Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tuomioistuin ei myöntynyt Sonyn vaatimuksiin PS3-hakkereiden osalta

Tänään San Franciscossa pidetyssä istunnossa oikeusistuin ei myöntynyt Sonyn vaatimukseen asettaa George "GeoHot" Hotz väliaikaiseen kieltoon levittää PlayStation 3:n suojausten kiertoon kehittämiään työkaluja.

Tuomarina toiminut Susan Illston ei myöskään ollut vakuuttunut, että koko asiaa edes pitäisi käsitellä hänen tuomioistuimessaan. USA:n lakien mukaan yksityishenkilöä koskevat syytteet pitää nostaa hänen kotiosavaltiossaan, mikäli hänellä ei ole jotain todistettua kytköstä muualle, tässä tapauksessa Kaliforniaan. Hotzin kotiosavaltio on New Jersey.

Asia ei kuitenkaan ole vielä loppuunkäsitelty, vaan tuomari antaa lopullisen päätöksen myöhemmin tutkittuaan asiaan liittyvät asiakirjat ja mahdolliset lisäperustelut tarkemmin. Sonyn odotetaan pyrkivän todistamaan Hotzin kytkös Kaliforniaan pitääkseen jutun käsittelyn siellä.

Sonyn edustajat olivat pyrkineet osoittamaan kytköksen Kaliforniaan Hotzin käyttämien PayPal- ja Twitter-palveluiden kautta, joiden kotipaikka on Kalifornia. Oikeusistuin kuitenkin katsoi, että kytkös on liian löyhä, ja tuomari Illstonin mukaan se "asettaisi koko maailman hänen tuomiovaltansa alle, mikä ei tunnu oikealta".

Galleria: 

Kommentit

Yks hailee miten tonki asian kaa käy.

Toivottavasti oikeus voittaisi tässä tapauksessa. Sonylla on taas omat lehmät kovasti ojassa...

Pawe. Mikä oikeus? Onko se oikeutta että tavalliset kuluttajat (lue minä) kärsivät siitä että joku neropää päättää julkaista jonkin rojun konsoliin jolla saa käyttöönsä tapoja muokata konsoli käyttämään ei kuranttia tavaraa.

Tästä kärsivät kuluttajat. En ymmärrä mikä v***n järki on koittaa hakkeroida konsoli. Älkääkä jauhako paskaa väittämällä että on kiva kun on kotipoltot mitä pyörittää konsolilta.

Viimeisin PS3 peli minkä ostin maksoi postikuluineen 9,90 euroa, kyseinen peli on julkaistu on 2010. Kotipolttoisen pas*an suosimen / ihannointi johtaa vain tiukempaan piratismin vastaiseen taisteluun, mistä normaalit meikäläiset kärsivät. Tätä kautta halpojen pelien (region lock esim) saaminen hankaloituu.

Haistakaa pyhä eläin jos väitätte että Egohotin & kavereiden säädöillä pyritään johonkin täysin järkevään.

Oikeus, kuten syytteet yksityishenkilöä vastaan kotiosavaltiossa. Osavaltioiden lait poikkeavat toisistaan joten turha suurkorporaatioiden on alkaa oikeuskäsittelyitä siirtämään itselleen edullisiin osavaltioihin. Paypalin ja Twitterin käyttäminen kytköksenä kertoo epätoivosta.

Ilmeisesti suuryritysten edun vuoksi pitäisi ihmisten oikeuksiakin polkea?

Rixa:

Ehkä kannattaisi ottaa selvää mitkä ovat Geohotin motiivit tehdä toimiva jailbreak PS3:een ennen kuin alkaa haukkumaan kyseistä henkilöä.
Ei kaikki aina pyöri warez-pelien ympärillä. :)

Tähän MoBB:in kysymykseen haluaisin itsekin vastauksen. En usko, että Hotz on ollut maailman parannus mielessä ja palauttamassa joillekin tärkeän linux-tuen, taikka tunkemassa konsoliin jonkun kivan ohjelman joka ei liity piratismiin mitenkään. Omaa minäänsä se siellä ajaa ollen ensimmäinen joka pystyi suojauksen murtamaan. Nimittäin on niitä paljon helpompiakin tapoja pyörittää jotain haluamiaan ohjelmia ja käyttöjärjestelmiä, jollain toisella ja halvemmalla laitteella.

