Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

E3: Aavemaista rikoksen ratkaisua - Murdered: Soul Suspect

Siinä missä dekkarit vetoavat kirjallisuudessa sekä tv-formaatissa ihmisiin vuodesta toiseen, on kyseinen genre jäänyt videopeleissä lähes kokonaan paitsioon. L.A. Noire onnistui tässä sangen kunnioitettavasti, mutta minkäänlaista buumia ei silti saatu aikaiseksi. Kenties samanlaisia elementtejä yliluonnollisiin piirteisiin yhdistävä Murdered: Soul Suspect onnistuu vieläkin paremmin. Square Enix esitteli vuodelle 2014 venyvää julkaisuaan E3-messuilla.

Aaveet kaatuu

Dekkarin keskiössä on luonnollisesti murha. Mielenkiintoisena sivujuonteena kyse ei kuitenkaan ole ihan kenestä tahansa, vaan päähenkilö Ryan O'Connorista itsestään. Muistinsa kanssa painivan protagonistin haamun olisikin selvitettävä mitä on tapahtunut ja miksi – sekä ennen kaikkea kenen toimesta. Onneksi tekijätiiminä hääräävä Airtight Games ei ole turvautunut pelkästään perinteiseen dementia-kikkaan, vaan aave-etsivän muistoissa on myös todellisia muistoja tapahtumista. Harmillisesti surmaajan naamavärkki, motiivi sekä osa rikosillan tapahtumista ovat kuitenkin poistuneet korvien välistä. Toisaalta se olisikin hitusen huono lähtökohta dekkarille, jos kaikki tiedettäisiin jo valmiiksi.

  

Vaikka pelimekaniikka muistuttaa paljon L.A. Noiren vastaavaa, oleellisimmat erot ovat mukavan oivaltavia. Tutkimuksissaan kummitus ei esimerkiksi pysty keskustelemaan silminnäkijöiden kanssa, mutta voi puolestaan siirtyä hetkeksi poliisikonstaapelin ruumiiseen katsomaan tämän muistiinpanoja. Salakuuntelut, todisteiden ihmetteley sekä muut vastaavat etsiväkliseet onnistuvat toki sellaisenaan. Rikosalueella voi myös sattua sitä sun tätä, kuten vaikkapa poliisin avautumista edesmenneen työtoverinsa ruumiin äärellä. Kun esitellyllä murhapaikalla saatiin viimein kaikki johtolangat kerättyä, piti vielä sitoa irralliset langanpäät yhdeksi johtopäätökseksi. Hitusen kankealta ja hitaalta näyttänyt valintaruutu vaatii oleellisimpien yksityiskohtien sekä motiivien yhdistelyä loogiseksi päätelmäketjuksi. Virheratkaisuja ei näytetty, vaikka pulmat eivät täysin itsestään selviä olleetkaan. Käyttöliittymän pienellä hiomisella aivonystyröiden koettelu lienee julkaisussa enemmän kuin palkitsevaa.

Aaveena kulkemisessa oman osansa pelin tunnelmallisuuteen tuo mahdollisuus kulkea seinien läpi. Erityisen hyödylliseksi tämä muodostuu päähenkilön törmätessä vihollisdemoneihin, joiden tappamiseksi pitää kiertää niiden selustaan. Vihollishaamut eivät pääse tai näe seinien läpi, joten pieni koukkaus on avain onneen. Demonien mukanaolo tuntuu vähän turhalta lisältä, sillä tunnelmallinen dekkari olisi jo sinällään erittäin mielenkiintoinen paketti. Päätarinan lisäksi tekemisen puutetta karkottaa liuta sivutehtäviä. Eräässä lyhyenlännässä kohtauksessa piti etsiä murhatun tytön ruumiin loppusijoituspaikka. Rikoksen taustalla olleen pariskunnan mietteitä selvittämällä aukesi ratkaisu. Ylimääräinen sisältö on plussaa, mikäli vain loputkin tehtävät ovat yhtä kiinnostavia. Vertailu L.A. Noireen ei tässäkään tapauksessa ole täysin turhaa, sillä niin pää- kuin sivujuonen suorittamisesta saatavat kokemuspisteet tuntuvat toimivan kovin tutulla tavalla. Mitä paremmin arvaukset tai päätelmät osuvat kohdilleen, sitä enemmän O'Connorin tilille kilahtaa palkinnoksi pisteitä.

  

Aaveissa vainko olet mun

Genrevalinta tai yliluonnollisuuden lisääminen eivät kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen, sillä erinomaisen komea ja tyylitelty visuaalinen anti räjäytti pankin laakista. Ei Murdered välttämättä ole sukupolvensa komein julkaisu – vaikka lähelle pääseekin – mutta kokonaisvaltaisuus osuu napakymppiin kerrasta. Aavemaisen sinertävä maailma yhdisteltynä hyvällä maulla tehtyihin yksityiskohtiin säväyttää välittömästi. Esimerkiksi päähenkilöstä kumpuava side tämän tyylikkääseen lierihattuun vakuutti välittömästi, samoin kuin hänen ikitrendikäs pukeutuminen. Sopivan dramaattinen musiikki yhdistettynä intohimoiseen dialogiin oli kiintoisaa seurattavaa, joten toivottavasti laatu pysyy myös lopputarinan osalta kohdillaan.

Murdered: Soul Suspect oli itselleni kiistatta E3-messujen suurin yllättäjä. Ennakkoon pelkältä nimeltä tiedossa ollut tekele vakuutti niin kokonaisvaltaisesti, ettei hankintapäätöstä tarvitse tulevaisuudessa juuri arvuutella. Toivottavasti demonien määrä pysyy siedettävänä, sillä niiden funktio tuntui kaiken kaikkiaan hivenen päälleliimatulta. Harmillista sikäli, koska pelkkä rikosten ratkaisu tunnelmallisessa miljöössä olisi riittänyt vallan mainiosti. Nykyiselläänkin se näyttää onneksi yhdeltä koko konsolisukupolven kiinnostavimmista tekeleistä. Perhana, tämähän kiilasi kertarykäyksellä odotuslistan kärkeen.

Murdered: Soul Suspect julkaistaan PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle vuonna 2014.
 

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi