Pokémon-kutsut ja Mario-teemaiset juhlat – ota mallia omiin häihisi näiltä japanilaispariskunnilta
Häät tulossa ja teema haussa? Tästä ammentamaan inspiraatiota.
Häät tulossa ja teema haussa? Tästä ammentamaan inspiraatiota.
Eurogamerin lähteiden mukaan Microsoft on tuomassa Fable-sarjan takaisin.
Kuuleman mukaan Microsoft on valinnut Playground-studion tekemään uutta jatkoa Fable-sarjalle. Kyseinen studio on tunnettu Forza Horizon -rallipelisarjastaan. Uudesta Fablesta suunnitellaan hahmo- ja tarinakeskeistä avoimen maailman roolipeliä.
Kahdeksasta tulokkaasta huolimatta palvelun kokonaisvalikoima kasvaa vain kuudella.
Ubisoft iski Assassin’s Creed Originsin lisäreiden julkaisupäivät kerralla lukkoon.
Nintendon uusi tuoteperhe päästää rakentamaan, pelaamaan ja leikkimään.
Uudet ominaisuudet ovat esillä yllättävän dramaattisella trailerilla.
Konami on varmistanut uusia yksityiskohtia tulevasta Metal Gear -sarjan jatkumosta. Metal Gear Survive vaatii jatkuvan internet-yhteyden, vaikka pelaisikin vain kampanjaa läpi.
Konamin mukaan jatkuva internet-yhteys vaaditaan siksi, että selviytymiskauhumättö voi saumattomasti siirtyä yksin- ja moninpelitilojen välillä. Toiseksi syyksi mainitaan teoksen julkaisun jälkeisen sisällön tuottaminen.
Final Fantasy XV on pian saatavilla PC:lle Royal Edition nimellä.
Viime vuosituhannen loppupuolella ilmestynyt sairaalasimulaattori Theme Hospital on saamassa vielä kuluvan vuoden aikana henkisen jatko-osan.
Two Point Hospital heittää pelaajan pyörittämään omaa sairaalaansa. Luvassa on esikuvansa tyyliin niin varsinaisen sairaalarakennuksen suunnittelua kuin henkilökunnan ja organisaation mikromanagerointiakin. Eivätpä hassunhauskoista sairauksista kärsivät potilaatkaan ole sieltä helpoimmasta päästä. Mukana on myös muiden pelaajien kanssa suoritettavia yhteistyöprojekteja ja astetta kilpailullisempia haasteita.
DICE-gaalan ehdokkaat on valittu. Ehdokkuuksien määrässä johtaa Guerrilla Games -studio. Kilpailussa ovat myös mukana Nintendo, Studio MDHR ja suursuosiota nauttiva PlayerUnknown's Battlegrounds.
Tammikuussa seilataan, etsitään kadonutta, nautitaan kyberpunkista ja vieraillaan mielisairaalassa.
Epic Games julkisti jälleen päivitettyjä lukuja Fortniten kasvavista pelaajamääristä.
Ajopeleistään tunnetun Evolution Studiosin konkarit pistivät pystyyn uuden studion. Vauhtihirmujen pettymykseksi ainakaan studion debyyttipelissä ei kaahailla.
DICE paljasti, miltä tammikuun jälkimmäinen puolisko näyttää Battlefield 1:n osalta.
Jos tuore Tähtien sota -elokuva oli pettymys joillekin katsojille, saagaan perustuva mobiili-AR-peli on pettymys kaikille. Ei jedin elämä voi näin haastavaa olla.
Siitä vaan yrittämään samaa perässä.
Deck Nine ei kyennyt hyödyntämään Life is Strangen potentiaalia Dontnodin tavoin.
Goldeneye 007 ja Super Mario ne yhteen soppii? Ainakin modia esittelevä video on hassu.
KonsoliFIN etsii rentoon porukkaansa lisää innokkaita peliharrastajia uutisten kirjoittamisen merkeissä.
Pokémon GO -pelaajat voivat tätä nykyä napata valikoimiinsa myös legendaarisen Kyogre-taskuhirviön.
Kyogre nähtiin ensimmäisen kerran vuoden 2003 Game Boy Advance -seikkailussa Pokémon Sapphire, jolloin monni pääsi patsastelemaan aina pelikotelon kanteen saakka. Kyogrea on voinut bongailla eilisestä lähtien ihan tavallisista raid-tehtävistä, joten erillistä spesiaalikutsua ei tällä kertaa tarvita. Vitkuttelu ei kuitenkaan kannata, sillä hirviö on napattavissa ainoastaan helmikuun 14. päivään saakka.
"Swattaaminen" on vakiintunut ilmiö Pohjois-Amerikassa.
Helmikuussa päästään lurittelemaan kettumaisia lauluja taikametsän kansalle.
Netflix-sarja The Seven Deadly Sins kääntyy peliksi jo ensi kuun alussa. Tätä silmällä pitäen Bandai Namco -pelitalo on julkaissut uuden trailerin, joka valottaa kuinka mellevää seikkailua nimike tuo tullessaan.
