PC / Windows

Uutinen

Epicin toimintaräiskintä Paragon on tullut tiensä päähän

Reilu viikko sitten Epic Games julkisti tiedotteessaan siirtävänsä Paragonista työvoimaa Fortniteen. Nyt on käynyt ilmi, että on kannattavampaa sulkea Paragonin palvelimet huhtikuun 26. päivä

Tieto tuli Epic Gamesilta katkeransuloisen jäähyväisviestin saattelemana. Pelitalo kiittää fanejaan Paragonin tukemisesta sekä pyytää anteeksi, etteivät täyttäneet lupauksiaan MOBA-luomuksensa kehityksen suhteen.

Emmi Hattunen
Uutinen

Taskukokoon puristettava Final Fantasy XV: Pocket Edition julkaistaan ensi viikolla

Taskukokoon puristettava Final Fantasy XV: Pocket Edition saa julkaisunsa ensi viikolla.

Final Fantasy XV: Pocket Edition noudattelee hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin vuoden 2016 marraskuussa julkaistu alkuperäinenkin painos. Mukana pitäisi olla kaikki samat tapahtumat, joskin reilusti simppelimpään ja söpömpään kuosiin paketoituna. Jakelumalli taas poikkeaa siinä, että kokonaisuus on saksittu kymmeneen lukuun, jotka voi ostaa vaihtoehtoisesti joko muutamalla eurolla kappale tai yhtenä 20 euron kokonaisuutena.

Jaakko Herranen
Uutinen

Psykedeeliset unet nyt nykyajassa — kulttikauhu Yume Nikki tehdään uusiksi

Kadokawa Corporation ja Active Gaming Media Inc. ovat ilmoittaneet julkaisevansa rebootin vuoden 2004 Yume Nikki -indiekauhusta nimellä Yume Nikki: Dream Diary.

Yume Nikki on RPG Maker -ohjelmalla toteutettu kauhupeli, jossa pelaaja seikkailee unimaailmoissa ilman näennäisesti selkeää päämäärää. Erinäisiä asioita tutkimalla voi muuttaa pelaajahahmon ulkonäköä. Indiekauhuista kiinnostuneet voivat ladata nyt 14 vuotta vanhan pelin ilmaiseksi Steamistä.

Emmi Hattunen
Uutinen

Uusi Monster Hunter: World -video sukeltaa pian ilmestyvän rooliseikkailun luomisprosessiin

Capcom on aloittanut uuden Making a Monster Hunter: World -videosarjan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan projektin alkuvaiheisiin.

Monster Hunter: Worldin kulisseihin sukeltava video päästää ääneen muun muassa tuottaja Ryozo Tsujimoton, taiteellisen johtaja Kaname Fujiokan sekä ohjaaja Yuya Tokudan. Kolmikko avautuu esimerkiksi inspiraatioistaan mammuttimaisen rooliseikkailun takana. Vastaavia videoita julkaistaan jatkossa viikoittain.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ubisoft paljasti parin kuukauden päässä häämöttävän Far Cry 5 -räiskinnän laitevaatimukset

Ubisoft paljasti, millaisen tehomyllyn parin kuukauden päästä ilmestyvän Far Cry 5:n PC-versio loppupeleissä vaatiikaan.

Amerikan avoimelle maaperälle sijoittuva räiskintä vaikuttaisi ennakkovideoiden perusteella varsin näyttävältä, joten myös laitevaatimuksia on julkaistu yhdessä rytäkässä kokonainen joukko. Mukana on muun muassa kaksi eri kokoonpanoa 4K-tarkkuudelle. Far Cry 5 tukee lisäksi usean rinnakkaisen näytönohjaimen toimintaa.

Far Cry 5 julkaistaan 27. maaliskuuta PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ethan Carterin mysteeri nyt myös Xbox One -pelaajien ratkottavissa

Aiemmin PC:llä ja PlayStation 4:llä nähty The Vanishing of Ethan Carter julkaistiin viime viikonloppuna Xbox Onelle.

The Astronauts -studion debyytti sai osakseen myös Xbox One X -ehostuksen. Microsoftin lippulaivakonsolilla on tarjolla uusina ominaisuuksina vapaasti samoiltava pelitila sekä 4K-tuki. Kuva-asetusten suhteen Xbox Onella voi muokata pelaajahahmon näkökenttää sekä pakottaa halutessaan ruudunpäivityksen 30 ruudun sekuntivauhtiin.

Emmi Hattunen
Uutinen

Blizzard Worldin julkaisu tuo Overwatchiin paljon uutta keräiltävää

Overwatch saa huomenna kattavan päivityksen, kun huvipuisto-teemainen Blizzard World -kartta julkaistaan.

Huvipuistokentän lisäksi peli saa uusia keräiltäviä esineitä, kuten uusia asuja hahmoille, emoteja sekä spray-piirroksia. Kamppeet lisätään pelin peruslootboxiin, eivätkä ne siten ole sidottu mihinkään ajanjaksoon. Uusista virtuaaliesineistä on julkaistu pienet teaser-videot Overwatchin virallisella twitter-tilillä.

Emmi Hattunen
Uutinen

Letkeä maatilasimulaattori Stardew Valley Switchin viime vuoden suosituin latauspeli

Alkujaan jo pari vuotta sitten ilmestynyt Stardew Valley on uponnut latausmäärien valossa kivasti myös Switch-yleisöön.

Pienen Chucklefish Gamesin ja uutteran Eric Baronen työstämä Stardew Valley oli viime vuoden ladatuin Switch-peli huolimatta vasta lokakuulle ajoittuneesta julkaisustaan. Leppoisa maatilaseikkailu sopiikin luonteensa puolesta mainiosti Switchin tarjoamaan kannettavaan muottiin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Crytekin uutuuspeli lähestyy – ilmoittautumiset suljettuun alfaan käynnissä

Crysis-sarjasta tunnettu kehittäjä Crytek on työstämässä Hunt: Showdownia. Tammikuun lopulla alkavaan suljettuun alfaan on mahdollista pyrkiä tästä linkistä.

Hunt: Showdown on kilpailullinen palkkionmetsästyspeli, jossa yksin tai kaverin kanssa on tapettava hirviö ja kerätä siitä palkkio. Hirviön kukistamisen jälkeen peli muuttuu kilpailuksi muiden välillä kun palkkiot on mahdollista ryöstää toisilta.

Emmi Hattunen