Peli

Baldur's Gate 3

Julkaisut

No releases are associated with this game.

Uutinen

Baldur's Gate 3 sai julkaisupäivänsä PC:lle ja PS5:lle – tekniset haasteet vaivaavat Xbox-version kehitystä

Larianin odotettu Baldur's Gate 3 sai taannoisessa State of Play -lähetyksessä julkaisupäivänsä, tosin ainoastaan PC:lle ja PlayStation 5:lle.

Xboxin mainitsematta jättäminen sai pelaajat ihmetyksen valtaan siitä, josko Baldur's Gate 3 olisi edes tulossa Xbox-pelaajien ulottuville. Larian on sittemmin rauhoitellut tilannetta kertomalla kehitystyön olevan silläkin saralla käynnissä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Larian vahvisti: Baldur's Gate 3:n lopullinen julkaisu lipsahtaa vuoteen 2023

Baldur's Gate 3 on saamassa lopullisen julkaisunsa aavistuksen oletettua myöhemmin, kertoo kehittäjä Larian.

Odotettuun roolipeliin päästiin käsiksi Steamin Early Access -ennakkojulkaisuna jo parisen vuotta sitten. Valmista oletettiin tulevan kuluvan vuoden aikana, mutta nyt Larian on joutunut monien pettymykseksi siirtämään 1.0-versiota aina vuoteen 2023 saakka. Syyksi kerrotaan, että kehittäjät haluavat panostaa tuotoksensa laatuun ennen mitään tiettyjä päivämääriä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Baldur's Gate III ei ehdi elokuun julkaisuunsa – uusi päivämäärä kerrotaan pian

Larianin odotettu jättiropellus Baldur's Gate III viivästyy elokuun julkaisupäivästään.

Larian kertoi Baldur's Gate III:n early access -version myöhästymisestä Twitterissä. Varsinaista syytä ei kerrota, mutta koronaviruksen aiheuttamat haasteet lienevät se itsestäänselvin selitys. Julkaisu on tuskin lipsahtamassa järin kauas, sillä sen kerrotaan edelleenkin olevan aivan nurkan takana. Uusi päivämäärä kuullaan elokuun 18. päivä Panel From Hell -tapahtumassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäiset Baldur's Gate 3 -kuvat valuivat verkkoon ennen aikojaan – pelikuvaa luvassa illan mittaan

Nippu Baldur's Gate 3 -kuvia on valunut verkkoon, reilusti ennen illalle ajoittuvaa tapahtumaa.

Odotettua roolipelieeposta kehittää Divinity-peleistä tuttu Larian Studios. Jatko-osaa onkin odoteltu jo parikymmentä vuotta, nähtiinhän Baldur's Gate 2 kauan aikaa sitten, joskus vuosituhannen alkuhämärissä. Tuoreita kuvia voi selata uutisen lopun galleriasta tai nätisti koottuna Imgur-kuvapalvelusta, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Baldur's Gate III nähdään Steamin Early Accessissa vielä kuluvan vuoden aikana

Innokkaimmat pääsevät Baldur's Gate III:n pariin vielä kuluvan vuoden aikana, kertoo kehittäjä Larian.

Baldur's Gate III saapuu ensimmäiseksi Steamiin, keskeneräisenä Early Access -versiona. Tarkkaa ajankohtaa tälle ei ole vielä paljastettu, mutta pelaamaan päästään kuitenkin vielä tämän vuoden aikana. Odotettu ropellus tuodaan aikanaan myös muihin PC:n pelikauppoihin sekä Googlen Stadia -palveluun. Myös mahdollisista konsoliversioista on ollut puhetta, mutta mitään virallista ei ole toistaiseksi paljastettu.

Jaakko Herranen