(saintbert, 02.04.2003 - 00:00) Huhtikuun ensimmäisenä päivänä (ihan totta) vahvistettu roolipelijättien fuusio nojaa kolmeen brändiin. Square Enix on kertonut puheenjohtajansa Youchi Wadan suulla yhden firman tukipylväistä rakentuvan tulevan Kingdom Hearts 2:n ympärille.
(saintbert, 02.04.2003 - 00:00) Ranskalainen julkaisija Wanadoo saa mielenkiintoisen lisän listoilleen Tecmon Rygar-pelin myötä. The Legendary Adventure -lisänimeä kantava tekele rantautuu Eurooppaan toukokuun 14. päivä. Viivästystä europainokselle kertyy puolisen vuotta. Amerikassa ja Japanissa Rygar ilmestyi hyvissä ajoin joulumarkkinoille.
(Guardian Viper, 02.04.2003 - 00:00) GameSpot kertoo THQ:n esitelleen sen tulevaa WWE Wrestlemania XIX -showpainipeliään Seattlessa järjestetyssä tilaisuudessa. Pelin kehityksestähän vastaa myös edellisosasta tuttu Yuke’s-pelitiimi.
(Unreal-Hawk, 02.04.2003 - 00:00) Muutama vuosi sitten kun Tony Hawk ja skeittipelit tulivat suosituksi konsoleilla, hoksasi Z-Axis hyödyntää samaa kaavaa. Toisaalta, skeittailu on nähty ja Tony Hawk Pro Skater hallitsi niin suvereenisti, ettei kilpailijalla olisi ollut mahdollisuuttakaan menestyä. Näin aloitettiin Dave Mirra Freestyle BMX -brändi ja se pääsi genrensä eliittiin.
(Corca, 02.04.2003 - 00:00) House of the Dead-sarja on kolikkopelihallien tunnetuimpia valopistooliräiskintöjä Time Crisis ja Virtua Cop-ammuskelupelien ohella. Sarjan uusin, House of the Dead 3 on tehty vain Xboxille. Katsastetaan onko itse peli yhtä eksklusiivinen.
(Ylläpito, 01.04.2003 - 00:00) Lähi-idässä riehuva sota on tukkinut verkon pahemman kerran. Uutisia kellon ympäri suoltavat saitit ovat saaneet tietoväylät hehkumaan kuumina omaisten seuratessa poikiensa ja tyttäriensä kulkua rintamalla.