Habbon ensimmäinen versio julkaistiin Suomessa kesällä 2000. Se tunnettiin nimellä Hotelli Kultakala.

Helsinkiläisen Sulakkeen kehittämä Habbo juhlii siis tänä vuonna 20-vuotissyntymäpäivää. Vuosien saatossa peli on levinnyt sataanviiteentoista eri maahan ja se on saatavilla yhdeksälle eri kielelle. Yhteisöllisiin virtuaalihuoneisiin perustuvalla Habbolla on kuukausittain yli 850 000 aktiivista käyttäjää ympäri maailman.

"Se on yllättävän iso salaisuus, että me olemme vielä olemassa", toteaa Sulakkeen toimitusjohtaja Valtteri Karu pilke silmäkulmassa. "Meillä on käyttäjiä, joiden vuoksi Habboa kannattaa ylläpitää. Pohjois-Amerikka on englanninkielisellä markkinalla isoin alueemme. Tietyissä Etelä-Amerikan maissa kuten Brasiliassa Habbo on hyvinkin suosittu", Karu täsmentää.

Sulakkeella on kahdeksankymmentä työntekijää, joista puolet työskentelee Habbon parissa. Suomen kymmenenneksi suurimman peliyhtiön liikevaihto oli viime vuonna 9,2 miljoonaa euroa.

"Näyttää siltä, että korona nosti pysyvästi käyttäjämääriä. Moni muisti, että Habbo on yhä olemassa. Voimme tehdä ihmisille merkityksellistä palvelua ja yhteisöä", pohtii Karu.

Habbosta on tulossa uusittu mobiilisovellus ja Unitylla koodattu tietokoneversio, joka valmistuu vuoden lopussa.

Kirjaudu kommentoidaksesi