Nyt pelijätti Electronic Arts kiusoittelee uudella Mirror’s Edge 2 -konseptitaidekuvalla.

Taidekuvassa nähdään jo ensimmisestä Mirror’s Edgestä tuttuja kliinisiä kaupunkimaisemia sekä pelin pääprotagonisti Faith. Mirror’s Edgen jatko-osan kehitystyö paljastettiin viime vuoden E3-messuilla Los Angelesissa. Tuoretta kuvaa voi tutkailla uutisen ohesta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Watch Dogs

Lähitulevaisuuden Chicagossa isoveli valvoo ctOS-tietoverkon avulla ihmisten jokaista liikettä. Aiden Pearce osaa hakkeroida tiensä järjestelmään ja hyödyntää sen heikkouksia häikäilemättömästi.

Näitä kykyjä pääsi kokeilemaan TeRm0zWatch Dogsin päätyessä miehen arvosteltavaksi.

Millaisen avoimen maailman hakkeriseikkailun Ubisoft on onnistunut luomaan? Se selviää kun luet tuoreen arvostelun täältä.
Harri Hartikainen
Uutinen

Sonyn virtuaalilasit päätyivät Jimmy Fallonin kaoottiseen käsittelyyn

Mitä saadaan, kun yhdistetään amerikkalainen talk show -isäntä ja Sonyn kehittelemät Project Morpheus -virtuaalilasit? Vastausta tähän kysymykseen etsittiin äskettäisessä The Tonight Show -jaksossa Jimmy Fallonin johdolla.

Uutta teknologiaa käsittelevässä osiossa tutkitaan Morpheuksen ohella uudenlaista kameraa, joka ei perustu pikseleihin, vaan valonsäteisiin. Hämmennykseen ja pienimuotoiseen kaaokseen johtava Morpheus-osuus seuraa sitä heti perässä.
Petri Kataja
Uutinen

Battlefield Hardline ennakkovarattavissa PS4:lle Playstation Storessa

Digitaalisiin jakeluihin mieltyneet PS4-pelaajat voivat nyt käydä varaamassa itselleen Battlefield Hardlinen PlayStation Storesta.

Battlefield Hardline on ilmestynyt ennakkovarattavaksi kahden version voimin. Valittavana on joko pelin normiversio tai kympin kalliimpi Deluxe Edition, joka sisältää kolme erilaista battlebackia. Jokainen battleback sisältää aseita, aseiden kuviointeja sekä XP-boostereita.
pZiuz
Uutinen

Ensimmäiset kuvat taskukokoisesta Transformers-roolipelistä

Elokuvateattereiden lisäksi Transformersit valloittavat myös pelikonsolit tänä kesänä. Tranformers: Rise of the Dark Spark ilmestyy kotikonsoleille räiskinnäntäyteisenä rymistelynä, kun taas 3DS-taskukonsolin versio on genreltään strategista roolipelaamista. Jälkimmäisestä tuotoksesta on nyt julkaistu ensimmäiset pelikuvat sekä nippu lisätietoa.
Petri Kataja
Uutinen

Kaksi uutuutta suosituimpien pelien listalla

Viime viikon Suomen suosituimmat pelit listan sijalle yksi nousi maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa kopiota myynyt Watch Dogs.

Viikon toinen uutuus Mario Kart 8 ylsi sijalle kolme Minecraftin pudotessa ensimmäiselta paikalta yhden pykälän sijoittuen toiseksi.
Harri Hartikainen
Uutinen

Tomodachi Life ja zombieselviytymistä Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalveluihin saadaan uutta pelattavaa jokaviikkoiseen tapaan. Ohessa muutama poiminta tämän kerran kattauksesta.

How to Survive - Kuinka selvitä elävien kuolleiden valtaamalla saarella? Tätä pulmaa ratkomaan lähdetään Wii U:lle saapuvassa selviytymispelissä.

Wario Land 4 - Wii U:lle ilmestyvien Game Boy Advance -pelien listalla seuraavana on kulmikasviiksisen Warion tähdittämä tasoloikka. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Satoru Iwata ei osallistu E3-messuille

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on ollut E3-messuilla tuttu kasvo vuosi toisensa perään. Tänä vuonna Iwata joutuu lääkärin kehotuksesta jättämään Los Angelesin messuhumun kokonaan väliin.

Vuonna 1959 syntynyt Iwata ei kykene lentämään Pohjois-Amerikkaan terveydellisiin syihin vedoten. Vaikka Nintendo ei pidäkään varsinaista lehdistötilaisuutta, lähettää se viime vuoden tapaan E3-messujen aikana useita livelähetyksiä sekä ennalta nauhotetun presentaation.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tuoreissa NHL 15 -kuvissa Red Wingsin ja Rangersin kotiareenat

Electronic Arts antaa sivuillaan julkaistuissa kuvissa esimakua NHL 15:n realistisesta mallinnuksesta.

Uuden sukupolven konsolit mahdollistavat pikkuruisenkin areenalta löytyvän yksityiskohdan mallintamisen. Huomioon on otettu esimerkiksi monituhatpaikkaiset katsomot, dynaaminen valaistus, pelaajien sisääntuloportit ja monta muuta asiaa, jotka eivät onnistu vanhemmalla sukupolvella.
Harri Hartikainen
Uutinen

Sony kutsuu messuvieraita Battlefield Hardlinen beetaan

Sonyn PlayStation E3 Experience -messutapahtumaan ilmoittautuneet kutsutaan kokeilemaan Battlefield Hardlinen beetaversiota.

Huhut syntyivät tapahtumakutsuun vastanneiden saatua sähköpostiinsa PlayStation 4:n Hardline-beetaan pääsyyn oikeuttavan koodin. Pelattavissa on kaksi pelimuotoa ja High Tension -kartta.
Harri Hartikainen
Uutinen

Terrariaa uudemmallekin sukupolvelle

505 Games ilmoitti foorumeillaan, että jo melkein kaikki muut alustat valloittanut 2D-hiekkalaatikkopeli Terraria, saapuu syksyllä myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

PS4 ja X1 käännökset tulevat pohjautumaan pelin uusimpaan 1.2 -versioon. 505 Games kertoo, että uuden sukupolven versiot tulevat saamaan aivan uusia toimintoja. Tarkempaa tietoa näistä toiminnoista ei vielä ole.
pZiuz
Julkaisu

Batman: Arkham Knight (PS4)

Linnunpelättimenäkin tunnettu Tohtori Jonathan Crane palaa Gotham Cityyn aikeinaan tuhota Batman kertaheitolla. Sekasorron keskellä kansalaiset pakenevat rikollisjengien valtaamasta Gothamista. Batmanin ja rikollisten välille syntyy taistelu, joka ratkaisee kaupungin tulevaisuuden.
Jyri Jokinen
Uutinen

KonsoliFIN 2014: Pelaamisen keskipiste

Viime viikon aikana uudistuneen ja kauttaaltaan myllerretyn KonsoliFINin eri osastojen päätoimittajat jakoivat vuolaasti ajatuksiaan tulevaisuuden suhteen.

Nyt puheenvuoroon päästetään vielä kertaalleen vastaava päätoimittaja Jyri "jryi" Jokinen joka tiivistää omaan fiilistelevään tyyliinsä organisaatiomme tuoreen vision.

Artikkelisarjan päättävä osa löytyy täältä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Kymmeniä miljoonia myynyt Sonyn konsoli tulossa tiensä päähän

Sonyn ensimmäisen käsikonsolin PlayStation Portablen tarina lähestyy loppuaan, kun yhtiö ilmoitti lopettavansa laitteen toimittamisen Japanin markkinoille vielä tämän kuun aikana. Euroopan toimitukset päättyvät niin ikään vielä tämän vuoden aikana. Pohjois-Amerikkaan laitetta ei ole toimitettu enää tammikuun jälkeen.
Harri Hartikainen
Uutinen

Helsingin juhlaviikoilla raikaa pelimusiikki

Suomen pelialan kukoistuksen kunniaksi Helsingin juhlaviikot on valjastanut kaupunginorkesterin soittamaan suomalaista pelimusiikkia.

Janne Nenosen ohjastama Helsingin kaupunginorkesteri soittaa tapahtumassa omia näkemyksiään tutuista kappaleista rinta rinnan alkuperäisten versioiden kanssa. Mukaan lupaillaan musiikkia esimerkiksi Angry Birdsistä, Clash of Clansista, Supernautsista, Tiny Thiefistä sekä Alan Wakesta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Sharksin pelaajat pääsivät ensimmäiseen NHL-kuvakaappaukseen

EA julkaisi eilisten lupausten mukaisesti ensimmäisen kuvankaappauksen syksyllä julkaistavasta NHL 15:sta. Kuvassa näkyy etualalla San Jose Sharksien hyökkääjä Joe Thornton ja taustalla puolustaja Scott Hannan.

