Parikymmentä vuotta takaperin maailmaa kohtasi katastrofi, joka muutti valtaväestön aivottomiksi ja raivohulluiksi ihmisraunioiksi. Kyse ei ole Stockmannin ensimmäisistä Hulluista päivistä, vaan vauhdilla mannerten läpi hyökyneestä salaperäisestä sieniviruksesta. Naughty Dogin uutuus The Last of Us tutkailee planeettamme tilaa maailmanlopun meiningeissä ja ennakkoversion perusteella tekee sen varsin vakuuttavasti.

Pikkukaupungin painajainen

Joel ja Ellie saapuvat Lincoln-nimisen kaupungin laitamille, tarkoituksenaan löytää Joelin kummallinen vanha tuttu, joka on palveluksen velkaa. Vaikea matka on hetkellisesti tyssännyt ja autolle olisi tarvetta. Ei siis auta kuin alkaa suunnistaa kohti parin kilometrin päässä siintävää savupatsasta, jonka luona kaveri mahdollisesti odottaa. Kesäisestä auringonpaisteesta huolimatta mieli on raskas, sillä minkä tahansa nurkan takana voi odottaa päivät päättävä yllätys.

Taival alkaa pieneltä metsäpolulta, jonka poikki loikkiva jänis aiheuttaa ilahtunutta ihmetystä teini-ikäisessä Elliessä. Tytön hämmästellessä pusikoiden asukkeja, Joel kaivaa tarpeelliselta vaikuttavaa romua ojanpientareelta. Patikointi jatkuu puiden katveessa, kunnes mäen päällä häämöttää sivistyksen rippeet. Heti alkuun vastassa on aita, joka on ylitettävä rakennusten kattoja sekä laudanpätkää apuna käyttäen. Ja niin kaksikko on saapunut turvattomalle kylänraitille.

The Last of Usin ennakkoversion ensimmäinen kenttä säästelee toimintaa. Alusta alkaen tunnelma on enemmänkin painostavan odottava, mikä luo pohjaa alati kasvavalle jännitykselle. Ympäristöä on tarkkailtava jo pelkästään etenemisreittien toivossa, jotka ovat määritelty ennalta. Vaikka kyseessä on putkimaista matkailua, polun varrella on tutkittavia rakennuksia sekä alueita, joilta löytää kaikenlaista tarpeellista tavaraa repun täytteeksi. Jo rautaputket ja sakset osoittautuvat kaivatuiksi aarteiksi, sillä niistä voi rakentaa käytännöllisen lähitaisteluaseen. Moinen onkin monessa tilanteessa pistoolia hyödyllisempi, sillä laukaukset herättävät sienimiesten mielenkiinnon kovin helposti.

Seikkailu pikkukaupungissa ei koostu pelkästään tutkimisesta ja vihollisten tappamisesta tai välttelystä, sillä Joelin survivalistikaveri on viritellyt alueelle välteltäviä ansoja. Ympäristöä on hyvä oppia hyödyntämään, sillä räjähdeansaan houkuteltu mutantti säästää omia nopeasti kuluvia varusteita. Vihulaiset voi myös kiertää, jolloin äänen perusteella suunnistavia pirulaisia kannattaa hämätä viskomalla lasipulloja vastakkaiseen suuntaan. Pelisuunnittelu jättää mukavasti varaa valita lähestymistapansa melkein mihin tahansa tilanteeseen.

Suurkaupungin hullu syke

Ennakkoversion toinen kenttä sijoittuu Pittsburghin saastaisille kaduille, jossa kaksikko joutuu eloonjäämisestä kamppailevan joukkion väijyttämäksi. Lincolnin rauhallinen eteneminen on vain etäinen muisto, kun raivokas tulitaistelu puhkeaa. Vastustajina ihmiset ovat kertaheitolla eri luokkaa kuin sienimutantit, mikä muuttaa taistelumekaniikan päälaelleen. Ammusten vähäisen määrän vuoksi on hyvä käyttää järkeä strategiansa hiomiseen, sillä koskaan ei tiedä milloin seuraavat patruunat sattuvat löytymään. Niin karulta kuin se kuulostaa, luodit on selvästi järkevämpää säästää ihmisiin, sillä varsinkin yksittäiset verenhimoiset mutantit on helpompi tappaa lyömäaseilla. Ja kai se on edes jossain määrin eettisempää päästää ihmisparat nopeammin kärsimyksistään tuliluikuilla. The Last of Us ei päästä helpolla millään tasolla.

