Upea seikkailu, joka vie mennessään vanhan jääränkin. Paljon on lainaa muualta, mutta tällä tavoin esiteltynä kuten tässä, ei sekään pistä häiritsemään. Työkaluja (lue aseita) löytyy vähän joka lähtöön ja tätä puolta myös hyödynnetään pelissä. Taktisimpia lisävarusteita on mm. ilmaan heitettävä disco-pallo, joka pistää körmymmätkin örkit jamittelemaan Saturday Night Feverin hengessä :)
Kaimin tarina sai allekirjoittaneen imeytymään pääjuonen mukaan jo heti alkutahdeilla, mikä ei ihan tavanomaista ole kohdallani, useat roolipelit kun ovat kunnolla imaisseet mukaansa vasta muutaman tunnin pelailun jälkeen (mm. KOTOR, FFX ja Mass Effect, muutamia tuoreimpia tapauksia mainitakseni). Tämä seikkailu iski suoraan ja täytyy sanoa, että hahmojen kehittymistä ja maailman tapahtumia seuraa myös pelin edetessä varsin mielenkiinnolla, eikä oikeastaan missään vaiheessa ole tuntunut siltä, että tarina olisi lässähtämässä, vaikka siis jo melkein 50 tuntia pelin pääjuonta on takana.