Eilen päättyneen äänestyksen tulos selviää kesäkuun 24. päivä jolloin saamme selville kenen kuva päätyy pelin kanteen.

NHL 15 julkaistaan PlayStation 4:lle. PlayStation 3:lle, Xbox Onelle ja Xbox 360:lle.
Harri Hartikainen
Uutinen

Homefront suuntaa kohti vallankumousta

Kaos Studiosin kehittämä ja THQ:n julkaisema Homefront näki päivänvalon maaliskuussa 2011. Mahdollisesta jatko-osasta on oltu hiljakseen tähän päivään saakka.

Vaihtelevia arvosteluja kerännyt peli ei kaatunut ainakaan kampanjoinnin puutteeseen, sillä julkaisija THQ panosti tuotoksen markkinointiin valtavat määrät rahaa. THQ:n konkurssin myötä Homefrontin oikeudet päätyivät brittiläiselle Crytek-pelistudiolle joka onkin kehitellyt uutta peliä vaivihkaa jo useampien vuosien ajan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Suosittu verkkokauppa paljasti Mortal Kombat X:n

Amazon-verkkokauppa listasi Mortal Kombat X -pelin sivuilleen kertoen sen julkaisun sijoittuvan vuodelle 2015.

Ei kestänyt kauaa, kun pelin kehittäjästudion NeatherRealm Studiosin pomo Ed Boon vahvisti pelin sekä julkaisun tapahtuvan ”vuodettujen” tietojen mukaisesti.

Uuden sukupolven vauhdittamassa pelissä yhdistyy vertaansa vailla oleva elokuvamainen esitys sekä dynaaminen pelattavuus, jotka yhdessä luovat ennennäkemättömän Mortal Kombat -kokemuksen.
Harri Hartikainen
Uutinen

KonsoliFIN 2014: Kulissien takana

KonsoliFIN elää muutosten aikaa. Viikon jatkunut artikkelisarja saapuu tänään päätökseensä, kun sanaisen arkkunsa avaa kulissien takana lymyilevä Harri "hartzu" Johansson.

Kevätkokouksessa hartzun vastuualueeksi päätyi ehkä se tärkein, nimittäin tekniikkapuoli. Kuinka sivusto ylipäätään onnistutaan pitämään harrastelijavoimin pystyssä ja mitä siintääkään tulevaisuudessa? Onko odotettu sivustouudistus vihdoinkin todellisuutta?
Jaakko Herranen
Uutinen

Kaahailu jatkuu Xboxeilla uuden Forza-pelin myötä

Microsoft on tänään vahvistanut Forza Horizon 2:n ja kertoo sen julkaisun tapahtuvan syksyllä.

Tämä avoimen maailman autopeli on jatko-osa vuonna 2012 julkaistulle Forza Horizonille. Pelin kehityksestä vastaa ensisijaisesti Playground Games, mutta yhteistyötä tehdään myös Forza Motorsport-pelisarjasta vastaavan Turn 10 Studiosin kanssa.
Harri Hartikainen
Uutinen

Huoltokatkos PlayStationin verkkopalveluissa tänään

Tänään kello 19:50 alkava huoltokatkos vaikuttaa PlayStationin verkkopalveluihin.

Katkon aikana SEN-tunnuksen hallinta, PlayStation Store ja PlayStation Home ovat poissa käytössä. Verkkopelaamiseen katkos ei vaikuta, mikäli käyttäjä on hiljattain kirjautunut verkkoon ja tunnuksen tiedot on palvelun välimuistissa.

Huoltokatkon on ilmoitettu jatkuvan tiistaiyön puolelle kello 01:30 asti. Mahdolliset testaukset voivat aiheuttaa lyhyitä lisäkatkoksia mainittuihin palveluihin ilmoitetun ajan jälkeenkin.
Harri Hartikainen
Uutinen

Xbox One saa kuvankaappaustoiminnon

Toistaiseksi Xbox Onella voi jakaa pelivideoita kuvakaappausten puuttuessa konsolin valikoimista. Xbox-puolen johtaja Phil Spencerin mukaan moinen ominaisuus on kuitenkin kehittäjien suunnitelmissa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Mario Kart 8

90-luvun alussa kulta-aikaansa viettänyt Mario päätti tasohyppelyidensä lomassa loikata myös karting-auton rattiin. Super Mario Kartista kehkeytyikin nopeasti kaveriporukoiden suosikki, joka tarjoili jaetun ruudun moninpelaamista parhaimmillaan. Nyt sarja on ehättäny jo kahdeksanteen osaansa.
Jaakko Herranen