Vuoden 2017 ensimmäiset Games with Gold -pelit selvillä
Microsoft on paljastanut vuoden 2017 ensimmäisen Games with Gold -pelinelikkonsa.
Luukku 21 – Nintendon vuosi
Kaikkien tuntema Nintendo on elänyt viime aikoina mielenkiintoista siirtymävaihetta. Mitäs kaikkea mahtuikaan Nintendon vuoteen 2016?
Call of Duty: Infinite Warfaren ensimmäisen DLC-laajennuksen sisältö paljastui
Julkaisija Activision ja kehittäjä Infinity Ward avasivat hieman sanaista arkkuaan Call of Duty: Infinite Warfaren Sabotage-laajennuksen tiimoilta.
Futuristisen Call of Duty: Infinite Warfaren moninpelikarkelot kasvavat tuttuun tyyliin neljällä uudella kentällä, kun tarjolle tulee Noir, Renaissance, Neon sekä Dominion. Lisäksi Rave in the Redwoods -osio heittää aiemmin 80-luvulla zombeja vastaan taistelleen poppoon suoraan osaksi 90-luvun slasher-elokuvaa. Onpa paketin kylkiäisiksi heitetty myös nippu upouusia aseita ja Fate and Fortune -kortteja.
Kolmessa sukupolvessa, kahdessa maailmassa
Juuri kun maalailin kauhukuvia osoita ja klikkaa -pelien kuolemisesta Yesterday Origins -arvostelussa, The Little Acre saapuu kumoamaan väitteen. Indietiimin teos on hyvin perinteinen seikkailupeli, joten ehkä vanhalla lajityypillä on sittenkin vielä toivoa.
Switch-yksinoikeus Seasons of Heaven sai ensimmäisen trailerinsa
Ranskalaisen Any Arts -indiestudion työstämä Seasons of Heaven sai ensimmäisen kokopitkän trailerinsa.
Reilun kolmen minuutin videomaistiainen keskittyy tunnelmoimaan pääasiassa pelin tarjoamilla ympäristöillä, mutta ryyditetäänpä fiilistelyä myös varsinaisella pelikuvalla. Pelaaja ohjastaa seikkailussa maailmanlopun tunnelmiin päätynyttä poikaa sekä tämän uskollista Ani-ranskanbulldoggia. Konsepti perustuu samannimiseen ranskalaiseen romaaniin.
Kuusi ensimmäistä Mega Man -klassikkoa kääntyvät myös mobiililaitteille
Capcom pljasti alun perin Nintendon legendaarisella NES-konsolilla nähdyn Mega Man -pelikuusikon tekevän tuloaan myös mobiililaitteille.
Luukku 20 – Sonyn vuosi 2016
Pelit, jotka aika unohti
Sony ei ole pitänyt julkaisemistaan peleistä tänä vuonna joitain poikkeuksia lukuun ottamatta hirveää meteliä, mikä saa helposti unohtamaan muutamat vaivihkaa kauppoihin valutetut tuotokset.
Valkokankaan latteat salamurhaajat
Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Tämä on lause, jota voisi toistella lähes jokaista peleihin perustuvaa elokuvaa odottaessa. Entäs tällä kertaa, kun Ubisoftin assassiinit saapuvat valkokankaille?
Dragon Quest XI varmistui myös Nintendon Switchille – pelikuvaa 3DS- ja PlayStation 4 -versioista
Square Enix on esitellyt Jump Festa 2017 -tapahtuman yhteydessä uutta pelikuvaa Dragon Quest XI -roolipelinsä tiimoilta. Varmistettiinpa pelin tekevän tuloaan Nintendo 3DS:n ja PlayStation 4:n lisäksi myös maaliskuussa ilmestyvälle Switch-konsolille.
Dragon Quest XI:n PS4- ja 3DS-pelikuvaa esittelevä video antaa hieman osviittaa odotetun seikkailun miljööstä sekä värikkäästä hahmokatraasta. 3DS-versio on ottanut omaperäisen lähestymistavan sekä kaksi- että kolmiulotteista näkövinkkeliä tarjoavalla näkemyksellään.
Kadonneen kuvion metsästäjät
Hei, sinä! Haluatko kehittää pääkoppaasi ratkomalla kolmiulotteisia aivopähkinöitä?
Dynasty Warriors -sarja loikkaa yhdeksännessä osassaan avoimen maailman sotatantereille
Koei Tecmo julkisti viikonlopun Jump Festa 2017 -tapahtumassa pitkäikäisen Dynasty Warriors -sarjan saavan yhdeksännen osansa.
Yksityiskohdat Dynasty Warriors 9:n tiimoilta ovat toistaiseksi kiven alla. Tiedossa kuitenkin on, että pelisarja loikkaa toiminnassaan muodikkaasti avoimeen maailmaan. Luvassa on vapaasti samoiltavia kaupunkeja ja vallan mahtipontinen 83 pelattavan hahmon repertuaari. Yksi näistä on pelien inspiraationakin toimivasta Romance of the Three Kingdoms -romaanisarjasta tuttu Zhou Cang.
