(Paavo Niskala, 11.03.2014 - 09:00) KonsoliFIN Podcastin 150. jaksossa puhutaan jälleen kerran videopeleistä ja paljon muustakin, kuten esimerkiksi maagisedän uuden lukaalin sälekaihtimien erityisominaisuuksista. Saman pöydän ääreen ovat tällä kertaa kokoontuneet J. Pikkarainen, Jepu, maagiset, Nooralogical ja Paavi.
(Jaakko Herranen, 10.03.2014 - 22:46) Menneen viikon aikana ronskin huumorin ystävät saivat vihdoin käsiinsä South Parkin lisenssiä kantavan roolipelieepoksen. KonsoliFINin arvosteluun saatiin myös myös Xbox Onen julkaisupelikavalkaadissa vaikuttanut Ryse: Son of Rome.
(Petri Leskinen, 10.03.2014 - 13:23) Kansainvälinen SCORE-pelimusiikkikonsertti saapuu Suomeen maaliskuun 20. ja 22. päivä. Turun konserttitalolla raikaa tutut teemat Mariosta, Zeldasta kuin Skyrimistakin kaupungin filharmonisen orkesterin voimin.
(Jaakko Herranen, 07.03.2014 - 06:25) Ubisoftin odotettu Watch Dogs on vihdoin viivästyksen jälkeen saanut virallisen julkaisupäivän. Asia paljastui Ubisoftin Youtube-kanavallaan julkaistussa uudessa trailerissa.
(Petri Kataja, 06.03.2014 - 21:35) Wii U:lle kaahaava Mario Kart 8 saa oman erikoisversionsa Eurooppaan saapuessaan.
Mario Kart 8 Limited Edition -paketti pitää sisällään itse pelin lisäksi patsaan, joka esittää pelisarjasta tuttua sinistä kilpeä. Videon kokonaisuudesta voi vilkaista alta.
(Petri Kataja, 06.03.2014 - 21:10) Elokuvateattereista tutut Hobitti-elokuvat kääntyvät pelimuotoon tänä vuonna. Ja kuten aina pelijulkaisun lähestyessä, julkaistaan tulevasta nimikkeestä videomateriaalia verkkokalvojen ulottuville. Juuri julki tuotu traileri pitää sisällään taisteluja yhden ja useamman hahmon kanssa.
(pZiuz, 06.03.2014 - 16:17) Penumbra- ja Amnesia-pelisarjoistaan tunnettu Frictional Games on julkaissut uuden trailerin tulevasta sci-fi-kauhupelistään, Somasta.