PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Joululahjavinkkejä mattimyöhäiselle – nämä videopelit viihdyttävät lapsia
Vielä ehtii pari peliä lahjapaperiin.
Dying Light: The Beast kasvoi laajennuksesta omaksi pelikseen – uusi traileri vahvistaa julkaisuajankohdan kesälle 2025
Dying Light -saagan seuraava osa julkaistaan kesällä 2025, vahvistaa uusi traileri.
The Game Awardsissa vilautetulla trailerilla nähdään ihan ensimmäisen pelin protagonisti Kyle Crane, joka palaa pääosaan vuosien tauon jälkeen. Alkuperäispelin yhden lopun päälle rakentuva juoni vie zombitartunnan saaneen miekkosen pakenemaan 13 vuoden vankeudesta takaisin ihmisten ja epäkuolleiden ilmoille.
Lisää aiheesta:
Wrapped-henkiset vuosikertomukset katsottavissa nyt sekä Xboxilla että PlayStationilla
Vuoden 2024 Xbox- ja PlayStation-pelailuja voi nyt kerrata kätevästi wrapped-henkisten raporttien muodossa.
Ilmainen My First Gran Turismo kurvaa ladattavaksi jo itsenäisyyspäivänä
Joulun henki alkaa näkymään ilmaisen kivan muodossa.
Fortniten Chapter 6 tuo mukanaan Godzillan ja Baymaxin – Japani-henkinen traileri luikahti julki ennen aikojaan
Fortniten kuudennesta kaudesta on saatu vahvistuksia pelissä nähdyn trailerin verran.
Aiemmat huhut Godzillasta osoittautuvat uutisen loppuun upotetun trailerin perusteella pitävän paikkansa, minkä lisäksi päästään temmeltämään Japani-henkisessä miljöössä samuraimiekkojen kera. Myös Disneyn Big Hero 6 -leffasta tuttu Baymax on mukana osana kuudennen chapterin Season Passia.
Turtle Beach Stealth 700 - muhkeaa ääntä ja mukavuutta
Mahtavaa äänenlaatua, monipuoliset ominaisuudet ja mukavuutta pitkillekin pelisessioille.
Call of Duty: Black Ops 6:n julkaisu on sarjansa suurin ainakin pelaajamäärien, pelituntien ja käytyjen ottelujen perusteella
Call of Duty: Black Ops 6 on osoittautunut suorastaan mielettömän suosituksi monellakin mittapuulla laskettuna.
Shenmuen jatkolle saattaa sittenkin olla toivoa – tuore julkaisudiili näyttäisi vievän edellisosan kohti uusia alustoja
Viime vuosituhannelta saakka pelaajia askarruttaneessa Shenmue-saagassa on tapahtunut pitkästä aikaa uusia käänteitä.
Alkuperäinen Shenmue julkaistiin Sega Dreamcastille vuonna 1999. Jatkoa seurasi paria vuotta myöhemmin, mutta sen jälkeen pelaajat heitettiin piinallisen pitkään odotteluruljanssiin. Osaksi Kickstarterissa rahoitettu Shenmue III saatiin kuitenkin lopulta ulos moninaisten vaiheiden jälkeen vuonna 2019 – Ryo Hazukin tarina jäi kuitenkin edelleen tässä vaiheessa puolitiehen.
PlayStation Portal toimii nyt ilman "emokonsolia" – PS Plus Premium -käyttäjät pääsevät halutessaan osaksi beetatestiä tästä päivästä alkaen
Tätä ominaisuutta ovat monet varmaankin odottaneet.
Lähes 10 vuotta vanha Assassin's Creed Syndicate sai tuen 4K-resoluutiolle sekä 60 freimin ruudunpäivitykselle
Ohhoh! Lontoossa viiletetään kohta sulavammin!
Grand Theft Autoa, Dying Lightiä ja Like a Dragonia marraskuun Premium- ja Extra-jäsenten PS Plus -lisäyksissä
Sony on paljastanut PlayStation Plus -palvelun lisäyksiä marraskuulle.
Premium- ja Extra-jäsenten ulottuvilla oleva Game Catalog -valikoima laajenee tuttuun tapaan isolla määrällä pelejä. Paluun tekee ikisuosikki Grand Theft Auto V, mutta paljon muutakin on luonnollisesti tarjolla. Pelkästään Premium-jäsenten kokoelma puolestaan saa retrohenkisiä lisäyksiä, mutta myös PlayStation VR2 -pelattavaa.