Ecco-delfiinin luoja sopi hahmonsa oikeuksista Segan kanssa – uutta peliä luvassa?
Ecco the Dolphin -seikkailut luonut Ed Annunziata ja Sega ovat saaneet sovittua oikeudessa erimielisyytensä klassisen pelisarjan tulevaisuuden suhteen.
Luukku 19 – PC-pelaaminen on kuollut! Kauan eläköön PC-pelaaminen!
Joulukalenterin luukussa 19 vuorossa vuoden 2016 PC-muisteluita. Kauan eläköön PC-pelaaminen!
Jouluista kauhukomediaa
Dead Rising palaa kymmenvuotisjuhliensa kunniaksi tuttuihin puitteisiin, ja lopputulosta voisi kuvailla yhdellä sanalla: hölmönhauska.
Luukku 18 – Microsoftin vuosi
Microsoftin pelipuoli on kiistatta jäänyt Sonyn jalkoihin viimeisimmän sukupolven konsolitaistossa – ainakin jos kriteerinä käytetään Xbox Onen ja PlayStation 4:n myyntilukuja.
Hearthstonemaista jengisotaa
Gadgetzanin karuilla kaduilla vain vahvimmat selviävät kuudennelle vuorolle saakka.
Luukku 17 – Forza Horizon 3 -kilpailu
Nyt ollaan jo luukussa numero 17! Luvassa on vauhdikas kilpailu, ja tarjolla onkin peräti kaksi Forza Horizon 3 -peliä Xbox Onelle, kiitos Microsoft Suomen.
Rakennustyömaa taskussasi
Wii U:lta tuttu Super Mario Maker saapui myös 3DS:lle. Miten taipuu rakentelu taskukokoon?
Luukku 16 – Wargaming-kilpailu
Joulu lähestyy, valmistaudu siihen ottamalla osaa Wargaming-aiheiseen kilpailuun.
Zediä mä metsästän
Puukollakin pärjää
Erilaisille pelityyleille sopivia hahmoluokkia on mukavasti ja kaikilla on kykyjä, jotka avautuvat viiden kokemustason välein.
Final Fantasy -luojan roolipeliklassikko Lost Odyssey ladattavissa ilmaiseksi
Vuonna 2008 ilmestyneen Lost Odyssey -rooliseikkailun voi ladata nyt ilmaiseksi. Rullaapa aiemmin Xbox 360:lle ilmestynyt JRPG tätä nykyä nätisti myös Xbox Onella. Microsoft on anteliaalla päällä, koska Xbox One tukee tätä nykyä peräti 300 Xbox 360 -julkaisua, kiitos päivityksenä tulleen taaksepäin yhteensopivuuden.
Luukku 15 – Taas on backlog pidentynyt
Jyrin: Vain parhaita
Backlogini paljastaa varmaan jotain olennaista psyykeni syvyyksistä: ensinnäkin tänä vuonna olen hankkinut pelejä selkeästi vähemmän, mikä viittaa vanhenemisen myötä kehittyneeseen harkintakykyyn. Erityisen iloinen olen siitä, että ihan kaikkea kuonaa en enää osta edes halvalla.
Valkyria Revolution julkaistaan kevään mittaan myös Japanin ulkopuolella
Julkaisija Deep Silver on paljastanut tuovansa Segan Valkyria Revolution -pelin Japanin ohella myös länsimaihin.
Forza Horizon 3 laajeni astetta hyytävämpiin maisemiin – myös traileri julki
Syyskuussa ilmestynyt Forza Horizon 3 on laajentunut hyytävällä Blizzard Mountain -lisäosalla.
Blizzard Mountain avaa kaahailijoille täysin uuden, lumisiin maisemiin sijoittuvan alueen. Mukana on viitisenkymmentä uutta tapahtumaa ja haastetta, joita päästään kurvailemaan uudenkarheilla menopeleillä. Paketti tuo muassaan myös kolme uutta kisatyyppiä: Hill Climb, Descent sekä Blizzard. Koko komeus tarjoilee 500 saavutuspistettä niille reippaimmille kurvailijoille.
Tamperelainen amerikkalaisen jalkapallon seura laajentaa elektroniseen urheiluun
Tamperelainen amerikkalaisen jalkapallon urheiluseura Tampere Saints ilmoitti tänään perustavansa kotimaisen elektronisen urheilun joukkueen. Tiimi tulee ottelemaan Counter-Strike: Global Offensive -turnauksien parissa. Tulevaisuudessa toimintaa laajennettaisiin Overwatchin pariin.
Tarjolla tukku palkintoja – KonsoliFINillä käynnissä neljä joulukalenterikilpailua
Hei, meillähän on kilpailuja käynnissä! Tsekkaa tästä mistä niissä on kyse ja mistä niihin otetaan osaa.
