(Jarmo Kuutti, 10.11.2015 - 22:00) Rise of the Tomb Raiderin julkaisupäivä lähestyy ja sen juhlistamiseksi peli on päässyt mukaan uuteen musiikkivideoon. Videolla kuultavan I Shall Rise -nimisen laulun on kirjoittanut palkittu muusikko Karen O.
(Tero Lepistö, 10.11.2015 - 07:57) EA:n rummutus Battlefrontia kohtaan kiihtyy entisestään julkaisun kynnyksellä, kun odotettu moninpeliräiskintä saa jälleen uuden trailerin. Tälläkin kertaa nostalgisen Star Wars -tunnelman luominen on vähintään yhtä isossa roolissa kuin varsinainen pelikuva.
(Jaakko Herranen, 09.11.2015 - 17:33) Xbox Onen piakkoin ilmestyvä käyttöjärjestelmäpäivitys tuo konsolille mahdollisuuden pelata myös vanhempia Xbox 360 -julkaisuja. Nyt Microsoft julkisti pitkän listan ensimmäisistä taaksepäin yhteensopivista titteleistä.
(Henrik Savonen, 08.11.2015 - 15:00) Shepardin fanit eivät jääneet N7-päivänä ilman tarvitsemaansa kiusoittelua, sillä Bioware julkisti ilmoille lyhyen trailerin tulevasta Mass Effect: Andromedasta.
(Henrik Savonen, 08.11.2015 - 14:00) Blizzard on paljastanut ensi vuonna ilmestyvästä Overwatch-räiskinnästään runsaasti lisätietoa hiljattain pidetyn BlizzCon-tapahtuman yhdeydessä.
(A-P Kuutila, 07.11.2015 - 16:22) Ziggurat on hauska sekoitus luolastoryömintää ja ensimmäisen persoonan räiskintää. Pelaajan ohjaama velhokokelas suuntaa monikerroksiseen labyrinttiin kohtaamaan pieniä haasteita ja kasapäin ilkeitä kätyreitä. Kerroksen lopussa vastaan asettuu pääpahis, jonka päihittämällä aukeaa teleportti seuraavalle tasolle.
(Henrik Savonen, 06.11.2015 - 13:00) Blizzardin moninpeliräiskintä Overwatch on saanut virallisen julkaisupäivän. Lisäksi julkaisijan kotisivuille vuotaneen tiedon mukaan peli on matkalla myös konsoleille.
(Tero Lepistö, 06.11.2015 - 08:30) Gearboxin kehittämä Battleborn on saanut uuden julkaisupäivän. Aiemmin helmikuulle lupailtu uutukainen siirtyy julkaisija Take-Two Interactiven tiedotteen mukaan toukokuun alkuun. "Sankariräiskintänä" markkinoitu ensimmäisen persoonan toimintapeli nojaa kampanjassaan vahvasti pelaajien yhteistyöhön unohtamatta myöskään kilpailullista puolta.
(Jarmo Kuutti, 05.11.2015 - 15:51) Jackbox Games on yhdistänyt voimansa Telltalen kanssa julkaistakseen The Jackbox Party Packin fyysisenä kopiona. Paketti sisältää noin vuosi sitten digitaaisesti julkaistut pelit You Dont Know Jack, Fibbage XL, Drawful, Word Spud ja Lie Swatter. Peleissä mm. piirretään ja arvaillaan erilaisia sanoja.