Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ensimmäinen iso PlayStation 5 -päivitys luvassa huomenna

Puoli vuotta sitten kauppoihin periaatteessa ilmestyneen PlayStation 5:n käyttöjärjestelmään julkaistaan keskiviikkona 14.4. ensimmäinen isompi käyttöjärjestelmäpäivitys.

Monelle vaatimattoman kokoisen sisäisen massamuistin kanssa tuskailleen iloksi Sony tarjoaa mahdollisuuden siirtää ladattuja pelejä USB-kovalevyllä. Pelejä ei voi kuitenkaan ajaa suoraan ulkoiselta levyltä, koska ne hyödyntävät sisäisen levyn mahdollistamaa supernopeaa tiedonsiirtoa. Pelattaessa paketti siirtyy Sonyn sanojen mukaan "saumattomasti" sisäiseen muistiin, mikä on nopeampaa kuin lataaminen verkosta tai jopa kopiointi BD-levyltä. Sisäisen muistin laajentaminen antaa edelleen odottaa itseään.

Uutena ominaisuutena tuodaan PS4- ja PS5-konsolien välillä ristiin toimiva Share Play, jonka välityksellä kaverit voivat seurata katsella pelaamista. Ohjaimet voi jopa luovuttaa verkon yli toiselle seurueen jäsenelle. Samalla tekniikalla yhden ruudun moninpeleihin voi ottaa osaa verkon yli. Ryhmien hallintaan tehdään muitakin pikku parannuksia, muun muassa ilmoitukset uusista viesteistä voidaan kytkeä ryhmäkohtaisesti pois päältä.

Mielenkiintoinen uutuus on mahdollisuus ladata pelien päivityspaketit heti, kun ne on syötetty verkkoon. Näin verkkomoninpeleissä voi uuden version noutaa konsolille odottamaan, kunnes palvelinpuolen ohjelmisto on päivitetty, millä minimoidaan pelikatkot.

PlayStation Blogin mukaan Sonylta voi odottaa muitakin pikku parannuksia, mutta niistä tiedämme tarkemmin, kun pääsemme omin käsin tutustumaan uuteen käyttöjärjestelmään.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi