Focus Entertainment

Uutinen

Kevätaurinkoa voi piilotella varsin mainiosti myös PS Plus -pelien parissa – Sony paljasti toukokuun valikoiman

Sony on paljastanut toukokuun PlayStation Plus -pelivalikoiman.

Kaikille Plus-jäsenyystasoille on tarjolla tuttuun tapaan kolme nimikettä, jotka edustavat tällä kertaa mukavan laajaa genrevalikoimaa. Tarjolla on selviytymistä dinojen kansoittamassa maailmassa, koukuttavaa korttipelaamista ja hektistä Warhammer-räiskintää. Lisätietoja PlayStation Blogissa, täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

A Plague Tale: Requiem rullaa tuoreimman päivityksensä myötä 60 ruudun sekuntivauhtia

A Plague Tale: Requiem on saanut jo tovi julkaisunsa jälkeen performance-moodinsa.

Viime vuoden lokakuussa julkaistu A Plague Tale: Requiem rullasi ilmestymisensä aikaan maksimissaan 30 ruudun sekuntivauhtia. Tämä oli monelle nykyisiin grafiikkamoodeihin tottuneelle pettymys, vaikka ulkoasu noin muutoin tarjosikin roppakaupalla uuden laitesukupolven silmäkarkkia.

Jaakko Herranen
Uutinen

A Plague Tale: Requiem päivättiin lokakuulle – 12 minuuttia pelikuvaa julki

A Plague Tale: Requiem sai julkaisuajankohtansa lokakuun 18. päivälle, kertoo julkaisija Focus Entertainment.

Asobon työstämä A Plague Tale: Requiem jatkaa vuonna 2019 ilmestyneen ja yllätyshitiksi muodostuneen A Plague Tale: Innocencen tarinaa. Pääosissa seikkailevat siis edelleen kovia kokeneet Amicia ja Hugo, jotka matkaavat Ranskasta kohti etelää paremman elämän toivossa. Tarkoituksena on myös saada aisoihin Hugoa edelleen riivaava kirous. Pelikuvaa voi katsastaa uutisen lopusta peräti 12 minuutin verran.

Jaakko Herranen
Uutinen

Aliens: Dark Descent tarjoaa yhden pelaajan kontrolloimaa tiimipohjaista räiskintää

Summer Game Fest -lähetyksessä paljastettiin Aliens: Dark Descent.

Aliens: Dark Descentiä kuvaillaan "tiimipohjaiseksi yksinpeliksi", joka heittää pelaajan komentamaan omaa solttuporukkaansa reaaliajassa. Viiden hengen kööriä voi kustomoida ainakin toisistaan poikkeavin hahmoluokin, kyvyin, asein ja haarniskoin. Vastassa on pirullisia xenomorfeja laidasta laitaan facehuggereista kuningattariin, mutta tietysti myös Weyland-Yutanin ihmiskätyreitä.

Jaakko Herranen