Project Sylpheed ei kauheasti intohimoja herättänyt. Lojuihan peli vuoden ajan hyllyssä koskemattomana, sen jälkeen kun pelin ensimmäinen tehtävä oli mennyt läpi. Pakko kuitenkin myöntää, että peli parantaa pidemmälle edetessään kuin sika juoksuaan. Ja kun vauhtiin pääsee, peli pitää otteessaan loppuratkaisuun saakka.

Locoroco näytti vahvasti esimerkkiä, että Nintendon DS ei toki ole ainoa laite jolla pääsee pelaamaan innovatiivisia pelejä. Nyt käsikonsolien sotatantereelle marssii pienet patapon soturit, jotka ovat syösty vallasta Zigotonien mailman valloituksen yhteydessä. Pelaajalle annetaan kaksi rumpua, joiden avulla hänen pitää komentaa pientä Patapon armeijaa kohti luvattua maata ja kunniaa. Vastaan asettuu toinen toistaan vaarallisempia hirviöitä, sekä pahamaineinen Zigoton armeija.

Haze kuuluu ehdottomasti tämän vuoden suurimpiin pettymyksiin, se lunastaa lupauksensa vain harvassa kohtaa ja jää hyvin tehokkaasti "Halo tappaja" maineensa alle.
Pelin suurimmat ongelmat löytyvät lyhyessä kestossa, huonossa tekoälyssä, huonossa grafiikassa sekä juonen toteutuksessa.

Call of Duty oli yksinpeliltään tylsä ja niin nähty. Moninpeli mielestäni hyvinkin viihdyttävä Livessä.

Moninpelin dynaaminen WAR-pelimuoto oli loistava ja siihen ei meinannut kyllästyä millään. Asetasapaino ei ollut aivan kunnossa ja n00b tube-miehet pääsivät hiukan liikaa hallitsemaan. Saksalaisten kertalaukeava ja hetitappava pulttilukkoinen Kar oli pelimiehen valinta sarjatuliaseiden sijaan.

Pimennän pelihuoneeni. Käynnistän keskiraskaan 5.1. kotiteatterijärjestelmäni ja 50" Sonyn televisioni. Lataan Playstationiin uuden Condemnedin. Olen yksin kotona rivarissani joten väännän volyymit kipurajalle kaakkoon. Tätä on odotettu. Kunnon kauhupeli isolla äänellä ja kuvalla.

Kolmen vartin päästä aukaisen oven ja suuntaan keittiöön. Päässäni tuntuu kummalliselta. Jotenkin ahdistaa. Keitän kahvia. Istun hiljaa keittiön pöydän ääressä ja hoen itselleni: "Se on vain peliä. Sie olet yli 30 vee. Se on vain peliä."

Paavi hyvin tuossa aiemmin tiivisti sen mikä teki minulle rakkaasta Halosta niin suuren. Kilpailullinen pelaaminen, toimiva, edistyksellinen pelimekaniikka, tiukat ja tasaiset pelit olivat Halon suola ja pippuri.