Egohotin tarkoitusperiä nyt on aika vaikea olla huomaamatta.

MoBB:
Hotzin motiivit voi olla mitä tahansa, mutta ei se silti oikeuta sitä mitä hän teki

Rottamopo: tottakai se näyttää George Hotzin CV:ssä hyvältä, enkä kiellä sitä.

Rixa:

hear hear

"...Sonyn edustajat olivat pyrkineet osoittamaan kytköksen Kaliforniaan Hotzin käyttämien PayPal- ja Twitter-palveluiden kautta, joiden kotipaikka on Kalifornia. Oikeusistuin kuitenkin katsoi, että kytkös on liian löyhä, ja tuomari Illstonin mukaan se "asettaisi koko maailman hänen tuomiovaltansa alle, mikä ei tunnu oikealta"."

Saa kyllä Sony syyttää itseään, että menee kusemaan tuon oikeusjutun tuolla tavalla. Miksi Sony ei voinut viedä sitä ihan kiltisti sinne New Jersey:in tuomioistuimeen, koska New Jersey on 100% varmasti tuon hepun kotipaikka eikä alkaa hakemaan/keksimään jtn kytköksiä muualle, joita ei välttämättä voi oikeudessa käyttää ja joiden tuomioistuimille asian käsittely ei välttämättä edes kuulu. Nyt koko jutun käsittely tyssäsi jo tuohon väärään menettelyyn asian toimesta ja itse asiaa ei edes päästy varmaan puimaan sen syvemmin. Eiköhän kuitenkin tää juttu jossain vaiheessa löydä tiensä sinne New Jersey:iin...

Timppa; "Tulkoot tai älkööt, ni kertokaa missä toi kehopotti asuu, ni jos nään, ni kuula kalloon, mä en voi sietää mitää hakkerointia/piratismiä!"

Ja mä en voi sietää ihmisiä jotka haluaa tappaa itselleen tuntemattomia ihmisiä (löyhin perustein, mitään heidän motiiveistaan tietämättä.).

Enkä ymmärrä miten useat tuntuu olevan niin oikeuden perään ja samassa lauseessa sanoo että herra pitäis hirttää munista tai ampua päähän.

Mutta niin, that's just me.

(Mutta ei. En tue piratismia, voitte lähettää tappouhkaukset lähettämättä vaikka "puolustankin" geohotzii. Mulle on ihan yks lysti miten tässä käy, enkä usko että rehellisenä kuluttajana joudun tästä loppupeleissä ihan tosissani kärsimään - melkoista liioittelua tuollaisetkin väitökset suoraan sanottuna... mielestäni. :))

Edit: Niiin ja en nyt oikeasti usko että timppa on menossa ketään murhaamaan, enkä itsekään ihan kuolemanvakavissani oo, mut silti vähän turhan väkeviä puheita.

Sitten kun nykyinen plösö hajoaa, ja täytyy ostaa uusi, niin mikäli kyseessä on vaikka BD-aseman hajoaminen, en näe syytä miksei vähän leikkisi vanhan koneen kanssa. Kai se on mahdollista ilman BD-asemaa?

Modet voisivat hieman muokata tuota timpan uhkailu viestiä. Ei hirveän soveliasta uhkailla toisten ampumisilla ym.. Itselle on melkein sama miten tuossa jutussa tulee käymään. Tosin ajatus siitä että saisin omat 25 peliä kovolle talteen ja pelailla ilman lukupään ym rasitusta monien tuntien verran niin kiehtoisi.