Call of Duty -kehittäjät paljastavat miten Black Ops 6 -häiriköitä laitetaan kuriin
Treyarch puuttuu ”häiritsevien” pelaajien käytökseen.
Microsoft: Black Ops 6 on kaikkien aikojen suurin Call of Duty -julkaisu
Call of Duty: Black Ops 6 rikkoi ennätyksiä julkaisussaan.
EA tekee Apex Legends -verkkoräiskintään merkittäviä muutoksia – tavoitteena tuoda pelaajat takaisin
Edes taistelupassimuutokset eivät tuoneet odotettua kasvua tuloihin.
Pelaaja taistelee PlayStation Plus -palvelun hinnankorotuksia vastaan – osti 2000 dollarilla Premium-jäsenyyttä seuraavaksi 24 vuodeksi
Eräs PlayStation-käyttäjä on pistänyt hihat heilumaan taistellakseen PlayStation Plus -palvelun tulevia hinnankorotuksia vastaan.
Redditissä ostostaan rummuttanut käyttäjä On_Reddit_In_Class osti ensin kahmalokaupalla Essential-jäsenyyksiä. Tämän jälkeen tienattu aika päivitettiin Premiumiksi 199 dollarin hintaan. Lopputulemana siis PlayStation Plus Premium -jäsenyyttä seuraavaksi 24 vuodeksi, aina vuoteen 2048 saakka.
Yakuza Kiwami myy Switchillä kuin häkä – Ryu Ga Gotoku Studion johtaja mielissään myyntituloksista
Selling like hotcakes!
Rainbow Six Siege -räiskintä kohtaa tohtorin kirouksen halloweenin kunniaksi
Rainbow Six Siege -toimintapelissä alkoi kauhuteemainen Doktor's Curse -tapahtuma.
Ensi vuonna räiskitään Cupheadin hengessä – MOUSE: P.I. for Hire vie pelaajat 30-luvun piirrettyjen maailmaan
Hiiren murhaamaksi tuleminen on epätodennäköistä, mutta ei koskaan mahdotonta.
PlayStation Storen syksyinen alennuskampanja saksii pelien hinnoista parhaimmillaan 75 prosenttia
PlayStation Storessa jyllää syksyinen alennuskampanja.
"Syksyn säästöjä" -nimellä kulkeva kampanja on saksinut normihinnoista pois parhaimmillaan 75 prosentin siivun. Mukaan on kelpuutettu 2786 eri tuotetta – niin pelejä, lisäosia kuin kausikorttejakin – joten eiköhän jokainen valikoimasta löydä jotain tutustumisen arvoista. Muutamia tärppejä listattuna uutisen lopussa, arvostelulinkkien kera tietenkin.
Star Wars Episode I: Jedi Power Battles saapuu nykylaitteille ensi vuoden tammikuussa remasteroituna versiona
Valosapelitaistelujen taikaa vuodelta 2000.
Ikonisen Lara Croftin seikkailut jatkuvat ensi vuonna ehostettujen nimikkeiden merkeissä
Tomb Raiderin uusin kasvojenkohotus julkistettiin.
Lokakuun PlayStation Plus -valikoiman lisäykset vahvistettiin Premium- ja Extra-jäsenille
Sony on paljastanut lokakuun Plus-lisäykset Extra- ja Premium-jäsenille.
Lokakuu tuo mukanaan peräti 10 uusvanhaa nimikettä PlayStation Plus -valikoimiin ja vielä neljä ekstrapeliä pelkästään Premium-tason jäsenille – viimeksi mainituista The Last Clockwinder rullaa vieläpä ainoastaan PS VR2:lla. Lisätietoja PlayStation Blog -tiedotteesta, täältä.
Äänekästä ilmavuutta – Testissä Turtle Beach Atlas Air -kuulokkeet
Turtle Beach jatkaa laadukkaiden kuulokkeiden esittelemistä. Tällä kertaa vuorossa ovat avoimen rakenteen Atlas Air -luurit.
EA lisähärnäilee The Sims 4:n karmaisevaa uutta Life and Death -laajennusta
Haluatko lähemmäksi viikatemiestä?