(Paavo Niskala, 09.08.2008 - 01:01) Talousvaikeuksissa jo tovin rämpinyt 10Tacle Studios on Wall Street Journalin saksalaissivuston raportin mukaan hakeutunut konkurssiin. Yhtiön osakkeiden arvo putosi 73 prosentilla, kun odotettu 6,2 miljoonan euron rahoitus jäikin saamatta.
(Paavo Niskala, 09.08.2008 - 00:26) Videogaming247-sivustolle Develop-tapahtumassa puhunut Real Time Worldsin studiojohtaja Colin Macdonald kertoi Crackdown 2:n olevan edelleen mahdollinen, vaikka studio keskittyykin parhaillaan All Points Bulletin -verkkopeliinsä.
(Guardian Viper, 08.08.2008 - 23:38) Nintendo DS:n Sonic Chronicles: The Dark Brotherhood -roolipelin parissa häärännyt BioWare harkitsee tuovansa myös omia hittisarjojaan Nintendon taskukonsolille. Ilmassa leijuvien nimien joukkoon mahtuvat muun muassa Mass Effect, Jade Empire sekä Dragon Age.
(Guardian Viper, 08.08.2008 - 23:36) Nintendon väki on turhautunut yleisestä käsityksestä, jonka mukaan kolmansien osapuolten valmistamat Wii-pelit eivät menisi kaupaksi. Ison N:n Yhdysvaltojen varapääjohtaja Denise Kaigler on päättänyt kumota moiset puheet.
(Esa Linna, 08.08.2008 - 23:03) 2K Bostonin tekninen ohjaaja ja Bioshockin kehittäjä Chris Klein kertoi joutuvansa pelaajana uusien nimikkeiden kanssa aina uudenlaisen ohjaustavan opettelemiseen. Wiin ohjaimia Klein kuitenkin arvostaa.
(Oliver, 08.08.2008 - 22:18) Sega on päättänyt vähentää suunnittelutyötä PS3:lle kehitettävässä Yakuza 3 -pelissä ja alusta asti suunniteltujen hahmojen sijaan pestannut japanilaisesta muotilehdestä seitsemän mallia, jotka digitoidaan peliin klubiemänniksi.
(Oliver, 08.08.2008 - 18:32) Sekä Electronic Artsin sisäpiiriläinen, että näyttelijä Gary Oldman ovat kertoneet, että tuoreimman The Dark Knight -Batman-leffan oheen suunniteltiin myös videopeliä.
(Oliver, 08.08.2008 - 17:50) Electronic Arts kertoo The Godfather II -pelin julkaisuajankohdaksi ensi helmikuun ja siitä ilmestyy versiot PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle.
Peli luonnollisesti perustuu elokuvaan, mutta tarina vie pelaajan syvemmälle 60-luvun järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan Floridassa, Kuubassa ja New Yorkissa.