Ei tässä Sony nyt ole oikeusjuttua kussut millään lailla...Toki perustelut oikeudenkäyntiin Kaliforniassa on hieman "huvittavat", mutta ehkä taustalla oli muita ajatuksia.
Ainakin Geohot sai kärsiä tästä -> joutui repimään hanurinsa New Yerseystä Kaliforniaan seuraavan päivän oikeuskäsittelyyn. Onhan se pienikin kiusa aika tyydyttävää.

Anyway.. Itse en millään tavalla kannata kyseistä toimintaa enkä aio pleikkariani "jailbreakata". Ja olisin toivonut ettei kyseistä lootaa olisi koskaan saatu hakkeroitua. Piraattipojat tietysti pitävät bileitä.

Mielestäni Geohotin kuuluisi saada rangaistus tekemästään rikoksesta, motiiveilla ei sinänsä ole mitään väliä. Harva tuota kuitenkin käyttää ns. homebrew ohjelmien käyttöön, lähinnä piratismia tällä ruokitaan ja George tietää sen aivan hyvin itsekin.

Toivon vaan syvästi ettei Sony ja muut julkaisijat ja pelinkehittäjät tästä suuresti kärsi. Heidän kärsimyksen myötä me pelaajatkin kärsimme, tavalla tai toisella. Ja toinen asia mitä toivon on että Sony pystyy tunnistamaan hakkeroidut koneet ja poistamaan kyseisen koneen oikeuden PSN:ään. En haluaisi pelata Killzonea jossa vastustajat lentelevät tai kävelevät seinien läpi. Tai vastaavaa... Se olisi melko syvältä se...

Anyway...toivon että Sony voittaa ja/tai saa jollain tavalla tukittua kyseisen reiän vielä jälkikäteen. Tai vähintään saavat blokattua piraatit nettipeleistä pois. Olisi toki myös oikeuden mukaista että George tästä jonkin rangaistuksen saisi... Ainakin sen verran että jatkossa vastaavat sankarit miettisivät toisen kerran ennen kuin tekisivät samoin.

Seurataan mielenkiinnolla.. :)

Henkilökohtaisesti ei koko homma hetkauta suuntaan eikä toiseen, jos joku haluaa oman koneensa modata haluamakseen niin en näe siinä mitään väärää. Piratismi on yksi niistä valitettavista asioista joita nämä modaukset mahdollistavat, mutta ei siitä voi hakkereita syyttää. Sama olisi kuin syyttäisi internet palvelutarjoajia tai CD/DVD-R levyjen myyjiä vastaavasta.

GeoHotz hakkeroi oman omilla rahoillaan hommatun koneen, eikä siis hyökännyt mitään tietojärjestelmää vastaan tai pyrkinyt anastamaan tai tuhoamaan mitään. Koska tässä kesti näinkin kauan, on mielenkiintoista nähdä miten kauan Sonyn tulevat laitteet tälläistä kestävät.

Ei tästä kuluttajat tästä juurikaan kärsi, boxilla pelit myyvät edelleen hienosti vaikka laite on ollut hakkeroitu jo pidemmän aikaa. Jos sony alkaa jotain ominaisuuksia edelleen karsimaan niin syyttäkää Sonya älkää hakkereita.

Viper7: Juu ja ei...
Asia ei ole sama kuin jos syyttäisi internet palveluntarjoajia tai muita piratismista.
Tietokoneet ja niiden käyttöjärjestelmät ovat lähtökohtaisesti "avoimia".
PS3 ei ole avoin. Eli Sony kieltää epävirallisen ohjelmiston asentamisen ja ajamisen koneellansa. Tämän myös Geohot on hyväksynyt ottaessaan koneen käyttöönsä.
Eli jokainen ohjelmisto, demo, teema yms. on Sonyn hyväksymä. Sony on ollut harvinaisen avoin internetin käytön suhteen PS3:n kanssa, jolloin voit ladata sieltä materiaalia koneelle, mutta et siltikään voi ajaa mitään ohjelmistoa. Tämä on hyvinkin kiellettyä.

