Burnout Paradisen kehityksessä ei Criterion Gamesin mukaan kumpikaan konsoleista ollut pääalusta, vaan pelimoottori suunniteltiin hypoteettiselle moniprosessori-alustalle, josta koodi käännettiin sekä PS3:lle että Xbox 360:lle. Vaikka päätestausalusta olikin PlayStation, ovat versiot sekä kehittäjän ilmoituksen että käytännön havaintojen perusteella identtiset.
Suurimmat erot liittyvät verkkopeliin. Siinä missä 360:llä pikavalikossa näkee kaikki linjoilla olevat kaverit, näyttää PS3-version valikko vain Paradisea sillä hetkellä pelaavan joukon.
(Paavo Niskala, 20.08.2008 - 14:36) Kotaku raportoi Xbox 360:n olevan loppuunmyyty Japanissa, eikä Microsoft kykene toimittamaan markkinoille lisää konsoleita ennen syyskuuta.
Project Sylpheed ei kauheasti intohimoja herättänyt. Lojuihan peli vuoden ajan hyllyssä koskemattomana, sen jälkeen kun pelin ensimmäinen tehtävä oli mennyt läpi. Pakko kuitenkin myöntää, että peli parantaa pidemmälle edetessään kuin sika juoksuaan. Ja kun vauhtiin pääsee, peli pitää otteessaan loppuratkaisuun saakka.
(Oliver, 20.08.2008 - 14:23) Konami suunnittelee julkaisevansa päivitetyn ja parannellun version vuoden 1996 GTI Club -pelihallipelistään PlayStation 3:n Storessa marraskuussa.
(Oliver, 20.08.2008 - 13:31) Electronic Arts lupaa FIFA 09:n demon tulevan maailmanlaajuiseen jakeluun PlayStation 3:n ja Xbox 360:n verkkopalveluihin 11. syyskuuta.
(Esa Linna, 20.08.2008 - 13:02) EA Sports -perheen uusin tulokas, EA Sports Tennis julkaistaan ensimmäisenä Wiille ensi vuoden puolella. Muut konsolit saavat oman versionsa hieman myöhemmin. Kyseessä on ensimmäinen EA Sports -peli, joka hyödyntää Wii MotionPlus -lisäpalikkaa.
Locoroco näytti vahvasti esimerkkiä, että Nintendon DS ei toki ole ainoa laite jolla pääsee pelaamaan innovatiivisia pelejä. Nyt käsikonsolien sotatantereelle marssii pienet patapon soturit, jotka ovat syösty vallasta Zigotonien mailman valloituksen yhteydessä. Pelaajalle annetaan kaksi rumpua, joiden avulla hänen pitää komentaa pientä Patapon armeijaa kohti luvattua maata ja kunniaa. Vastaan asettuu toinen toistaan vaarallisempia hirviöitä, sekä pahamaineinen Zigoton armeija.
Haze kuuluu ehdottomasti tämän vuoden suurimpiin pettymyksiin, se lunastaa lupauksensa vain harvassa kohtaa ja jää hyvin tehokkaasti "Halo tappaja" maineensa alle.
Pelin suurimmat ongelmat löytyvät lyhyessä kestossa, huonossa tekoälyssä, huonossa grafiikassa sekä juonen toteutuksessa.
Call of Duty oli yksinpeliltään tylsä ja niin nähty. Moninpeli mielestäni hyvinkin viihdyttävä Livessä.
Moninpelin dynaaminen WAR-pelimuoto oli loistava ja siihen ei meinannut kyllästyä millään. Asetasapaino ei ollut aivan kunnossa ja n00b tube-miehet pääsivät hiukan liikaa hallitsemaan. Saksalaisten kertalaukeava ja hetitappava pulttilukkoinen Kar oli pelimiehen valinta sarjatuliaseiden sijaan.