Ei voi kuin yhtyä Dragonflyn kommenttiin pelistä. Poikkeuksena lähinnä se, että en itse juuri "hypettynyt"-pelistä, vaan pahin pettymys tuli lähinnä heikon musiikkivalikoiman sekä laimentuneen huumorin takia.

Tönkkö ohjattavuus ja tehtävien samankaltaisuus (lainaan tämän dragonflyltä) tuntuu kuuluvan GTA:n tyyliin, valitettavasti. Näiden lisäksi pelissä on, San Andreaksen tapaan, hieman liikaa "sosialisointia" sekä turhia minipelejä.

Pelimoottorissa selkeää parannusta Guitar Hero 3:een nähden, eteenkin HO/PO-systeemi on kokenut huikean muutoksen parempaan, mutta valitettavasti itse pelin sisältö on hieman unohdettu. Aerosmithiltä on aivan liikaa materiaalia "kultaiselta" 70-luvulta ja samalla kuitenkin unohdettu osa 80-luvun ja lähes kaikki 90-luvun hitit.

Kings and Queensistä kuitenkin iso plussa!

Lost: Via Domus seuraa Lost televisiosarjan kahden ensimmäisen kauden tapahtumia tuntemattoman valokuvaajan silmistä. Ottamatta kuitenkaan televisiosarjasta mukaan sitä tärkeintä, eli jännitystä. Peli on tylsä ja itse pelaaminenkin on vain näennäisesti läsnä. Pelaaja juoksee paikkaan A, keskustelee jonkun sarjan hahmon kanssa, juoksee paikkaan B ja välivideo alkaa. Tarina on sinänsä mielenkiintoinen, mutta tylsä ääninäyttely ja tönkkö dialogi pilaavat tunnelman.

Pelissä ei vain ole tarpeeksi sitä jotain, mikä tekee televisiosarjasta niin hyvän.

Continue -ruutu tuli minulle tutuksi taistellessani Hayabusalla loputtomien vihollislaumojen läpi. Peli on haastava jo helpoimalla vaikeustasolla, mutta samalla peli on myös erittäin palkitseva ja yleensä kuolemaan johtaviin virheisiin syy löytyy sohvan ja telkkarin välistä. Kontrollit ovat täyttä timanttia, mutta toisaalta taas kamera poukkoilee välillä miten sattuu. Tämä vaikeuttaa aika-ajoin vihollisten hahmottamista.

Pakko on tuntea olonsa hieman pettyneeksi. Pelin hype oli niin valtavaa, että GTA IV ei pysty sitä mitenkään lunastamaan. GTA IV on loistava hiekkalaatikkopeli, mutta ei mikään pelimaailman uudistaja. Pelaaminen on tuttua Grand Theft Auto viihdettä, joka viihdyttää ja liimaa ruudun ääreen kerta toisensa jälkeen.

Top Spin -sarjan kolmasosa on tämän hetken paras tennispeli, lähinnä onnistuneesti realistisuuteen pyrkivän otteensa vuoksi.

Peli joka onnistuu nostamaan niskavilloja pystyyn. Tunnelmaltaan varsin mainiota mäiskettä, maustettuna hyppysellisellä tutkimista ja pelkotiloja. Ensimmäisiä fps-pelejä jossa melee-taisteluun on saatu intensiteettiä.

Pelin tekijät ovat katsoneet Babylon Viitosensa ja hyvä niin; Ihan oikeasti kiehtova tarina on saatu hienosti kerrottua tietokoneroolipelin keinoin. Pelin henkilöt ovat syviä, ja omasta hahmosta saa rakennettua joustavasti rakastettavan sankarin, tai vastenmielisen pahakkeen.

Dialogisysteemi on varsin nerokas, ja hahmot ilmehtivät ja liikehtivät elävästi keskustelujen aikana - sortumatta peleille tyypilliseen ylinäyttelemiseen. Ääninäytteleminen on myös mainiota.

Battlefield: BC on kaksipuolinen sotapeli. Sen yksin- ja moninpelitilat nimittäin poikkeavat toisistaan sen verran onnistuneesti, että ne tarjoavat yhteensä odottamattoman pitkäikäisen pelielämyksen.