Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Suomalaisen Third Spirit Gamesin toimintaseikkailu Arietta of Spirits on saanut elokuisen julkaisupäivän.

Retromaisin pikseligrafiikoin koristeltu toimintaseikkailu kertoo punatukkaisesta Arietta-tytöstä, joka vieraillessaan edesmenneen isoäitinsä mökillä tapaa salaperäisen henkilön ja saa kyvyn nähdä saarella asustavia kummallisia henkiä. Kehittäjien mukaan luvassa on tunteiden täyttämä kertomus, nopeatempoista taistelua sekä mielenkiintoisia hahmoja.

Täysin sokkona ei Ariettan seikkailuihin tarvitse sukeltaa, sillä ilmainen demo on kokeiltavissa Nintendo eShopissa, PlayStation Storessa sekä Microsoft Storessa elokuun 13. päivästä alkaen.

Pelin kehittäjänä toimii kolmihenkinen Third Spirit Games, joka on Suomessa päämajaansa pitävä retrohenkisiin PC- ja konsolipeleihin erikoistunut studio.

Arietta of Spirits julkaistaan digitaalisena Steamissa 20. elokuuta, ja hintaa teokselle kertyy 14,99 euroa. Teos saapuu samaan aikaan myös Microsoft Storeen, PlayStation 4:lle, Switchille sekä Xbox Onelle 19,99 euron hintaan. Tämän lisäksi Switchille ja PS4:lle on saatavilla fyysinen versio julkaisija Red Art Gamesin sivustolta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi