Annampa täydet. Tässä syyt:

- Mike Patton.
- Uskomaton määrä yksityiskohtia.
- Tunnelma joka tasapainoilee huumorin, mäiskeen, jännityksen ja kauhun välimaastossa kokoajan.
- Rytmitys.
- Tylyys.
- Rakkaus lähdemateriaalia kohtaan.
- Ulkonäkö.
- Kentät.
- Koin oikeasti tunteita.
- Kun peli pääsee vauhtiin, ei sitä voi jättää kesken.

Ykkönen vähän muokattuna, hyvin vähän muokattuna, mutta muokkaukset toimivat. Sprinttinappi, suojan läpi ampuminen ja toinen kakkosase sekä kunnollinen kampanjan läpi vievä co-op.
Kokemusta kerätään myös yksinpelissä ja sitä karttuu nopeasti, josta annan plussan koska reaktiopelaaja en ole enkä jaksa tautisesti paiskoa deathmatchia kokemuspisteiden toivossa.

Koska ykkönen oli mielestäni 360:n paras räiskintä, ei tämä kauaksi jää. Ulkonäöllisesti hieman parempi ja sitä munaa on edelleen.

Ainoat miinukset sitten kahden asian harteilla.

Sanon ensiksi, että en ole pelannut ultramega-team manager-moodia, vaan yksittäistä kautta, nettiliigaa ja be a pro-pelimuotoa, eli siltä pohjalta tämä X360-arvio, konsolin omalta puolelta ei löytynyt vaihtoehtoa.

Uuden sukupolven Skool Daze.

Kun puhutaan jalkapallosta, tulee mieleen Englannin jalkapallo huligaanit, Brazilian Ronaldinho ja aivan liian isot kentät. Kun taas puhutaan Mariosta, puhutaan pienestä viiksekkäästä tyypistä joka hyppii kilpikonnien päälle. Kun puhutaan Mario futiksesta, arcade-futis-fiilis täys-valmiudessa kuulostaa osuvalta.

Mario Smash Football tuo Marion jalkapallo kentälle nappikset tanassa. Pelissä ollaan heitetty kaikki jalkapallon nippeli-nappeli säännöt roskakoriin ja tilalle ollaan otetty täysi kaaos erilaisten esineitten, super laukauksien ja vain yhden puoliajan voimin.

Crash rellestelee toisen kerran monstereitten kanssa, tällä kertaa uusilla ominaisuuksilla ja sen sellaisilla. Tällaisissa "nuorimmille pelaajille suunnatut pelien" jatko-osat ovat aina olleet lisää sitä ja vähän täysin uutta.