E3: Dark Souls 2 -ennakko



Dark Souls 2
saa arvostamaan jälleen kuolemaa. Äärihaastava toimintaroolipeli vie pirullisuuden asteen syvemmälle saagan toisessa osassa, joka huhupuheista poiketen ei aio päästää pelaajia helpolla. Tulevista vaikeuksista kertonee jo se, että E3:ssa näytillä ollut demo läpäistiin ensimmäisen kerran vasta messujen viimeisen päivän lopuksi. Onnistumista edeltäviä yrityksiä kyseiselle nuorukaiselle kertyi yli kaksikymmentä.

Parannellun tekoälyn vuoksi vastustajat ovat kakkososassa aiempaa viekkaampia ja ihmismäisempiä. Pimeissä nurkissa lymyävät hirviöt eivät välttämättä enää hyökkää suoraa päätä pelaajan kimppuun, vaan odottavat rauhassa kunnes tämä on kävellyt ohitse. Kylmän teräksen – ja ylimääräisen lisävahingon – tuntee kyllä lapaluittensa välissä, kun oma huomio on keskittynyt jonnekin toisaalle. Viholliset yrittävät myös aktiivisesti kiertää selustaan ja rynnistävät päälle, jos näkevät suojauksen laskevan esimerkiksi parannusta tai pakoyritystä varten.

Toisenlaista rukkausta on tehty mekaniikan suhteen. Edellisosan monia typeryyksiä on korjattu tai muutettu kokonaan. Esimerkiksi selkäänpuukotus vaatii nyt aiempaa tarkemman kohdistuksen. Se ei enää myöskään liimaa hahmoja valmiiksi purkitettuihin animaatioihin, joiden aikana oli kuolematon muita iskuja vastaan. Pelimoottoriin on lisäksi tuotu kunnollinen fysiikanmallinnus, jolloin raskaalla aseella iskiessä heikommat vastustajat saa lentämään kaaressa taaksepäin.

Entuudestaan monipuolinen taistelumekaniikkaa paranee entisestään. Dark Souls 2 tuo kuvioihin nyt aidosti mahdollisuuden pelata kahdella aseella yhtaikaa, minkä tueksi on lisätty kokonaan uusia lyöntianimaatioita. Kahden käden taisteluasentoa ei ole tosin mikään pakko käyttää pelkästään tappovälineiden kanssa. Uudistettu mekaniikka antaa mahdollisuuden pitää kilpeä kaksin käsin suojanaan, mikä tuo taktisia etuja etenkin neljään pelaajaan kasvatetussa yhteistyötilassa.

Muita pienempiä uudistuksia pelisaagaan tuovat välitön siirtyminen aukaistujen nuotioiden välillä, mikä vähentää turhaa ja vaivalloista ramppausta pitkin tannerta. Lisäksi elinvoimaa parantavat Estus-pullot saavat rinnallensa auliimmin vihollisilta tippuvat Life gemit, jotka antavat käytettyään pelaajalle lyhyen ajan regeneraation.

Uudella moottorilla rullaava Dark Souls 2 näyttää paremmalta kuin aiemmin. Animaatioita on lisätty ja tehty sulavammaksi, valaisuefektit ovat entistä paremmat ja visuaalisuutta on muutenkin paranneltu. Ruudunpäivitys säilyi myös läpi demon tasaisena, mikä huojentaa monen sydäntä. Tosin pelattava alue oli verrattain suljettu, joten lopullisessa versiossa saatetaan edelleen nähdä Blighttownin kaltaisia notkahduksia.

Dark Souls 2 vaikuttaa lupaavalta. Parannellusta tekoälystä ei vielä testin perusteella saanut täyttä vakuutta, mutta puheet ja muutamat käytännön esimerkit saivat ainakin uskomaan asian olevan kondiksessa. Viholliskäyttäytymistä kiinnostavammaksi nousi kuitenkin monipuolistettu mekaniikka, joka korjaa monia edellisosan tyhmyyksiä ja parantaa jo entuudestaan äärimmäisen monipuolista taistelusysteemiä asteen lähemmäksi täydellisyyttä.

Dark Souls 2 ilmestyy näillä näkymin maaliskuussa 2014 PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi