Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

COD: Advanced Warfare – Havoc (DLC)

Yhtä varmasti kuin uusi Call of Duty ilmestyy marraskuussa, aloitellaan seuraavaa pelivuotta kyseistä räiskintähittiä laajentavalla karttapaketilla. Advanced Warfaren ensimmäinen Havoc-lisäosa tarjoaa neljän moninpeliareenan ohella tulevaisuusteemaan päivitetyn zombie-tilan sekä kaupan päälle yhden futuristisen tussarin.

Rynkkyhippasilla

Kilpailulliseen moninpeliin tarkoitetut areenatulokkaat ovat kaikki melko onnistuneita tapauksia. Toisin kuin joidenkin aiempien osien laajennuksissa, yksikään kartta ei tunnu vasemmalla kädellä hutaistulta rahastukselta. Kentillä on omat selkeät luonteenpiirteensä niin visuaalisesti kuin geometrialtaan. Monikerroksisten ympäristöjen niksit oppii nopeasti, sillä halpamaisia umpikujia tai muuta tarpeetonta kikkailua niissä ei liiemmin esiinny.

Sirkus- ja länkkäriteemoja yhdistelevä Sideshow aiheuttaa kenties eniten harmaita hiuksia pyssyt ojossa -pelityyliin tottuneille hätähousuille. Avoin ympäristö sekä talojen katoille luodut väijytyspaikat tarkoittavat väistämättä kissanpäiviä aina yhtä ihanille tarkka-ampujille. Toki avoimuuden vastapainona kiikarikiväärinsä kanssa turhan kauan yhdessä paikassa kyttääviä sankareita rangaistaan varmasti, joten leirinuotiot eivät muodostu ongelmaksi asti.

Jouluteemainen Drift nousee eittämättä paketin viihdyttävimmäksi areenaksi. Keskikoisen kartan rakenne on erittäin onnistunut, ja tunnelmallisen alppikaupungin lumisilla kujilla nähdään usein tiukkoja matseja. Ruosteisen ränsistynyt Core ja futuristinen Urban edustavat puolestaan tiiviiseen lähikontaktiin painottuvia kenttiä. Selkeän keskustan ympärillä pyörivä vilinä takaa, että hiljaisia hetkiä ei juuri koeta. Pienehkön koon varjopuolena selkään syntyvät viholliset nousevat jossain määrin riesaksi, mutta ei sentään samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi Modern Warfare 3:n pahimmissa ruuhkakentissä.

Julkimot jahdissa

Uusien karttojen esittelemisen ohella Havoc päästää epäkuolleet irti. Treyarchin Black Opsissa lanseeraama zombie-moodi nousi nopeasti pelikansan suosikiksi, joten sen päivitetty versio Exo Zombies on todella tervetullut lisä. Nimensä mukaisesti pelaajien ohella myös viholliset saavat jo muutaman aallon jälkeen käyttöönsä voimahaarniskat, mikä muokkaa kokemusta melko paljon.

Perinteinen linnoittautumistaktiikka vaihtuu päivitettävien aseiden ja lukuisten apuvälineiden mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen sekä aktiiviseen liikkumiseen. Kuolema resetoi varusteet, mikä tarkoittaa ennen kaikkea elintärkeän Exo-haarniskan menetystä. Tällöin alkaa epätoivoinen kujanjuoksu varustekassille, joka jää Dark Souls -tyyliin samoille sijoille kuin edellinen henkikulta. Selvitymistaistot ovat hektisempiä kuin koskaan. Ehkäpä juuri kasvaneen temponsa vuoksi homma tuntuu toimivan aavistuksen paremmin jopa tuntemattomalla porukalla. Toki neljän hengen tiivis kaverikööri lisää hauskuuskertoimen ohella mahdollisuuksia selvitä pidempään hengissä.

Havocin mukana tulee ainoastaan yksi zombie-kartta, joka sijoittuu Atlaksen tutkimuslaitokseen. Tämän vuoksi muutoin viihdyttävä moodi ei jaksa kiinnostaa loputtomiin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kehittäjät pestasivat varsin isoja Hollywood-nimiä epäkuolleita taltuttamaan: John Malkovichin, Rose McGowanin, Bill Paxtonin sekä jo Walking Deadissa zombien lahtaamisessa kunnostautuneen Jon Bernthalin. Starat lainaavat äänensä lisäksi habituksensa peliin. Oletettavasti kallis ratkaisu ei kuitenkaan tuo juuri mitään lisäarvoa mättämiseen. Katraan muutamat one-linerit on nopeasti kuultu, eikä juonesta voi hyvällä tahdollakaan puhua.

Advanced Warfaren ensimmäinen lisäosa tarjoaa kokonaisuutena varsin onnistuneen paketin, mikä on etenkin kausikorttinsa jo lunastaneille erinomainen uutinen. Yksittäin ostettuna lähes 15 euron hinta kuulostaa kieltämättä kovalta varsinaiseen sisällön määrään nähden. Kuitenkin Havocin saapuminen innosti palaamaan jo kertaalleen hyllyyn unohtuneen pelin ääreen. Sledgehammerin teos pyöri tämän jälkeen seuraavat pari viikkoa tasaisen tappavasti ruudulla. Ehkäpä suolainen sijoitus siis sittenkin kannattaa, mutta se jääköön jokaisen oman harkinnan varaan.

Kiitokset arvostelukoodista Activisionille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi