(Petri Kataja, 07.02.2016 - 11:32) Rare-pelistudion väki on ollut puheliaalla päällä aina Xbox Onelle julkaistun Rare Replay -kokoelman julkaisusta lähtien. Viimeisin julkaistu video kertoo viisi asiaa, joita pelaajat eivät tienneet Battletoads-sarjasta.
(Miia Lyyra, 06.02.2016 - 15:07) Zombipeli H1Z1 jakautuu kahdeksi erilliseksi osaksi 17. helmikuuta alkaen. Alkuperäisen teoksen korvaa H1Z1: King of the Killl ja H1Z1: Just Survive.
(Jarmo Kuutti, 05.02.2016 - 17:30) Ubisoft on julkaissut uuden videon selventääkseen, mitä kaikkea The Divisionissa pystyy tekemään. Puolustukseen, hyökkäykseen tai tukemiseen keskittyvät kategoriat sisältävät yhteensä 12 erilaista taitoa.
(Jarmo Kuutti, 05.02.2016 - 01:10) Pian Early Accessiin saapuvasta selviytymispelistä The Solus Projectista on julkaistu uutta pelikuvaa. Videolla käydään läpi eri selviytymiselementtejä pahaenteisen selostuksen kera.
(Jaakko Herranen, 04.02.2016 - 19:33) Ruotsalaisen DICE-pelitalon kehittämää Mirror's Edge Catalystiä pääsee testaamaan jo hiukan ennen varsinaista ilmestymistä.
(Jaakko Herranen, 04.02.2016 - 19:20) Bethesda paljasti odotetun Doom-räiskintänsä ilmestymispäivän. Julkaisija kertoili tiedotteen yhteydessä myös pelin erikoisversiosta.