Welcome to the Boar Hat -traileri esittelee nimikkeen tarinamuotoa. Pelaajat pääsevät rymistelemään läpi Britannian keräten huhuja, taistellen ja uutta tekemistä löytäen. Ja olipa Netflix-sarja tuttu tai ei, niin seikkailun lomassa päästään kokemaan itse animen tapahtumia uudemman kerran.
Alkuperäisen Xbox-konsolin Duke-lempinimen saanut ohjainmalli tekee paluun maaliskuussa Hyperkin-laitevalmistajan toimesta.
Valtavalla koollaan hämmentäneen Duken elvytysprojektista vastaa Xboxin isäksikin tituleerattu Seamus Blackley. Miehen mukaan ristiriitaisia tunteita herättänyt mötikkä oli loppupeleissä ainut ohjain, joka sopi mukavasti myös isokätisten pelisessioihin. Microsoft julkaisi myöhemmin reilusti pienemmän vaihtoehdon Duke-mallille, josta tulikin nopeasti se konsolin oletuskapula.
Rautavalmistaja HTC paljasti CES 2018 -messujen yhteydessä uudet Vive Pro -nimellä kulkevat virtuaalikakkulat.
Etsivä-Pikachun seikkailut saapuvat länsimaihin maaliskuussa.
Digitaalisia hävittäjiä vai virheellinen lausunto?
Halo 5: Guardians on testattavissa ilmaiseksi läpi viikonlopun.
PlayerUnknown's Battlegrounds on onnistunut haalimaan kasaan jo yli kolme miljoonaa pelaajaa pelkästään Xbox Onen puolella.
Grand Theft Auto V:n verkkokahinoille pyhitetyllä GTA Onlinella pyyhkii mainiosti, vaikka pelin julkaisusta on kulunut jo nelisen vuotta.
Rockstarin mukaan kulunut vuosi 2017 oli joka suhteessa suurin GTA Onlinen historiassa. Virtuaalirötöstelyn tielle ajautuneille tiputeltiin maksuttomia laajennuksia tasaiseen tahtiin, ja rikkoontuivatpa kaikki aiemmat pelaajaennätyksetkin menneen joulukuun aikana. Rockstar lienee siis hyvin tyytyväinen alkujaan yli neljä vuotta sitten ilmestyneen pelinsä menestykseen.
Skyrim on erikoisen voimissaan, ollakseen peli vuodelta 2011. Ja hyvä niin.
Assassin's Creed Rogue tekee paluun. Ubisoft paljasti tuoreen trailerin avustuksella, että PlayStation 3:lla, Xbox 360:lla ja PC:llä tavattu nimike remasteroidaan tuoreemmille konsoleille.
Mario Tennis Aces päästää Switch-pelaajat mäiskimään palloja, vieläpä juonikuvioiden kera.
Tämänpäiväinen Nintendo Direct -presentaatio kertoi uutisia Donkey Kongin ystäville. Marion pahiksena aloittanut hahmo tekee tuloaan Switchille ainakin kahdessa eri pelissä.
The World Ends With You - Final Remix oli tämänpäiväisen Nintendo Direct -lähetyksen ensimmäinen julkistus.
Lokakuussa julkaistu Super Mario Odyssey saa helmikuussa ilmaista lisäsisältöä upouuden minipelin muodossa.
Varsinaisen kampanjan jälkeen avautuva Luigi's Balloon World heittää Marion etsiskelemään pelimaailmaan piilotettuja ilmapalloja. Hide It -moodissa pelaajalla on 30 sekuntia aikaa kiikuttaa pallo visusti piiloon, kun taas Find It -pelimuodossa tilanne on päinvastainen. Mukana on lisäksi pistetaulukot, joiden avulla kavereiden nöyryyttäminen muuttuu entistäkin antoisammaksi. Lisäksi päivitys tuo muassaan uusia kostyymejä ja kuvafilttereitä.
Alkuperäinen Dark Souls saapuu PC:lle, Switchille, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle muodikkaalla Remastered-lisänimellä varustettuna.
Jo vuosia sitten E3-messujen yhteydessä kiusoiteltu Cyberpunk 2077 osoittaa Twitterin puolella pieniä, mutta toivoa herättäviä elonmerkkejä.
Seuraava Total War -sarjan peli vie pitkäikäisen strategianaksuttelun aina muinaiseen Kiinaan saakka.
Total War: Three Kingdoms sijoittuu 200-luvun Kiinaan niin sanotulle Kolmen kuningaskunnan ajanjaksolle, jolloin kenraali Dong Zhuo hallitsi maata tyrannimaisin ottein. Verinen aikakausi on pelipuolelta tuttu muun muassa Dynasty Warriors -mätkintäsarjan ansiosta. Kolmen kuningaskunnan kertomus – eräs Kiinan kirjallisuuden tunnetuimmista teoksista – käsittelee myös samaisia tapahtumia.