Jotain uutta näihin toista maailmansotaa käsitteleviin peleihinkin näköjään saa, vaihteeksi laivataisteluiden muodossa. Ihan hyvä peli, mutta miksi vesi näyttää Paintilla tehdyltä? Veden pitäisi olla melko tärkeässä asemassa pelissä, jonka ympäristöt ovat pelkkää valtamerta.
Mahtava peli, itse olen ollut GTA 1 ilmestyessä jo pelisarjan fani ja silloin alkoi jo odotus 3d versiota varten. Gta3 ilmestyessä pelisarja otti uuden suunnan ja vaikka vanhoja tuttuja naamoja ykkösestä näkyi niin peli oli jo oma sarjansa verrattuna gta1seen. GTA 4 ei varsinaisesti mitään uutta tuo pelisarjaan, muuta kuin paremmat graffat ja uudistuneet kontrollit. Ostoksien rajoittaminen oli huono idea. Ehkä kaikki odottivat enemmänkin San Andreasta paremmilla graffoilla. Tällä kertaa Rockstar panosti heikkoon juoneen. Jotkut pitivät tästä, toiset ei. Omasta mielestä GTA on vielä GTA.
Todella viihdyttävä peli näppärällä tarinalla. Valomiekkailu on tosin jätetty turhan kehittymättömäksi, sillä sitähän ei voi koskaan olla liikaa. Viholliset tuntuvat olevan välillä turhankin Voima-vastustuskykyisiä, kun pelin nimikin on The Force Unleashed.