Eli tässä tapauksessa hakkereita nimenomaan tulee syyttää piratismin mahdollistamisesta pleikkarilla ja täten sony voi haastaa Geohotin ansion menetyksistä yms yms. Ja tuskin Sony olisi Geohotin tekemisiin puuttunut jos hän olisi modannut omilla rahoillaan ostamansa koneen (joka sinänsä on jo kiellettyä) ja pitänyt tiedon itsellään. Tiedon levittäminen on se syy miksi Geohot on tapetilla ja syytettynä.

Laki ei vain tunne sellaista käsitettä, ettei tämäntyyppisen tuotteen ostaja saisi tehdä sille mitä itse parhaaksi näkee. Voi syntyä tilanne jossa käyttöehdot, joita tässä tapauksessa voisi kutsua Sonyn laiksi, menevät oikean lain kanssa ristiin jolloin käyttöehdot vähän menettävät merkitystään.

Periaatteessa voisi myös sanoa, että Sonykin on vastuussa siinä missä muutkin koska teki PS3:n ja myy sitä.

On ihan selvä, että jos ostetussa laitteessa on laitteen potentiaalia rajoittava suojaus, se murretaan tai pyritään murtamaan. Se on mun mielestä luonteenomaista ihmiselle joka suhteessa.

Hakkerointi ja piratismi on kaksi aivan eri asiaa. Kukaan ei pakota pelaamaan kopiopelejä, vaikka suojaus olisi alhaalla. Jos silti päätyy pelaamaan piraattipelejä vaikka omalla konsoloillaan, ei se kuulu koneen hakkaajalle mitenkään vaan se on Sonyn asia hoitaa hommansa niin ettei tarvi olla itkemässä oikeudessa ilman pointtia.

Omalle konsolilleen saa tehdä mitä haluaa. Hakkerit ovat yleensä "ikuisen gloorian" perässä ja kisaavat kuka on nopein. Sivutuotteena muodostuu usein piratismi. En usko että sonylla on mitään mahdollisuuksia voittaa.

Timpan kommentti taisi olla hieman sarkastinen, näin ainakin toivon.
Jos nämä PS3:n jailbreak:t mahdollistavat samanlaisia ohjelmia kuten iphonen jb, niin en nää tätä ollenkaan pahana asiana. Iphonen jailbreak mahdollistaa niin paljon hienoa juttuja puhelimeen, joita siinä toivoisi olevan jo tehtaalta lähtöisin.
Tietysti jailbreak on molemmilla alustoilla mahdollistanut myös piratismin, mutta eipä se ole tuntunut hidastavan ainakaan applestorea.
Henkilöt jotka huutavat Hotz:n lynkkäämista, niin voisivat katsoa tämän haastattelun:
http://g4tv.com/videos/50733/Sony-vs-GeoHot-Hacker-Lawsuit/

//PS3 ei ole avoin. Eli Sony kieltää epävirallisen ohjelmiston asentamisen ja ajamisen koneellansa. Tämän myös Geohot on hyväksynyt ottaessaan koneen käyttöönsä.
Eli jokainen ohjelmisto, demo, teema yms. on Sonyn hyväksymä. Sony on ollut harvinaisen avoin internetin käytön suhteen PS3:n kanssa, jolloin voit ladata sieltä materiaalia koneelle, mutta et siltikään voi ajaa mitään ohjelmistoa. Tämä on hyvinkin kiellettyä//

Nämä ovat lähinnä takuuta ja mahdollisesti PSN:ää koskevia asioita. Kuten jwp sanoi se mitä sony höpöttää siitä mitä laitteelle saa ja ei saa tehdä on se ja sama jos se ei kulje käsikädessä Suomen lain kanssa. Sivustojen kuten Modpiiri.com ollessa edelleen pystyssä voi olettaa, että esimerkiksi Suomessa mitään suurempia esteitä tälle ei löydy.

Viper7:
Voi olla juu näin, mutta toivottavasti tuo PSN ainakin on jollain keinoin hakkerivapaa vielä jatkossakin. Muuten tällä ei oo mitään väliä henkilökohtaisesti.

Sony myy tod. näk. lisää koneita ainakin, mutta pelimyynti saattaa kärsiä hieman.

En kiellä ettenkö haluaisi kaikkia pelejäni kovalevylle ja sitten vaikka Boxee-ohjelman pleikkarille, mutta tämä voitaisiin toteuttaa (ainakin boxee) ihan virallisin keinoinkin..

Olen tätä jo monen samanlaisen uutisen kohdalla toitottanut, että huvittaa, kun monet ovat niin niin jyrkästi piratismia vastaan, mutta kuinkas käykään kun on kyse musiikista, elokuvista yms...

hmm.... eli siis tällä geohotin firmiksellä ei siis voisi pelata piraattipelejä, mutta on siis avoin epäviralliselle koodille, jaahas. No ehkä hän ei sit ole hakkeri pahimmasta päästä. Itse tuskin alkaisin asenteleen mitään kotikutoisia ohjelmia, mutta tietysti noinkin tehokkaalla koneella voi saada pyörimään ties mitä ohjelmaa.

Mikseiköhän pleikkariin ei asentaa pelejä niinkuin boxilla? tuolla ainakin tuo lukupää säästyisi, ja pelit kai lataisi vähän nopeamminkin.

Oikein vain väärin, empä tiedä.

Jotkut haluaa pelata import-pelejä!

@kifor Mikä estää?

"Jotkut haluaa pelata import-pelejä!"

Muistaakseni PS3-peleissä ei ole maakoodausta, joten mikään ei nytkään estä pelaamasta import-pelejä. Ellei tilanne sitten ole muuttunut aiemmasta...

Importit toimivat kaikki ilman modailuja taikka hakkerointeja.

@vohvelirauta
Ehkä sitten olen poikkeus mutta olen kaikkea piratismia vastaan.
Oli sitten kyseessä musiikki, elokuvat tai pelaaminen...tai mikä tahansa tekijänoikeudellinen materiaali kutenpa vaikkapa valokuvat tms.

Kaikesta tulisi maksaa sopiva korvaus tuotteen tekijälle.

Pelit ostan kaupoista. Jotkut täyteen hintaan, jotkut kun ovat alessa.
Musiikin kuuntelen spotifystä ja maksan siitä kk-maksua.
Leffat ostan tai vuokraan. Tosin tässä ehkä oma rehellisyyteni saa kolauksen, sillä usein ostan leffan katson sen ja jos se on ns. hyvää kamaa siirrän sen koneelle tulevaisuuden katsomista varten ja ehkä kierrätän ostetun elokuvan. Tuolloinhan en enää saisi digitaalista kopiota katsoa...mutta kukaan ei ole pyhimys ja olenhan siitä jo kerran maksanut vaikka sen kiertoon olen laittanutkin...

Mutta joka tapauksessa näin..

Suurimman osan kohdalla musa ja leffat on kovassa piratismikäytössä kyllä...

@jaffaman27
Et varmaankaan sitten osta pelejä käytettynä? Koska siitä tekijälle ei lähde senttiäkään ;(
Kannattaa myös muistaa että yksi ladattu peli ei ole yhtäkuin yksi myymätön tuote.

No on täällä uskomattoman sinisilmäistä porukkaa. Siis eihän valmistaja voi pakottaa käyttäjiä käyttämään laitettaan juuri tietyllä tavalla, mitä osa porukasta näemmä haluaisi. Jos joku haluaa käyttää plegeä leivänpaahtimena, be my guest kunhan ei tule jälkeenpäin itkemään seurauksista.