Luukku 14 – Nintendo-kilpailu
Joulu on kohta jo täällä, ja vuorossa on KonsoliFINin neljästoista kalenteriluukku. Eilisen NES Mini -artikkelin jatkoksi luvassa on mikäpä muukaan kuin kilpailu, jossa on tarjolla kaksi Nintendo-aiheista tuotepakettia, kiitos Nintendo Suomen.
Activision tarjoilee tulevana viikonloppuna aimo annoksen ilmaispelattavaa Infinite Warfarea
Activision heittää Call of Duty: Infinite Warfaren ensi viikonlopun ajaksi pelaajien kokeiltavaksi ilman erillistä maksua.
Näin roolittaisin Uncharted-filmin... Joe Flaniganilla ja Paul Blackthornella
Näkemiin Mark Wahlberg, tervetuloa uudet näyttelijät!
Uusia muistoja vanhoilla peleillä – katsauksessa pieni retrohelmi Nintendo Classic Mini
Joulun yksi halutuimmista lahjoista pääsi myös KonsoliFINin syyniin. Ja kuinka ollakaan, onhan se mini-NES varsin retrohelmikäs laite.
Bastion julkaistiin myös Xbox Onelle – lataa ilmaiseksi, mikäli omistat Xbox 360 -version
Toimintaroolipeli Bastion on julkaistu vihdoinkin myös Xbox Onella. Reilusti kehuja keränneen seikkailun voi ladata konsolille vieläpä täysin maksutta, mikäli reilut viitisen vuotta sitten Xbox 360:llä ilmestynyt peli on jo ostettuna.
Supergiant Gamesin kehittämän Bastionin Xbox One -painos ei ole saanut kylkeensä liiemmin uudistuksia, vaikka resoluutio onkin tätä nykyä kohotettu täyteen 1080p-tarkkuuteen. Mukana on myös uudistetut saavutukset sekä Stranger's Dream -lisäsisältöpaketti.
Farming Simulator 17 sai PlayStation 4 Pro -ehostuksen
Sarjansa aiemmat myyntiennätykset rikkonut Farming Simulator 17 rullaa tätä nykyä entistäkin nätimmin PlayStation 4 Pro -konsolimallilla.
Mark Wahlberg ei enää mukana Uncharted-filmatisoinnissa
Mark Wahlberg ei ole enää mukana Uncharted-filmissä. Uhka vai mahdollisuus?
Luukku 13 – Destiny-kilpailu
Lisää joulukilpailuita! Activision haluaa muistuttaa KonsoliFINin lukijoita mikä on heidän kohtalonsa – Destiny tietenkin. Palkintona vastanneiden kesken arvotaan kaksi Destiny-aiheista palkintoa.
Ensimmäiset toisen sukupolven taskuhirviöt rynnistivät osaksi Pokémon GO -peliä
Kehittäjä Niantic on paljastanut viime kesänä suursuosioon kohonneen Pokémon GO:n saavan vihdoin valikoimiinsa myös uusia taskumonneja.
Koko toinen sukupolvi ei kuitenkaan rynnistä maastoon kerralla, vaan pari uutta pokémonia voi tulla vastaan toistaiseksi ainoastaan munia hautomalla. Alkujaan Pokémon Gold- ja Silver-seikkailuissa nähdyistä taskuhirviöistä mainittiin toistaiseksi ainoastaan Pichu ja Togepi. Valikoimat kasvavat lähikuukausien aikana yhteensä noin sadalla toisen sukupolven monnilla.
Ruotsalainen lihaskimppu Dolph Lundgren nimettiin World of Tanks -lähettilääksi
Legendaarinen toimintasankari Steven Seagal loikkasi muutama viikko sitten osaksi World of Warships -rymistelyä. Nyt liki vastaavaa kulttistatusta nauttiva ruotsalainen Dolph Lundgren on nimitetty World of Tanks -lähettilääksi.
Resident Evil 7 -demo saapui vihdoin myös Xbox One -pelaajien ulottuville
Aiemmin ainoastaan PlayStation 4:llä säikytellyt, ja sittemmin myös kahteen otteeseen laajentunut Resident Evil 7 -demo on saapunut Xbox Onen kauppapaikalle. PC-pelaajat pääsevät veret seisauttavan kokemuksen ääreen joulukuun 19. päivä.
The Walking Deadin kolmas tuotantokausi A New Frontier sai julkaisutrailerinsa
Episodipeleihin erikoistuneen Telltalen The Walking Dead -sarjan kolmas tuotantokausi käynnistyy reilun viikon päästä, on siis vähintäänkin hyvä aika heittää aiheen tiimoilta ilmoille julkaisutraileri.
Tällä kertaa tarina pyörii uuden tuttavuuden, Javier-nimisen nuorukaisen ympärillä. Mukana on edelleen myös teini-ikään kasvanut, kahdella ensimmäisellä kaudellakin esiintynyt Clementine. Telltale on pitänyt tarinan toistaiseksi hämärän peitossa, mutta vaikeaakin vaikeammilta valinnoilta tuskin vältytään tälläkään kertaa.