Kun viimeinenkin ihmispolo on tilanteen pakosta päästetty päiviltä, matka jatkuu vielä hetken aikaa muun muassa läpi kohdatun joukkion majapaikan, joka kertoo omaa karua kieltään tilanteen raadollisuudesta. Kävelyn lomassa Joelin ja Ellien jutustelu viittaa miehen menneisyyden synkempiin hetkiin: Mies ymmärtää, että äärimmäisen epätoivoisessa tilanteessa kenellä tahansa on riski muuttua hirviöksi. Hyvän ja pahan rajat ovat hämärtyneet – jäljellä on vain näkökulmat.

The Last of Us vaikuttaa taidokkaasti kudotulta painajaiselta, joka on verhottu kauniisiin maailmanlopun maisemiin. Peli osoittaa, että epätoivoista tunnelmaa voi luoda muillakin elementeillä kuin harmaalla grafiikalla. Kahden kentän komeista ja paikoin värikkäistä maisemista huolimatta ahdistus on läsnä kaiken aikaa. Oivallisen säästeliäästi käytetty äänimaailma kruunaa kokonaisuutta upeasti. Naughty Dog näyttää, että vanhenevalla raudalla voi saada vielä ihmeitä aikaan.

Ohjattavuuskin on raudanlujaa, vaikka Joel ei mikään Nathan Draken kaltainen akrobaatti olekaan. Kiipeäminen ja hyppääminen tapahtuvat ennalta määrätyissä paikoissa, mutta eipä pomppimista osaa edes kaivata. Yhdessä nopeaa reagointia vaativassa pakotilanteessa Ellie meinasi tukkia Joelin etenemistä lähes kohtalokkaasti, mutta maltilla siitäkin selvisi. Toivoa kuitenkin sopii, että tällaiset tekoälyttömyydet hiotaan pois ennen häämöttävää julkaisua. Muuten kuolemista saa syyttää lähinnä itseään. Toiminta mukailee kolmannen persoonan räiskintöjä sillä erolla, että liikkuvaan kohteeseen osuminen on aavistuksen haastavampaa kuin keskivertoammuskelussa. Moinen piirre lisää peliin realismia ja ruokkii paniikkia juuri sopivasti.

Uskottavasti käyttäytyvät hahmot luovat todentuntua ajoittaisella jutustelullaan, mikä herätti kiinnostusta henkilöiden taustoja kohtaan. Jonkin paikan tai esineen näkeminen saattaa saada toisen päähahmoista muistelemaan menneisyyttään muutamalla lauseella. Ellien huomatessa kahvilan nurkassa seisovan kolikkopelin, hän kertoo pelihullusta kaveristaan, mihin Joel toteaa, ettei ole koskaan välittänyt moisista laitteista. Kaksikon erilaisuus luo hienoa vastapainoa ystävyyssuhteeseen, jonka edesottamuksia seuraa mielenkiinnolla.

Odottavan aika on liian pitkä

Lupaavan ennakkoversion perusteella The Last of Usissa on moninkertaisesti enemmän potentiaalia kuin kahdessa kourallisessa tusinapelejä yhteensä. Vaikka jännitysnäytelmä lainaakin elementtejä muista selviytymiskauhupeleistä aina Silent Hillistä Zombi U:hun, se tuntuu tuoreelta ja kaivatulta tuulahdukselta harmaaksi käyneen lajityypin keskellä. Moninpeliä ei valitettavasti päässyt vielä kokeilemaan, joten joukkokarkelot pysynevät näillä näkymin arvoituksena julkaisuun asti. En tiedä teistä, mutta nämä kaksi kenttää nostivat The Last of Usin itselleni kesän odotetuimmaksi peliksi.