Piruakos Sony meni poistamaan linux-tuen konsolistaan ja seuraukset siitä ovatkin tässä kaikkien luettavissa. Imo Geohot saa tehdä konsolillaan mitä haluaa, kunhan pitää sen touhun offline-tilassa. Tosin en pistäisi pahaksi mikäli Geohotin ansiosta saataisiin PS3mediaserverille varteenotettava haastaja.

Tämä oli pelinsä (netti)kaupoista ja leffansa videovuokraamosta vuokraavan henkilön mielipide.

Missä olivat nämä kyber-vapahtajat ja kyberoikeuksien puolustajat kun Sony julkaisi 40GB konsolin jossa ei ollut Other OS-tukea. Olisihan tuolloin jo firmis murtaa ja näin vapauttaa nämä massat käyttämään Linuxia.. Kun se kerta on noin tärkeä.

Ei. Tämä "Homebrew" ja nämä Other OSin palvojat eivät ole oikeasti ihmisiä joita nämä kiinnostavat (ei ainakaan kaikki, pieni prosentti SAATTAA olla asiasta kiinnostunut). Suurin osa heistä kuitenkin haluaa warettaa pelinsä, tai ostaa piraattinsa jostain taikuista tai vastaavasta.

Fakta kuitenki on se että ensimmäinen xbox on kaikkien konsoleiden kuningas ja nimenomaan homebrewin ansiosta. Sieltä on peräisin esim XBMC jota varmasti jokainen HTPC:n omistaja osaa arvostaa. Käytin vuosia konsolia multimedialaitteena mutta sitten tuli HD aika ja puhti ei riittänyt. Homebrewn asiosta konsoliin sai myös emulaattoreita ja wanhoja klassikko pelejä ja miljoona muuta hienoa softaa mm linux jolla tuli netissä surffailtua. Uutta konsolia ei ole tullu hommattua koska mikään ei tunnu pääsevän samalle tasolle. Piraattipelit ei juurikaan minua kiinnosta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Xbox_Media_Center

@JussiRM
Itseasiassa en osta käytettyjä pelejä. Oikeastaan sen vuoksi että uudet pelit ovat riittävän halpoja hyvin nopeasti julkaisun jälkeen (eli n.30€ tms.)... Tällöin käytetyn ja uuden hintaero on niin pieni ja uusi kun on aina uusi... :)

Mutta tuo media center juttu olis melko hieno juttu...mutta tämänkin voisi toteuttaa ns. oikein, eli Sony saisi tehdä yhteistyötä esim. XBMC:n tai Boxeen kanssa ja siten tarjota kyseistä toimintoa pelaajille. Boxee ainakin tuntuu aktiivisesti pyrkivän monille laitteille kuten viimeisimpänä iPadille (tulossa ainakin)...miksei myös PS3:lle jossain välissä. Mutta ei tähän modauksia välttämättä tarvita.

Ja tosiaan vielä @JussiRM..
Olet aivan oikeassa tuon latauksien ja ostettujen pelien välisen suhteen kanssa.

Itse tein samaa musiikin kanssa ennen Spotifyn tuloa.
Piratisoin uutta, aikaisemmin tuntematonta musiikkia...tutustuin artistiin ja levyyn.
Ja jos levy oli hyvä sen myös kävin ostamassa...jos taas ei niin sitten jäi ostamatta.
Ei se välttämättä ihan pelisääntöjen mukaista ole, mutta ainakin itse ostin tämän myötä enemmän musiikkia kuin ennen...joten kai lopputulos pyhittää keinot..

Toimiiko sama pelien kanssa joista on jo demot olemassa...tiedä sitten?
Itse jotenkin epäilen...ainakin ei-nettipelit saattavat kärsiä.

Minulla on ollut aina modattuja koneita, enkä ole IKINÄ ostanut yhtään piraattia. Pelaan importteja ja katselen ulkomaisia leffoja ps2:lla. BD leffat ei ole kaikki koodi-vapaita.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi